Helsingin pormestari Juhana Vartiainen ehdottaa koulujen joululomien pidentämistä parilla viikolla. Turussa joululomien mahdollisesta pidentämise" /> Helsingin pormestari Juhana Vartiainen ehdottaa koulujen joululomien pidentämistä parilla viikolla. Turussa joululomien mahdollisesta pidentämise" />

YLE


Koululaisten joululomien pidentäminen ja mahdollinen etäkouluun siirtyminen ovat nousseet esiin vaihtoehtoina saada omikronmuunnoksen leviämistä kuriin.

Suomen Rehtorien puheenjohtajan Antti Ikonen on yllättynyt virinneestä etäkoulukeskustelusta.

- Toivoisin toki, että se olisi keinoista viimeinen. Kylmäpäisesti tässä on luotettava asiantuntijoiden arvioihin siitä, mikä tilanne on ja toimittava kouluissa annettujen ohjeiden mukaisesti, Ikonen sanoi perjantaina Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Joululomien on määrä alkaa ensi viikolla. Ehditäänkö kouluissa varautua järjestelyihin, joita etäkouluun palaaminen vaatisi?

- Jos jotain on mietinnässä, pitäisi toimiin varsin nopeasti tarttua, Ikonen sanoo.

Ikosen mukaan koulujen valmius etäopetukseen on huomattavasti parempi kuin pandemian alussa. Suurempi punninta liittyy etäopetuksen aiheuttamiin ongelmiin lapsille ja nuorille.

- Nykyinen koulua käyvä sukupolvi on kohta kahden vuoden ajan joutunut sopeutumaan hyvin isoihin muutoksiin. Tiedämme, että etäopetuksesta maksaa kaikista kovinta hintalappua se joukko lapsia ja nuoria, jotka lähiopetusta kaikkein eniten tarvitsisi.

Pidempi joululoma ja kesällä koulua?

Helsingin pormestari Juhana Vartiainen ehdotti MTV Uutisten haastattelussa torstaina, että koronatartuntojen lisääntymistä voitaisiin hillitä pidentämällä joululomaa parilla viikolla. Nämä viikot voitaisiin korvata Vartiaisen mukaan esimerkiksi kesäkuussa.

Koulujen tilannetta käsitellään Helsingin kaupungin osalta Vartiaisen mukaan vielä ensi viikolla, ennen joululomia. Etäkoulua halutaan Helsingissä välttää viimeiseen asti.

Turun kasvatus- ja opetusjohtajan Timo Jalosen mukaan joululomien aikaistamisesta on keskustelu myös Turussa, mutta kaupungin kouluissa aiotaan lähteä joululomalle suunnitelmien mukaisesti.

Turussa koulua on vielä ensi viikolla jäljellä kolme päivää, ja kouluun palataan 10. tammikuuta.

Mahdollisesta lomien jatkamisesta tehdään päätöksiä Turussa vuodenvaihteessa.

HUSin Lehtonen: Joululomille aikaisemmin

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoi perjantaina Ylelle, että pääkaupunkiseudulla koronatartunnat leviävät nyt erityisesti kouluista koteihin, kun koronainfektiot kiertävät lasten ja nuorten keskuudessa.

- Kolmen-neljän viimeisen viikon aikana lasten tartunnat ovat olleet suurin ryhmä. Alle 16-vuotiaissa on todella paljon tartuntoja. Käytännössä kouluista ja harrastuksista kannetaan tartuntoja koteihin.

Epidemian hallinta on Lehtosen mukaan vaikeaa jos lasten ja nuorten tartuntamäärää saada alemmaksi. Lehtonen ehdottaa yhtenä ratkaisuna koulujen joululomien aikaistamista.

Toiveita herättää lasten koronarokotusten alkaminen, mutta rokotushenkilökunnan puute hidastaa lastenkin rokotuksia.

- Ollaan todella pitkällä keväässä ennen kuin lasten rokotukset ovat niin pitkällä, että niillä on vaikutusta tartuntoihin, Lehtonen sanoo.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri kertoi eilen, että koronan omikronvariantti on kymmenkertaistunut maakunnassa viime viikosta. Pääkaupunkiseudulla omikron saavutti valtaviruksen paikan tänään.

Voit keskustella aiheesta 18.12. kello 23:een saakka.

vendredi 17 décembre 2021 16:25:00 Categories: YLE koronavirus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.