Mika Vermeulen, 22, nappasi yhdistetyssä nuorten MM-mitaleita, mutta siirtyi hiihtorakkaudensa perässä maastohiihdon puolelle. Mika Myllylän muka" /> Mika Vermeulen, 22, nappasi yhdistetyssä nuorten MM-mitaleita, mutta siirtyi hiihtorakkaudensa perässä maastohiihdon puolelle. Mika Myllylän muka" />

YLE


Mika Myllylä sykähdytti suomalaista urheilukansaa vuoden 1999 MM-kisoissa Ramsaussa, mutta myös paikallisia talviurheilun seuraajia.

Yksi esimerkki oli Vermeulenin perhe. Vincent ja Dorien seurasivat todella vaikuttuneina, kun Myllylä voitti peräti kolme MM-kultaa kisoissa. Matkaan tarttuivat kultamitalit 10 kilometrin perinteiseltä, 30 kilometrin vapaalta sekä 50 kilometrin perinteisen kilpailusta.

Tähänkään päivään mennessä miesten maastohiihdossa ei ole nähty yhtä kovaa kultamitalitykitystä henkilökohtaisilla kilpailuissa hiihdon MM-kisoissa. Toki esimerkiksi Norjan Petter Northug hiihti jopa neljä kultamitalia Falunissa 2015, mutta näistä neljästä kultamitalista yksi tuli parisprintistä ja yksi viestistä.

Dorien Vermeulen odotti Ramsaun MM-kisojen aikaan lasta, joka syntyi kolmisen kuukautta kilpailujen jälkeen kesäkuussa. Dorien sai kipinän lapsen nimelle juuri Ramsaun MM-hiihdoista ja kisojen kuninkaasta Mika Myllylästä.

- Olimme niin innostuneista Mikasta, että päätimme pikkupoikamme olisi Mika, Dorien Vermeulen kertoo Yle Urheilulle Ramsaussa ja avaa lopullista päätöstä.

- Yksi tai kaksi kisaa MM-kisojen jälkeen jossain kisassa satoi todella kovasti lunta. Se oli yhteislähtö. Tv:ssä näkyi vain lunta. Yhtäkkiä lumen keskeltä ja metsästä tuli esiin yksi mies. Se oli Mika. Hän näytti niin isolta selviytyjältä. Tuntui hyvältä.

Eikä siinä kaikki. Mika Vermeulenia puraisi myös nuorempana talviurheilukärpänen. Vermeulen kilpaili yhdistetyssä. Itävaltalaisnuoresta tuli kaksinkertainen nuorten maailmanmestari joukkuekilpailussa. Nuorissa tuli MM-hopeaa henkilökohtaisista kilpailuista.

Nyt 22-vuotias Vermeulen kuitenkin siirtyi juniorivuosien jälkeen maastohiihdon pariin.

- Hänen vahvuutensa oli kivuta mäet todella nopeasti ylös. Mäen jälkeen hän saattoi olla 40:s ja hiihdon jälkeen ensimmäinen, isä Vincent Vermeulen muistelee poikansa nuoruuden kisoja.

- Jopa sokea pystyi näkemään, mitä hän osaa. Sitten hän päätti mennä maastohiihdon puolelle kokonaan.

Rukalla Vermeulen oli 15 kilometrin perinteisen kilpailussa 23:s. Uran paras maailmancup-sijoitus on pykälää parempi viime tammikuulta Val di Fiemmestä 10 kilometrin vapaan kilpailusta.

- Siirtyminen oli vaikeampaa kuin luulimme. On paljon kovia vastustajia. Pitää tehdä kovasti töitä, mutta Mika on nyt siellä, missä hän haluaa. Mäkihyppy on vaikeaa. Siihen pitää syntyä. Se ei ollut vain Mikan suuri rakkaus, Vincent Vermeulen kertoo.

Vincent-isä valmentaa poikaansa. Vermeulenin vanhemmat kertovat seuraavansa yhä suomalaisia hiihtäjää ja etenkin yhtä nimeä: Rukalla voittoon hiihtänyttä olympiavoittajaa ja maailmanmestaria Iivo Niskasta.

- Iivo on maailman paras hiihtäjä perinteisellä hiihtotavalla. Hän on ollut ja on edelleen ja tulee olemaan. Mikani yrittää myös kehittyä perinteisellä hiihtotavalla. Hän on mielestäni siinä parempi kuin vapaalla. Iivo on siinä esimerkkimme. Ei ole muuta esimerkkiä, Vincent Vermeulen päättää.

Päivitetty kello 15.15. Korjattu, että Myllylä voitti kultaa 50 kilometrillä perinteisellä, ei vapaalla.

Lue lisää:

Hiihtäjien painon optimointi puhuttaa ennen olympialaisia - tätä se tarkoittaa ja tästä syystä sitä ei suositella nuorille urheilijoille

Katso, miten poikkeuksellisen tempun Jasmin Kähärä teki hiihdon maailmancupissa - pesee monet nykyiset suomalaiset hiihtotähdet

Tommi Nikunen nostaa esiin yhden tutun nimen Petter Kukkosen korvaajaksi - "Pitäisi ottaa vakavasti harkintaan"

dimanche 19 décembre 2021 14:13:30 Categories: YLE hiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.