Suosituimpia leluja ei saa enää lisää, jos ne ovat ehtineet loppua. " /> Suosituimpia leluja ei saa enää lisää, jos ne ovat ehtineet loppua. " />

YLE


Kaupat odottavat tästä viikonlopusta joululahjojen ostosryntäystä.

Leluhyllyillä voi kuitenkin odottaa pettymys, koska osa halutuimmista joulun 2021 hittileluista on myyty jo loppuun. Maahantuojiltakaan ei ole saatavissa täydennyksiä.

Samat tavarat kiinnostavat verkossa ja myymälöissä.

Verkkokauppa.comin viestintä- ja tapahtumapäällikkö Lauri Kutila kertoo, että tänä jouluna erittäin haluttujen Purse Pets ja Squishmallows -lelujen kyselijöille on heillä jouduttu myymään ei oota jo useamman viikon ajan. Sama tilanne on myös Baby Yoda -lelun kohdalla.

Maailmanlaajuisesti suositut Purse Petsit ovat interaktiivisia käsilaukun ja pehmolelun näköisiä leluja, eräänlaisia laukkumaisia virtuaalilemmikkejä, joissa on valittavana kymmenittäin erilaisia reaktoita ja ääniä.

Squishmallowsit ovat erilaisia hahmoja esittäviä pehmoleluja, jotka ovat lapsille ja nuorille tuttuja esimerkiksi lyhytvideosovellus TikTokin kautta.

Purse Petsit ovat uusi hittituote myös S-ryhmän käyttötavarakaupan myyntijohtaja Päivi Holen mukaan.

Ryhmä Hau ja Forozen pienten suosikkeja

Sekä S-ryhmän että Verkkokauppa.com:in alle kouluikäisten myydyimpien tuotteiden listan kärjessä ovat Ryhmä Hau -lelut, jotka ovat syntyneet kanadalaisen lasten animaatiosarjan ympärille.

Eritysen haluttu on tänä jouluna Ryhmä Hau:n Vahtitorni.

S-ryhmässä pienten hittejä ovat edelleen myös Frozen-lelut. Liikkuvista eläinhahmoista on hankittu erityisesti tanssivia mopseja ja flossaavia laiskiaisia. Verkkokauppa.comissa alle kouluikäisten listan kärjessä ovat myös Brion Rain and Road Deluxe -ratasetti, Club Petz-tuotteet ja Hot Wheels Ultimate Garage -parkkitalo.

Legot ovat kestosuosikkeja. Tänä vuonna pakettiin on kääritty alle kouluikäisille varsinkin Lego Duplo pysäköintitalo/autopesulaa. Alakouluikäisten hittejä puolestaan ovat Lego Minecraft -tuotteet ja Lego Super Mario -aloitusrata. Myös Among Us -keräilylelut ovat kiinnostaneet.

- Lapsille on myös selvästi aikaisempaa enemmän tarjolla kuulokkeita ja kaiuttimia ja niitä, kuten myös tabletteja ja pelitarvikkeita myös ostetaan, kertoo Päivi Hole.

Lautapelit pitävät pintansa

Kaiken virtuaalisuuden keskellä perinteiset lautapelit kiinnostavat joulusta toiseen.

- Tutut monopolit, muuttuvat labyrintit, kimblet, afrikan tähdet ja aliakset toimivat aina. Eikä Afrikan tähden kohu näy myynnissä mitenkään, sanoo Vaasan Minimanista kausiosaston päällikkö Anne Vainionpää.

Lue, miksi Afrikan tähti -peli nousi otsikoihin:

Afrikan tähden loi 19-vuotias Tarzan-kirjojen fani kolonialismin kulta-aikana - miten peliin pitäisi nyt suhtautua?

Verkko.com:in alakoululaisille ostetuimpien lahjojen listalla viidettä sijaa pitää Ghost Castle -lautapeli.

Anne Vainionpää esittelee Bratz-nukkepakkausta.
Anne Vainionpää kertoo, että takavuosien lelut tekevät uutta tulemista. Hyllyistä löytyy Super Mario -tavaraa, Bratz-nukkeja ja He-maneja.Arttu Kuivanen / Yle

9-vuotiaalle tyttärelleen joululahjoja etsimään tullut vaasalainen Suvi Turpeinen joutui pettymään, kun Minimanin pehmoleluosastolta ei enää löytynyt Pokemon -tuotteita.

- Meillä pelataan Pokemon GO:ta ja sitä kautta tulevat nämä lelut. Itse olen jo tipahtanut kyydistä, että mistä mukulat tykkäävät, naurahtaa Turpeinen.

Anne Vainonpää kertoo, että viime jouluna tavara loppui kesken, mutta nyt on osattu varautua paremmin. Silti välillä jo joutuu myymään ei oota. Legoja on esimerkiksi erittäin hankala saada nyt enää lisää.

Maailmanlaajuinen komponenttipula ja muut raaka-aineiden ja logistiikan haasteet näkyvät myös lelupuolella.

- Saatavuustilanne on vaihdellut tuotekohtaisesti todella paljon, toteaa Lauri Kutila.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun sunnuntaihin 19.12. kello 23:een saakka.

samedi 18 décembre 2021 14:35:00 Categories: YLE joululahjat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.