Viime kuntavaalien alla 60 prosenttia vastaajista ilmoitti vastaavassa kyselyssä äänestävänsä varmasti. Kuntavaalien äänestysprosentti oli 55,1." /> Viime kuntavaalien alla 60 prosenttia vastaajista ilmoitti vastaavassa kyselyssä äänestävänsä varmasti. Kuntavaalien äänestysprosentti oli 55,1." />

YLE


Kaikista äänestysikäisistä kaksi viidesosaa (41 prosenttia) ilmoittaa, että olisivat varmasti äänestämässä aluevaaleissa, ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) kyselytutkimuksesta.

Äänestysinto on jopa hieman vähentynyt syyskuusta, jolloin 43 prosenttia kertoi äänestävänsä. Lukema ei muutu, kun aineistosta poistetaan helsinkiläiset, jotka eivät äänestä tulevissa aluevaaleissa tammikuussa, KAKS kertoo tiedotteessaan.

Kun äänestysintoa verrataan vastaavana ajankohtana ennen kuntavaaleja toteutettuun tutkimukseen, ero on huomattavan suuri. Viime kuntavaalien alla 60 prosenttia vastaajista ilmoitti äänestävänsä varmasti. Äänestämisestään täysin varmojen osuus ennustaa melko hyvin toteutuvaa äänestysprosenttia. Kuntavaalien äänestysprosentti oli 55. Nyt saatu tulos enteilee aluevaalien äänestysprosentin jäävän jopa alle 40 prosentin tason, KAKS arvioi.

Työttömät, opiskelijat ja vähemmän koulutetut epävarmempia

Kyselyn mukaan keskimääräistä enemmän epävarmuutta äänestämisestä on työttömien, opiskelijoiden ja vähemmän koulutettujen keskuudessa. Ylemmät toimihenkilöt, korkeasti koulutetut sekä yrittäjät ja eläkeläiset ovat puolestaan keskimääräistä vakuuttuneempia äänestämisestään.

Nuorista, 18-30-vuotiaista kuitenkin kaksi viidestä on varma, että kävisi äänestämässä, kun taas 31-40 vuotiaista vain neljännes.

Vasemmiston ja vihreiden kannattajista yli puolet aikoo äänestää

Puolueista vasemmistoliiton, vihreiden ja SDP:n kannattajista yli puolet aikoo varmasti käydä äänestämässä. Sen sijaan perussuomalaisten kannattajista vain reilu kolmannes ilmoittaa äänestävänsä varmasti. Kokoomuksen kannattajista lähes puolet ja keskustan kannattajista vähintään kaksi viidestä kertoo käyvänsä varmasti äänestämässä.

Tutkimusaineisto on koottu 26. marraskuuta ja 1. joulukuuta välisenä aikana. Haastatteluja tehtiin yhteensä vähän yli 1 000. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy.

samedi 18 décembre 2021 03:01:37 Categories: YLE aluevaalit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.