Markkanen ei onnistunut yhdessäkään kolmosessaan, kun Cavaliers otti jo kuudennen peräkkäisen voittonsa." /> Markkanen ei onnistunut yhdessäkään kolmosessaan, kun Cavaliers otti jo kuudennen peräkkäisen voittonsa." />

YLE


Lauri Markkasen edustama Cleveland Cavaliers jatkoi ilmiömäistä alkukauttaan koripalloliiga NBA:ssa, kun joukkue haki selkeän 119-90-voiton liigan hallitsevan mestarin Milwaukee Bucksin vieraana.

Voitto oli Cavaliersille jo kuudes peräkkäinen ja kymmenes 12:sta viime ottelusta. Samalla itäisen lohkon häntäpäähän arvioitu joukkue nousi lohkossaan jo kolmannelle sijalle.

Kahdeksan pistettä tehneen Markkasen heittoilta oli keskivertoa huomattavasti vaisumpi, sillä suomalainen ei upottanut seitsemästä kolmen pisteen yrityksestään ainuttakaan. Kaikkiaan Markkasen pelitilanneheittojen onnistumisprosentti oli 21,4 (3/14).

Cavaliers koki takaiskun ennen ottelua, kun mainiota tulokaskautta pelaava sentteri Evan Mobley asetettiin liigan koronaprotokollalistalle. Samasta syystä sivussa oli myös Isaac Okoro, mutta joukkue löysi Milwaukeessa jälleen uusia vastuunkantajia.

Turkkilaishyökkääjä Cedi Osman nakutti Clevelandille 23 pistettä ja takamies Darius Garland 22 pistettä. Kaksinumeroiseen pistesaaliiseen ylsivät joukkueesta myös Kevin Love, Jarrett Allen sekä kymmenen syöttöä tarjoillut Ricky Rubio.

- Olemme kärsineet poissaoloista, mutta tiedämme, miten tukea toisiamme. Aikaisemmin Lauri ja KLove (Love) olivat sivussa (koronaprotokollan takia), nyt Evan ja Isaac. Kun joukkueessa on poissaoloja, jokaisen pelaajan on astuttava esiin ja pelattava paremmin. Teimme mahtavaa työtä tänään hyökkäyksessä ja puolustuksessa, Osman sanoi Bally Sports Clevelandin haastattelussa.

Bucksilla pahoja poissaoloja

Viime kesänä pitkään odotetun NBA-mestaruuden voittanut Milwaukee oli ottelussa vielä reilusti Cavaliersia siipirikkoisempi. Muun muassa joukkueen supertähti Giannis Antetokounmpo, Wesley Matthews ja Bobby Portis olivat sivussa koronaprotokollan takia. Monipuolinen Khris Middleton kärsii puolestaan loukkaantumisesta.

- Tiedän, että heillä oli paljon poissaoloja, mutta he ovat silti mestareita ja hyvä joukkue. Aloitimme pelin aggressiivisesti ja teimme työmme tänään, Osman jatkoi.

Cleveland on voittanut tällä kaudella 19 ottelua ja hävinnyt 12. Itälohkon kakkossijaa pitää Markkasen entinen seura Chicago Bulls, jolla on 17 voittoa ja 10 tappiota. Lohkoa johtaa 21 voittoa kahminut Brooklyn Nets.

Lue myös:

Koripallohistorian paras heittäjä mullisti NBA:n - nyt kolmosennätyksen rikkonut Stephen Curry on valmis sanomaan sen itsekin

Lauri Markkanen heitti 14 pistettä entistä seuraansa vastaan - "Meillä on aina hauskaa, kun pelaamme tällä tavalla"

dimanche 19 décembre 2021 13:19:12 Categories: NBA YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.