Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue kaatoi pitkän kaavan mukaan Tshekin maalein 1-0 Vierumäellä. Jenni Hiirikoski teki ratkaisevan osuman voittola" /> Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue kaatoi pitkän kaavan mukaan Tshekin maalein 1-0 Vierumäellä. Jenni Hiirikoski teki ratkaisevan osuman voittola" />

YLE


Noora Rädyn huippuiltaa vaadittiin tolppien välissä, sillä Tshekki taipui sitkeän vastarinnan jälkeen vasta voittolaukauskilpailussa.

- Itse sytyn aina tiukkoihin peleihin. Tshekki on nostanut itsensä ihan uudelle tasolle ja pelaa hienoa kiekkokontrollikiekkoa. Tshekki alkaa olla Euroopassa jo päävastustajamme. Hatunnosto vastustajan veskarille, hän pelasi myös hienon pelin, Räty huomautti.

- Muutama "kuuma peruna", eli turha irtokiekko siihen alkuun, mutta sain hienosti puolustukselta apuja. Kolmannessa erässä homma oli jo kontrollissa, ja itsekin pääsin hyvin peliin mukaan.

Tshekin veräjänvahti Klara Peslarova joutui Pekingin olympialaisiin valmistavassa ottelussa Rätyä kovemmalle. Peslarova pysäytti perjantain matsissa 34 kiekkoa ja esti muun muassa kolmannessa erässä Michelle Karvisen rangaistuslaukauksen 54. minuutilla.

Räty esiintyi Suomen maalilla ensimmäistä kertaa sitten alkuvuoden 2020 torjuen kaikkiaan 19 laukausta.

Noora Räty Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueesta.
Noora Rädyllä on kaksi olympiapronssia palkintokaapissaan Tomi Hänninen / Yle

- Kiva viikko on ollut, kun on saanut harjoitella, pelata sekä nähdä tuttuja pelikavereita parin vuoden koronatauon jäljiltä. Olen nauttinut tosi paljon. Vaikka onkin paljon kilometrejä alla, niin Suomi-paidan vetäminen on aina hieno tapahtuma, Räty myhäili.

Keskiviikkona Naisleijonat kukisti Tshekin 4-3. Suomen maalilla torjui Meeri Räisänen. Elokuun MM-kilpailuissa Suomi voitti puolivälierän 1-0, joten perjantain ottelu jatkoi maiden tiukkojen kohtaamisten sarjaa.

Kokenut Noora Räty kamppailee maalivahtien olympiapaikoista yhdessä Räisäsen ja Anni Keisalan kanssa. Keisala teki elokuun MM-kisoissa kansainvälisen läpimurtonsa. Hänen johdollaan Suomi saavutti kisoissa pronssia.

- Nyt mennään viettämään joukkueen pikkujouluja. Itselläni on se asenne, ettei huolta huomisesta. Se, mikä eteen tuodaan, niin sen kanssa sitten elän. Katsotaan, miten homma jatkuu. Aika sen näyttää. Totta kai haluan tulla takaisin (maajoukkueeseen). En voi siihen vaikuttaa muuten kuin pelaamalla hyvin. Toivottavasti näytöt riittävät, tuumii Räty.

Mustonen: Joulun jälkeen joukkue kasaan

Valmentaja Pasi Mustosen mielestä molempien joukkueiden maalivahdit onnistuivat hyvin perjantaina.

- Tshekki on minusta neljän maailman parhaan joukkueen joukossa. Pelasimme kuitenkin paremmin kuin edellispelissä ja hallitsimme ottelua. Huonon ylivoimapelin ja viimeistelyn takia ottelu meni noinkin jännäksi.

Mustonen kertoo, että varmoja Suomen kisajoukkueen pelaajia Pekingin olympialaisiin on nyt 85 prosenttia.

- Loput 15 prosenttia arvioidaan valmennuksen kanssa. Joulun jälkeen laitetaan joukkuetta, sen viimeisiä pelaajia kasaan. Tammikuun 20. päivä - samaan aikaan kun miesten joukkue - julkistamme naisten joukkueen olympialaisiin, selvitti Mustonen.

Naisten olympiajääkiekko pääsee vauhtiin helmikuun alussa. Suomi pelaa A-lohkossa kärkimaiden Yhdysvaltain, Kanadan, Sveitsin ja Venäjän olympiakomitean joukkueen kanssa. Naisleijonien turnaus alkaa kivikovalla vastustajalla, kun 3. helmikuuta vastaan asettuu Yhdysvallat.

vendredi 17 décembre 2021 21:35:57 Categories: Naisleijonat YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.