Kulttuurivieras, laulaja Suvi Teräsniskan Hei mummo -kappaleesta tuli joulumusiikin moderni klassikko melkein 15 vuotta sitten. Hän sanoo tietävä" /> Kulttuurivieras, laulaja Suvi Teräsniskan Hei mummo -kappaleesta tuli joulumusiikin moderni klassikko melkein 15 vuotta sitten. Hän sanoo tietävä" />

YLE


Suvi Teräsniska on Suomen Queen Christmas eli joulukuningatar. Tämän nimityksen laulajalle antoi kollega Chisu tämän vuoden Vain elämää -ohjelman joulujaksojen kuvauksissa.

Titteli sopii 32-vuotiaalle Teräsniskalle, sillä hän on tehnyt uransa aikana jo kolme joululevyä ja Spotifyssa hänen kuunnelluimmat kappaleensa ovat joulubiisejä. Omissa joulukonserteissa hän on laulanut vuodesta 2009 lähtien.

Parhaillaan hän on joulukonserttikiertueella, joka on laulajan tähänastisista mittavin. Kirkoissa pidettäviä konsertteja on joulukuussa 29 eli monena päivänä on kaksi konserttia. Suurin osa konserteista on loppuunmyytyjä.

- Olen suuri joulumusiikin ystävä, joten ihan mielelläni kannan joulun kuningattaren viittaa. Se sopii minulle luonnollisesti.

Yhtye esiintymässä kirkossa.
Suvi Teräsniskalla on tällä joulukiertueella lähes 30 konserttia. Hän esiintyi kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa Helsingin Johanneksen kirkossa 13.12.2021.Mårten Lampén / Yle

Matka joulun tulkitsijaksi

"Hei mummo mitä kuuluu sinne teille?

Me lomalla taas tullaan pohjoiseen"

Suvi Teräsniskan matka joulun tulkitsijaksi alkoi vuonna 2007 julkaistusta kappaleesta Hei mummo. Se puhutteli suomalaisia, joten laulaja taustajoukkoineen päätti tehdä joululevyn.

Teräsniska oli tuossa vaiheessa julkaissut vasta yhden albumin, joten oli erikoista, että toisena alettiin työstää joululevyä. Laulajan mukaan se tuntui kuitenkin luontevalta, sillä hän oli laulanut joululauluja koko ikänsä esimerkiksi kuoroissa.

Tulkoon joulu -albumi julkaistiin vuonna 2009. Teräsniska sanoo nyt, että siitä kuulee, että hän oli tuolloin vasta 20-vuotias.

- En kuulunut silloin kirkkoon. En halunnut valita levylleni uskonnollisia joululauluja. Se aika oli nuoren aikuisen pohdiskelua, että mitä minä asioista ja aatteista ajattelen.

Toinen joululevy, Joulun henki, julkaistiin vuonna 2014. Teräsniskan mukaan hänen ajatuksensa olivat viiden vuoden aikana kypsyneet ja hän oli liittynyt takaisin kirkkoon.

- En enää vierastanut asioita samoin kuin parikymppisenä. Halusin, että lapseni kastetaan sekä läheiseni ja itseni siunataan.

Nainen istuu tuolissa ja katsoo kameraan.
- Uskon, että joululla on aina paikkansa maailmassa. Sen merkitys on korostunut parin viime vuoden aikana, että edes silloin voidaan ottaa ihan iisisti, sanoo Suvi Teräsniska.Mårten Lampén / Yle

Tänä vuonna julkaistiin Teräsniskan kolmas joululevy Tämä maailma tarvitsee joulun. Sen piti ilmestyä jo pari vuotta aiemmin, mutta laulajan elämässä tapahtui tuolloin paljon asioita kuten kolmannen lapsen syntyminen.

Teräsniskan mukaan levyn siirtäminen oli hyvä ratkaisu, sillä sitä päästiin tekemään rauhassa ja oikeassa joulun hengessä.

Kun edellistä joululevyä oli äänitetty Espanjan Aurinkorannikolla siivouskomerossa, nyt lauluosuuksia nauhoitettiin joulun aikaan lappilaisessa pirtissä takkatulen loimussa.

Joululevyt ovat viitoittaneet Teräsniskan matkaa niin artistina kuin ihmisenä. Albumeilta kuuluu laulajan aikuistuminen.

- Joulumusiikissa tulkintaani on tullut syvyyttä ja tiedän eri tavalla, mistä laulan. Minulle on tullut perhettä, ja joulujen merkitys on muuttunut lasten myötä.

nainen istuu kirkonpenkissä.
- En koe edelleenkään itseäni superuskovaiseksi ihmiseksi, mutta usko on aina läsnä joulumusiikissa, sanoo Suvi Teräsniska.Mårten Lampén / Yle

Perheenäiti muiden joukossa

Joulumusiikin henki huokuu Suvi Teräsniskasta. Hän on tuttu ja turvallinen artisti, joka ei revittele julkisuudessa.

Hän ei myöskään esittele sosiaalisessa mediassa kiilloteltua kuvaa artistin elämästä tai rosoista arkea kulissien takaa. Instagram-tili on puhtaan professionaalinen muutamaa perhekuvaa lukuunottamatta.

Teräsniska elää omien sanojensa mukaan perinteistä lapsiperheen arkea Oulussa. Keikkatöiden ohella hänet pitää kiireisenä kolme alle kouluikäistä poikaa.

Hän haluaa näyttää, että suosittuna artistina hän on samassa veneessä tuhansien muiden perheenäitien kanssa.

- Sitä soimaa itseään paljon lasten kasvatuksesta ja vanhemmuudesta. Se on huojentavaa, kun juttelee muiden vanhempien kanssa päiväkodin pihalla, ja samalla heidänkin lapsensa ovat toistensa kurkuissa kiinni, laulaja nauraa.

Nainen kirkossa mikrofoni edessään.
- Monet viettävät joulua yksin ja tuntuu hyvältä, jos pystyy olemaan läsnä musiikin kautta, sanoo laulaja Suvi Teräsniska.Mårten Lampén / Yle

Korona on pistänyt myös Teräsniskan pohtimaan, mikä elämässä on tärkeää. Kun keikkatyöt päättyivät yllättäen viime vuoden keväällä, laulaja alkoi löytää uusia puolia kotiympäristöstä.

- Yhtäkkiä ne huikeat ulkomaanmatkat ja lomakokemukset eivät olleetkaan niin tärkeitä. Aloin miettiä kulutustottumuksia, että mitä sitä oikeasti tarvitsee, että saamme lasten kanssa sujuvan arjen.

Parhaat asiat ovat löytyneet elämän pienistä iloista.

- Muistan yhden lauantain keväältä 2020, kun keikat oli peruttu. Yleensä olen viikonloppuisin esiintymässä, mutta silloin pääsin lasten kanssa pulkkamäkeen. Olin aivan fiiliksissä.

Nainen istuu kirkon penkissä.
- Yritän ajatella, että koronan jälkeen koittaa vielä aika, kun saan taas kätellä ja halata tuntemattomiakin, sanoo Suvi Teräsniska.Mårten Lampén / Yle

Maailma tarvitsee joulun

Teräsniska laulaa Tämä maailma tarvitsee rakkautta -kappaleella joulun tarpeellisuudesta. Jos aseet vaikenevat, lapsilla on ruokaa ja kaikilla hyvä tahto, niin joululla ei ole enää merkitystä.

Laulaja epäilee, että niin ei tule koskaan tapahtumaan. Hän uskoo, että joululla on aina paikkansa maailmassa. Sen merkitys on entisestään kasvanut pitkään jatkuneena korona-aikana.

Teräsniska arvelee, että poikkeuksellinen aika on traumatisoinut jollain tavalla useita meistä.

- Tämä erikoisaika kuormittaa meitä kaikkia ja on aiheuttanut ahdistusta ja pelkoa itse kullekin. Ymmärrän, että niiden tunteiden kanavoiminen voi helposti jäädä puolitiehen. Musiikki voi olla sellainen asia, mikä tuo ihmisille lohtua.

Nainen valaistuna oven lasien läpi tulevalla valolla.
- Minulla on suru siitä, että tämä maailma on hyvin kahtiajakautunut ja pirstaloitunut. Olemme hyvin kärkkäitä ja ilkeitä toisillemme, mikä näkyy somessa ja internetin keskustelupalstoilla, sanoo Suvi Teräsniska.Mårten Lampén / Yle

Laulajalle tärkeintä joulussa on viettää aikaa perheen ja sukulaisten kanssa. Pohjoisessa odottaa myös 88-vuotias mummu.

- Sitä miettii aina, että mikä on se viimeinen joulu, joka saadaan yhdessä viettää. Lähden pohjoiseen, että saisin ottaa kaiken ajan irti niiden rakkaiden ja läheisten kanssa, jotka täällä vielä ovat. Olen myös käynyt säännöllisesti haudalla tervehtimässä niitä, jotka ovat täältä poistuneet.

Ura tienristeyksessä

Joulu tuo pienen hengähdystauon Suvi Teräsniskalle, mutta pian hän suuntaa katseensa kohti ensi vuoden esiintymisiä. Mikäli ne ovat mahdollisia. Haaveena on ainakin päästä toteuttamaan uran suurin joulukonsertti Tampereen uudella areenalla vuoden päästä.

Laulaja elää keikkailusta ja hän myöntää, että osa omasta identiteetistä oli kateissa, kun esiintymisiä jouduttiin perumaan.

Teräsniskan mukaan hänen uransa on tällä hetkellä risteyskohdassa. Laulajalta on totuttu kuulemaan iskelmällistä musiikkia, mutta syksyllä nähty Vain elämää -ohjelma toi mukanaan idean uusiutumisesta.

Laulaja vieraili itselle vieraissa musiikkigenreissä ja hän teki esimerkiksi Anssi Kelan Miten sydämet toimii? -kappaleesta menevän version kasarisoundeilla.

Teräsniska pelkäsi aluksi, miten yleisö reagoisi uusiin aluevaltauksiin. Hänen yllätyksekseen palaute olikin kannustavaa.

- En aio hypätä rokkilaulajan saappaisiin, mutta tarkoitus on hieman leventää näkökenttää, laulaja paljastaa.

Suurta muutosta ei kuitenkaan ole luvassa, sillä Teräsniska on tyytyväinen tämän hetkiseen uraansa.

- En haikaile sitä, että minun pitäisi tästä kasvaa ja tehdä vain jäähallikeikkoja. Kuljen erittäin mielelläni maakuntien pikkupaikoissa ja ilahdutan ihmisiä musiikilla.

Nainen katsoo ylöspäin, taustalla kynttilöitä.
- Voi kun vielä joskus voisi viettää viattoman ja huolettoman lapsuuden joulun. En tiedä tuleeko sitä enää koskaan. Tuleeko se sitten, kun on jo ehtoopuolella, pohtii Suvi Teräsniska.Mårten Lampén / Yle

Lue myös:

Suvi Teräsniska kuuli, että hänen laulujaan on käytetty saattohoidossa: "Oli koskettavaa, että on ollut saattamassa ihmistä rajan toiselle puolelle"

dimanche 19 décembre 2021 09:25:00 Categories: Kulttuurivieras YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.