Leijonien valmentaja Mikko Manner myöntää, että Moskovan perinteisellä joulunalusturnauksella panokset ovat aiempaa isommat. " /> Leijonien valmentaja Mikko Manner myöntää, että Moskovan perinteisellä joulunalusturnauksella panokset ovat aiempaa isommat. " />

YLE


Leijonat kaatoi pitkän kaavan mukaan Tshekin 3-2 miesten EHT-turnauksen avausottelussaan Prahassa.

Ekstrapiste ratkaistiin voittomaalikisassa, jossa Peter Tiivola onnistui ainoana ampujana. Harri Säteri torjui ottelussa 34 laukausta ja pysäytti rankkareissa kaikki viisi vastustajan yritystä.

- Vastassa oli kova kotijoukkue, jossa oli nimekkäitä paluumuuttajia. Tshekki halusi saada hyvän startin turnaukseen. Isossa kuvassa olimme pikkuisen heitä jäljessä, myös maalipaikkojen osalta. Toisaalta onnistuimme hyvin maalivahti- ja alivoimapelissämme, puntaroi Leijonien valmentaja Mikko Manner.

Tshekki nousi 11 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua 2-2:een pelattuaan ilman maalivahtia. Tasoitus merkittiin Milan Gulasin nimiin.

- Harri Säterin otteet jäivät eniten mieleen. Hän oli maalilla loistava ja siihen päälle vielä viisi rankkaritorjuntaa. Olimme lähellä ottaa jopa kolme pistettä, mutta lopussa kiekko pomppi sitten omista mailoista verkkoon, Manner totesi.

Anton Levtchi myhäilee iskettyään ensimmäisessä A-maaottelussa heti maalin. Joonas Kemppainen onnittelee.
Anton Levtchi myhäilee iskettyään ensimmäisessä A-maaottelussa heti maalin. Joonas Kemppainen onnittelee.EPA-EFE/All Over Press

Nopealla analyysillä Manner huomioi, että Ufan hyökkäyskolmikko Markus Granlund, Sakari Manninen ja Teemu Hartikainen sekä tutkapari Joonas Kemppainen, Jere Karjalainen toimivat hyvin.

- Näkyi, että Ufan ketju on ollut pitkään yhdessä. Karjalainen vaikutti terävältä ja Kemppainen on yksi vahvimmista yleissenttereistä.

- Myös ensikertalaisten hyvät otteet lämmittivät. Anton Levtchi teki heti maalin, eikä Markus Nenosen ja Peetro Seppälän tarvitse yhtään hävetä, pystyivät heti pelaamaan tällä tasolla. Valmentajien ei ainakaan tarvitse ajatella, että joku olisi väärässä paikassa, Manner huomautti.

NHL-pelaajia ei välttämättä nähdä Pekingissä

NHL-pelaajien osallistuminen Pekingin olympilaisiin ei ole lainkaan kiveen hakattu vaikeana korona-aikana. Tämän takia perinteinen Moskovan jääkiekkoturnaus ei ole tällä kertaa mikä tahansa EHT-turnaus. Leijonien valmennus keskittyy vain niihin aisoihin, mihin se voi vaikuttaa

- Tänä hulluna aikana hetkessä eläminen on suunnitelmien suhteen tärkeätä. Poikkeukselllinen tilanne tämä on kevään MM-kotikisojen ja jopa olympialaisten painoarvon suhteen. Sen takia olemme osittain saaneet kokeneita pelaajia mukaan. Joukkue valitaan sitten lopullisesti, kun tiedetään, mitä tulee tapahtumaan.

Jukka Jalonen och Mikko Manner i samspråk.
Leijonien valmentajat Jukka Jalonen ja Mikko Manner pikapalaverissa ottelun aikana. Yle/Tomi Hänninen

Leijonat kohtaa Moskovan EHT-turnauksessa seuraavaksi Kanadan lauantaina kello 10.00.

- Tässä turnauksessa olemme tottuneet pelaamaan aiemminkin tuohon aikaan. Kanada pelaa perjantaina (klo 14) vielä Ruotsia vastaan, joten meillä pitäisi olla ehkä pieni fysiologinen etu heitä vastaan.

Manner oli mukana neljä vuotta sitten mukana Pyeongchangin talviolympialaisissa, jossa myös Leijonat pelasi Euroopassa pelaavilla jääkiekkoilijoilla.

- Tuolloin hävisimme puolivälierissä Kanadalle 0-1. Uskon, että hekin ovat tehneet B-suunnitelman ja sen takia osallistuvat Moskovan turnaukseen. Kanadalaiset Eurooppa-pelaajat eivät varmasti vielä kesällä haaveilleet kamppailevansa olympiapaikoista. Vaahteralehtipaitojen sydämille on iso paikka pelata olympialaisissa tai edustuu ehkä viimeistä kertaa maataan arvokisoissa. Meidän on oltava valmiina lauantaiaamuna, näkee Manner.

vendredi 17 décembre 2021 01:20:54 Categories: Leijonat YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.