Ilta Sanoma

Seksiä ei kannata suorittaa, seksuaaliterapeutti Maria Linkoaho-Nordling muistuttaa.

Seksuaalinen halu vaihtelee, se kuuluu elämään.

Seksuaalinen halu vaihtelee, se kuuluu elämään. Kuva: Colourbox

Mihin yhdistäisit seuraavat sanat: ilo, rentous, avoimuus, uteliaisuus, heittäytyminen?

Seksuaaliterapeutti Maria Linkoaho-Nordling Sexposta toivoo, että ne yhdistyisivät seksiin ja seksuaalisen halun vaalimiseen.

- Seksi on paras aikuisten leikin alue, Linkoaho-Nordling sanoo.

Huumori ja nauru saavat kuulua siihen, samoin "tietynlainen mystisyys".

- Että olisi jotain kiehtovaa, joka ei aina avaudu selittämällä.

Halu on Linkoaho-Nordlingin mukaan vastaanotolla "ikuisuusasia". Moni hakeutuu seksuaaliterapeutin luo haluttomuuden vuoksi tai siksi, että halut oman kumppanin kanssa eivät kohtaa.

- Jos toinen haluaa painaa kaasua ja toinen jarrua, tilanne voi olla vaikea.

Haastavaksi halun pohtimisen tekee se, että siihen vaikuttaa moni asia. Terveys, stressi, elämäntilanne, elämänmuutokset ja niin edelleen.

Aina ei haluta, se on ihan normaalia. Olemassa ei myöskään ole neuvoa, jota noudattamalla halu heräisi joka kerta henkiin. Eikä halu aina ole spontaania eli itsestään syttyvää.

- Halu on aika metka. Virittyminen seksiin lisää halua, ja halu lisää kiihottumista. Halu voi syttyä kiihottumisen jälkeenkin.

Lue lisää: Näin saimme seksistä parempaa - 31-vuotias nainen paljastaa, mikä "takaa tosi kivat kyydit viimeistään illalla"

Toisaalta liika tavanomaisuus ja läheisyys parisuhteessa saattavat Linkoaho-Nordling mukaan lisätä haluttomuutta.

- Kypsään ja hyvään aikuiseen parisuhteeseen kuuluu riittävä erillisyys, esimerkiksi itsenäinen tekeminen. Tällöin mielenkiinto kumppaniin säilyy. Itseasiassa on myös kiinnostava kumppanin silmissä, kun on muutakin puhuttavaa kuin se, mitä kaupasta tänään ostettaisiin.

Lue lisää: Kun seksihalut eivät kohtaa, mitä asialle voi tehdä? Ohjeet molemmille

Omaan ja kumppanin seksuaalisuuteen kannattaa tutustua lempeästi ja uteliaasti.

Omaan ja kumppanin seksuaalisuuteen kannattaa tutustua lempeästi ja uteliaasti. Kuva: Colourbox

Halua voi itse herätellä, ja jokainen voi halutessaan rikastaa seksuaalista mieltään. Vaihtoehtoja on lukuisia.

- Esimerkiksi lukemalla eroottista kirjallisuutta, katsomalla eroottisia elokuvia, sukeltamalla internetin ihmeelliseen maailmaan tai riemuitsemalla mielen seksuaalisuudesta. Täten huoltaa pääkopan eroottista kuvastoa.

Sanan esileikki Linkoaho-Nordling kannustaa heittämään pois sanavarastosta. Kaikki siihen tyypillisesti liitetty, kuten hyväily ja suutelu voivat olla "hyvin orgastisia".

- On vain seksiä. Ei ole niin, että sillä joku alku ja loppu.

Kuten lämmittely, penetraatio ja orgasmi.

Jos seksin mieltää ennalta käsikirjoitetuksi, sitä alkaa helposti suorittaa. Suorittaminen taas ei tee hyvää halulle, joka saa pikemminkin tulta heittäytymisestä ja rentoudesta.

Moni voi kokea, että kaikessa on jatkuvasti kehityttävä ja kaikkea on suoritettava. Oli projektina sitten keho, nautinto, seksuaalinen halu tai mieltymykset. Oleellista olisi yksinkertaisesti pitää itsestään.

- Seksuaalisuudelle tulisi antautua, luopua elämän suorittamisesta.

Tuiki tärkeä tapa halun buustaamiseen on seksistä puhuminen kumppanin kanssa. Kukaan ei osaa lukea toisen ihmisen ajatuksia.

- Uskon entistä enemmän puheen voimaan. Itseilmaisua voi aina parantaa ja taitoaan kuunnella kumppaniaan. Usein me kuulemme, mutta emme kuuntele, ja toista ei ymmärretä myötätuntoisesti.

Lue lisää: Seksuaaliterapeutin 5 neuvoa, miten puhua kumppanille seksistä: "Huonona hetkenä voi tuntua murskakritiikiltä"

Jollei muuten keksi keinoa parantaa itseilmaisuaan, keskustelu asiantuntijan kanssa voi auttaa.

Onko sinun vaikea päästä oman halusi lähteille?

Silloin voit pohtia esimerkiksi näitä kysymyksiä:

Millainen seksi tuntuu tyydyttävältä?

Onko halukkuuteni lisääntynyt tai vähentynyt viime aikoina? Miten sen vaikuttaa?

Tunnenko erogeeniset alueet?

Nautinko aistillisuudesta? Hyödynnänkö aisteja: katsetta, tuoksuja, kuuloa, sanoja ja visuaalisuutta.

Suhtaudunko myönteisesti kehooni?

Huolehdinko hyvinvoinnistani?

Lue lisää: Eikö tee mieli seksiä? Ammattilainen jakaa halun kahteen luokkaan, joista toisesta puhutaan liian vähän

Omaa seksuaalista käsikirjoitustaan voi aina uudistaa.

- Lähtökohtaisesti seksuaalisuus on hieno ominaisuus syntymästä kuolemaan. Jokaisella on oikeus ilmentää seksuaalisuuttaan. Minuuden prosessointi ei haittaa, päinvastoin, Linkoaho-Nordling sanoo.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 21:30:00 Categories: Ilta Sanoma Seksi & Parisuhde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.