Ilta Sanoma

Meteorologi Anniina Valtonen hyppää uuteen pestiin ensi vuoden alussa.

Anniina Valtonen tunnetaan Ylen meteorologina.

Anniina Valtonen tunnetaan Ylen meteorologina. Kuva: Lassi Rinne/IS

Meteorologi Anniina Valtonen, 31, tekee ensi keväänä uuden aluevaltauksen. Hän ryhtyy juontamaan Puoli seitsemän -ohjelmaa aina perjantaisin yhdessä Olli-Pekka Kursin kanssa.

Valtonen aloittaa uudessa pestissään heti vuoden vaihteen jälkeen.

Asiasta kerrottiin suosikkiohjelman tuoreimmassa jaksossa, jonka vieraana oli juontaja Mikko "Peltsi" Peltonen. Jakson loppupuolella keskustelu ajautui kevääseen ja sen säätiloihin.

- Koko kevään perjantaisää pinkeillä sohvilla on hyvin aurinkoista. Hyvä tuuli vahvistuu vieden pilvet mukanaan. Korkeapaine vahvistuu ja lämpö hellii Puoli seiskan katsojia koko maassa, ohjelman juontaja Mikko Kekäläinen sanaili.

Pian tämän jälkeen kuviin ilmestyi silminnähden iloinen Valtonen, jonka ohjelman toinen juontaja Ella Kanninen toivotti lämpimästi tervetulleeksi mukaan Puoli seitsemän -perheeseen.

Samalla hän tiedusteli Valtoselta, miltä uuden työtehtävän aloittaminen tuntuu

- Jännittää. Totta kai, kun tämä on ihan uutta ja ihmeellistä, mutta onhan tämä nyt ihan mielettömän siistiä, Valtonen vastasi silmät hehkuen.

Juttua täydennetään piakkoin.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 21:16:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.