Helsingin- ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin koronatartunnoista noin 40 prosenttia oli eilen HUSin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mukaan omik" /> Helsingin- ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin koronatartunnoista noin 40 prosenttia oli eilen HUSin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mukaan omik" />

YLE


Koronan omikronmuunnos saavuttaa valtaviruksen aseman pääkaupunkiseudulla mahdollisesti jo tänään, arvioi Ylen aamussa perjantaina vieraillut Helsingin- ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

Lehtosen mukaan omikron leviää nyt niin nopeasti, että iso osa väestöstä tulee kohtamaan viruksen sillä rokotussuojalla, jonka tähän mennessä on ehtinyt saamaan.

Kolmansien rokoteannosten ottamisen ohella Lehtonen neuvoo riskiryhmiin kuuluvia välttämään kontakteja.

- Kolmansia rokotuksia on tärkeää saada erityisesti näille riskiryhmille, mutta varmaan viisainta on riskiryhmäläisten aika lailla koittaa kontakteja välttää, ettei virukselle joudu alttiiksi, Lehtonen sanoo.

Ensimmäiset omikronepäilyt kolme viikkoa sitten

Jopa kolme kertaa koronan deltavarianttia tarttuvampi omikron leviää Suomessa äärimmäisellä vauhdilla. Ensimmäiset epäilyt omikronmuunnoksesta todettiin Suomessa kolmisen viikkoa sitten.

Lehtosen mukaan eilen HUSin alueen koronatartunnoista noin 40 prosenttia oli omikronvarianttia.

Uutinen päivittyy.

vendredi 17 décembre 2021 09:28:58 Categories: YLE koronavirus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.