HUS varautuu työntekijöiden sairauspoissaolojen lisääntymiseen. Leikkaushenkilöstöstä lähemmäs sata hoitajaa on tällä hetkellä sairaslomalla." /> HUS varautuu työntekijöiden sairauspoissaolojen lisääntymiseen. Leikkaushenkilöstöstä lähemmäs sata hoitajaa on tällä hetkellä sairaslomalla." />

YLE


Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin vt. toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi on nostanut HUSin valmiustason täysvalmiuteen eli korkeimpaan mahdolliseen. HUS tiedotti asiasta tänään.

Syyksi toimenpiteelle kerrotaan omikronvariantin kiihtyvä leviämisvauhti sekä HUSin henkilöstön sairastumisten ja sairauspoissaolojen kasvu.

Mäkijärven mukaan HUSin sairauspoissaolot ovat olleet viimeisen muutaman päivän aikana selvässä kasvussa. Poissaolojen syiksi hän nimeää influenssan, RS-viruksen ja koronan.

- Esimerkiksi leikkaushenkilökunnasta lähemmäs sata hoitajaa on tällä hetkellä sairaslomalla. Määrä on noin kaksin-kolminkertainen normaalitilanteeseen verrattuna, Mäkijärvi sanoo.

Taustalla on HUSin tiedotteen mukaan muun muassa rokotemyönteisyyden hiipuminen rokottamattomassa väestössä ja rokotetun väestön immuunisuojan hiipuminen.

Tieto on ristiriitainen, sillä HUSin hallintoylihoitaja Marja Renholmin mukaan HUSilla on "vuodenaikaan nähden tavanomainen tilanne henkilöstön sairaslomien osalta. Tilanne toki vaihtelee eri yksiköiden välillä".

Kolme eri valmiustasoa

Täysvalmius eli valmiustaso 3 tarkoittaa käytännössä sitä, että valmiusjohtoa johtaa joko toimitusjohtaja tai hänen valtuuttamansa viranhaltija. Valmiusjohdolla on kaikki HUSin resurssit ja yksiköt yksissä käsissä johdettavana.

Mäkijärven mukaan samaa valmiustasoa käytettäisiin esimerkiksi sotatilanteessa.

- Tällä tavalla turvaamme HUSin maksimaalisen suorituskyvyn mahdollisissa kriisitilanteissa, Mäkijärvi sanoo.

HUSin mukaan sen joulun ajan toiminta on suunniteltu aiemman deltavariantin oloissa ja siitä lähtökohdasta, ettei hoitohenkilökuntaan tule merkittävästi lisää sairauspoissaoloja. Nyt tilanne on muuttunut.

Henkilökuntavajausta voi tulla myös siksi, että rokotusväliä on suunniteltu lyhennettäväksi viidestä kuukaudesta kolmeen kuukauteen.

HUSin valmiusohjeissa määritellään kolme eri valmiustasoa. Tasolle kaksi siirryttiin tänä syksynä 9. marraskuuta.

HUS oli koronapandemian aikana täysvalmiustilassa ensimmäisen kerran keväällä 2020.

- Tämä kuvastaa tilannetta hyvin. Arvioimme todella vakavaksi tämän tulevan riskin, Mäkijärvi sanoo.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 18.12.2021 kello 23 saakka.

Juttua muokattu 17.12.2021 klo 17.18: Lisätty HUSin hallintoylihoitajan kommentti, ja korjattu tieto, että täysvalmiudessa oltaisiin oltu vain kaksi kertaa.

Lue myös:

Ministeri Kiuru varoittaa omikronin vyörymisestä Suomeen - katso tästä, miten virusmuunnos on levinnyt Suomessa

Tehohoidon tarve kasvaa nyt koko maassa: Enemmistö koronapotilaista on hoidossa muualla kuin HUSin alueella

Tehohoidon ylilääkäri on huolissaan sairaaloiden koronapaineesta: "Sydänpotilaat joutuvat sinnittelemään kotosalla"

vendredi 17 décembre 2021 16:44:26 Categories: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.