Ilta Sanoma

Kiire on yli 60-vuotiailla ja kaikenikäisillä riskiryhmäläisillä, joilla on yli 5 kuukautta toisesta rokotteesta. Sekä ihmisillä, jotka eivät ole vielä saaneet ensimmäistä tai toista rokotetta.

Asiantuntijat sanovat, että niiden riskiryhmäläisten ja yli 60-vuotiaiden, joiden toisesta rokoteannoksesta on kulunut yli viisi kuukautta, olisi hyvä saada tehosteannos pikaisesti.

Asiantuntijat sanovat, että niiden riskiryhmäläisten ja yli 60-vuotiaiden, joiden toisesta rokoteannoksesta on kulunut yli viisi kuukautta, olisi hyvä saada tehosteannos pikaisesti. Kuva: Kalle Koponen

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) hoputti tiistai-iltana Ylen A-studiossa kolmansia koronavirusrokoteannoksia muun muassa sanomalla, että "Nyt on kiire".

Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että kahden rokoteannoksen antama suoja omikronvariantin aiheuttamaa oireista infektiota vastaan on selvästi alentunut, kun toisesta annoksesta on kulunut 5-6 kuukautta.

Lue lisää: Omikron tarttuu julmetun herkästi - kaksi selvää syytä

-?Ihmisten rokotesuoja alkaa hiipua, ja meidän täytyy tunnustaa se, että meillä on miljoonia suomalaisia jo, jotka ovat sillä rajalla, että tällä rokotteella enää pystytään suojelemaan ihmisiä. Sen takia on aika kolmansien rokotuksien ottamiselle, Kiuru sanoi Ylellä.

Lue lisää: Alkaako armeija antaa korona­rokotuksia? Näin Puolustus­voimat vastaa Krista Kiurun avun­pyyntöön

Nykytiedon mukaan suoja vakavaa koronatautia vastaan säilyy kuitenkin hyvänä puolen vuoden jälkeenkin.

THL:n ylilääkäri Otto Helve sanoi viikoittaisessa koronatilannekatsauksessa torstaina, että Suomessa on annettu kaikkiaan noin 9 miljoonaa rokoteannosta, niistä kolmansia rokoteannoksia 565?000.

Helve lisäsi, että toisen annoksen yli puoli vuotta sitten saaneita on Suomessa tällä hetkellä 750?000. Heistä on siis jo kolme neljästä rokotettu kolmannella annoksella.

THL:n ylilääkäri Otto Helve pitää kolmansien annosten antotahtia hyvänä jo nyt, mutta kiristämisen varaakin vielä on reippaasti.

THL:n ylilääkäri Otto Helve pitää kolmansien annosten antotahtia hyvänä jo nyt, mutta kiristämisen varaakin vielä on reippaasti. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Viikolla 48 (29.11.-5.12.) Suomessa annettiin 110?000 kolmosannosta, viime viikolla jo 146?000.

-?Kolmannet annokset ovat edenneet vauhdikkaasti. Tahti on ollut erittäin kova, Helve sanoi.

Helve sanoi, että parhaillaan ovat menossa myös influenssarokotukset, jotka sitovat työvoimaa koronarokotuksista.

-?Ajoittain koronarokotusten vauhti on saattanut olla hieman hitaampaa. Influenssarokotuspiikki alkaa olla jo takanapäin, joten tahti koronarokotuksissa alkaa edetä taas nopeammin.

Mihin tai kenellä on sitten kiire, johon ministeri Kiuru A-studiossa viittasi?

-?Kiireessä on monta kokonaisuutta. Ylipäätään rokotukset ovat se keino, jolla sairaalahoidon kuormitusta lasketaan parhaiten. Meillä on kiire rokotuksissa, koska meillä on rokottamattomia ihmisiä, jotka ovat riskissä joutua sairaalahoitoon.

-?Meillä on kiire siinä, että osa riskiryhmiin kuuluvista on vailla täyttä rokotussuojaa tai kolmatta annosta, joka heille jo kuuluisi. Sitä kautta näissä kokonaisuuksissa on ehdottomasti kiire, Helve painotti.

Helve mainitsi myös omikronvariantin, jonka aiheuttavasta taudinkuvasta ei tiedetä vielä riittävästi.

Johtava asiantuntija Mia Kontio THL:stä lisäsi, että yli 60-vuotiaiden ja riskiryhmien rokotussuoja on kiire saada kuntoon.

-?Meillä on ihan kohta heitä lähes miljoona, joilla on yli viisi kuukautta toisesta annoksesta. Heidän ensisijaisesti pitäisi saada kolmas annos, mutta kaikissa ikäryhmissä olisi todella tärkeätä, että niitä ensimmäisiäkin annoksia viimeistään nyt haettaisiin.

-?Ensimmäisen annoksen teho tulee täytenä vasta noin kolmen viikon kuluttua, eli siinä mielessä nyt olisi viimeinen hetki hakea se ennen kuin omikron valtaa alaa, Kontio sanoi.

Kontio sanoi, että kaksi rokoteannosta saaneilla perusterveillä alle 60-vuotiailla ei sen sijaan ole kiire kolmanteen rokotukseen.

-?Ei ole viitteitä siitä, että heillä vakavan taudin uhka olisi kasvanut, Kontio sanoi.

STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen sanoo, että rokotuksilla halutaan vähentää myös lievempien infektioiden määrää.

STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen sanoo, että rokotuksilla halutaan vähentää myös lievempien infektioiden määrää. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen sanoi, että päivitetyn rokotusstrategian mukaan tavoitteena on pyrkiä torjumaan ja hillitsemään tällä hetkellä vallalla olevaa deltavarianttia.

-?Rokotuksilla pyritään siihen, että tautitapauksia vähennetään, suojataan vakavan taudin riskissä olevia ja pidetään yhteiskunta auki. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitsemme selvästi nopeutta kolmansien annosten antamiseen, Puumalainen tähdentää.

Puumalainen sanoi, että viime viikolla Suomessa annettiin kaikkiaan noin 180?000 koronavirusrokotusta, kun kuntien ilmoittama maksimikapasiteetti on puoli miljoonaa viikossa ja yksityisellä puolella vielä 100?000 päälle.

-?Terveyspalvelujärjestelmällä olisi mahdollisuus antaa rokotuksia enemmän. Pyrimme ottamaan työterveyshuollon mukaan ja myös vapaaehtoisia rokottajia, tällä tavalla saisimme rokotuksia nopeutettua, Puumalainen sanoi.

Hänen mukaansa myös Euroopan tartuntatautivirasto ECDC on hoputtanut, että kolmansia annoksia pitäisi antaa erittäin kiireellisesti.

Rokotteesta ei ole pulaa. Pelkästään Pfizeria on tällä hetkellä Suomen lääkevarastoissa 700?000 annosta (ja Modernaa 1,4 miljoonaa annosta) ja lisää tulee viikoittain. Tammikuun loppuun menessä käytettävissä on 3,5 miljoonaa rokoteannosta.

Rokotteesta ei ole pulaa. Pelkästään Pfizeria on tällä hetkellä Suomen lääkevarastoissa 700?000 annosta (ja Modernaa 1,4 miljoonaa annosta) ja lisää tulee viikoittain. Tammikuun loppuun menessä käytettävissä on 3,5 miljoonaa rokoteannosta. Kuva: Laurent Coust / ZUMA

Rokotteista itsessään ei ole pulaa. Kontio sanoi Ilta-Sanomille, että Suomessa on varastossa jo nyt 2,1 miljoonaa Pfizerin ja Modernan rokoteannosta. Joulukuussa ovat alkaneet myös Pfizerin vuosien 2022-23 jättisopimuksen rokotetoimitukset.

Kontio sanoo, että tammikuun loppuun mennessä on käytettävissä noin 3,5 miljoonaa rokoteannosta eli liki koko jäljellä olevan kolmannen kierroksen verran.

Kyse on enemmänkin rokoteinfran saamisesta kuntoon ja riittävästä määrästä rokottajia.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 21:26:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.