Ilta Sanoma

Moskovan EHT-turnaus on valtava näyttöpaikka Leijonien kärkiyksilöille, kirjoittaa jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.

Sakari Manninen (vas.), Teemu Hartikainen, Ville Pokka, Markus Granlund ja Oliwer Kaski juhlivat Mannisen iskemää avausmaalia torstaisessa Tshekki-ottelussa.

Sakari Manninen (vas.), Teemu Hartikainen, Ville Pokka, Markus Granlund ja Oliwer Kaski juhlivat Mannisen iskemää avausmaalia torstaisessa Tshekki-ottelussa. Kuva: Michaela Rihova / Lehtikuva

NHL:ssä leviävä koronakaaos ja kasvaneet epävarmuustekijät NHL:n osallistumisesta Pekingin olympialaisiin muuttivat kerta rysäyksessä Moskovan EHT-turnauksen arvon.

Neljän päivän tiivistahtinen turnaus ei ole Euroopassa pelaaville kiekkoilijoille enää "vain" estradi ensi kevään MM-kisoihin, vaan merkittävä näyttöpaikka olympialaisia varten.

Tästä syystä Kanada on poikkeuksellisesti Moskovassa mukana. Voi olla, että Leijonat kohtaa lauantaiaamuna turnauksen toisessa ottelussaan tulevan Kanadan olympiajoukkueen.

Jos kikkare osuu tuulettimeen ja NHL-pelaajat jättäytyvät pois Pekingistä, turnaus pelataan Euroopassa pelaavilla kiekkoilijoilla.

Kaikella kunnioituksella Euroopassa pelaavia ammattilaisia kohtaan, mutta se olisi todella sääli. Kiekkokansa on odottanut kohta kahdeksan vuotta, että maailman parhaat kohtaisivat maajoukkueturnauksessa. Nyt tätä tikkaria ollaan viemässä tylysti viime hetkillä takaisin ylähyllylle.

Puheet siitä, että Leijonien kultamitalisaumat paranevat jos olympialaiset pelataan europelaajilla, ovat unisia. Yhdistelmällä Jukka Jalonen ja NHL:n suomalaishuiput Leijonilla on kaikki eväät kultamitaliin myös parhaat vastaan parhaat -turnauksessa.

No, odotellaan mitä tapahtuu. Siihen asti pelaajat voivat vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Torstaista sunnuntaihin on näyttöjen aika.

Moskovan-turnauksessa Leijonat pelaa varsin nimekkäällä ja kiinnostavalla joukkueella. Mukana on 12 pelaajaa KHL:stä, kymmenen SM-liigasta, kaksi Ruotsin SHL:stä ja yksi Sveitsin NLA:sta.

Karanteenit muokkasivat hieman joukkuetta, kun Jokerien neljä pelaajaa joutui jättämään turnauksen väliin. Myös Luulajan Juhani Tyrväinen putosi pois sairastumisen takia.

Suurin mielenkiinto kohdistuu Leijonien ykkösketjuun. Salavat Julajev Ufassa samassa ketjussa pelaavat Markus Granlund, Sakari Manninen ja Teemu Hartikainen ovat vihdoin samaan aikaan Leijonissa.

Asetelma on herkullinen, sillä suomalaiskolmikko on tehnyt hurjaa jälkeä KHL:ssä viime kaudesta lähtien. Mannisen johtama ketju oli Leijonien paras koostumus Tshekkiä vastaan torstaina Prahassa.

Jos NHL ei ole mukana Pekingissä, Jalosella on Ufa-ketjussa valmis ykkösnyrkki olympialaisiin.

Lue lisää: Leijonat kaatoi Tshekin - SM-liigan pörssikärki maalasi debyytissään

Leo-sedän paluu myös kiinnostaa. Leo Komarov, 34, nähdään lauantaina pitkästä aikaa leijonapaidassa. Komarov kilpailee olympiapaikasta, vaikka NHL-pelaajat olisivat mukana.

Muihin olympiaehdokkaisiin kuuluvat keskushyökkääjä Joonas Kemppainen ja puolustajat Oliwer Kaski, Ville Pokka, Juuso Hietanen, Valtteri Kemiläinen ja Julius Honka.

SM-liigapelaajista yksikään Moskovan-turnaukseen valituista ei lähtökohtaisesti kilpaile paikasta olympialaisiin. Ujon varauksen voi laittaa TPS:n 20-vuotiaaseen tähtisentteriin Juuso Pärssiseen, joka debytoi A-maajoukkueessa Tshekkiä vastaan. Toki hierarkiassa on edellä paljon huippusenttereitä, mutta Pärssisen kehityskäyrä osoittaa rajusti ylöspäin.

Jos olympialaiset pelataan europelaajilla, Leijonien olympiajengi olisi sekoitus Karjala-turnauksen ja Moskovan-turnauksen ryhmistä. Pekingissä mukana olisi todennäköisesti paljon enemmän Karjala-turnauksessa nähtyjä pelaajia.

Kokonaan toinen kysymys on, kuka Pekingiin todella haluaa lähteä.

Kiina ei pelleile karanteenihommissa. Jos pelaaja saa Kiinassa koronatartunnan, se voi johtaa jopa 3-5 viikon karanteeniin, eikä maasta saa poistua ennen viranomaisten lupaa. Kuukauden lusiminen kiinalaishotellissa kesken kiivaan kevätkauden ei kuulosta houkuttelevalta.

Yhtä lailla asia mietityttää niin NHL:ssä kuin Euroopassa pelaavia pelaajia.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 23:36:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.