Ilta Sanoma

Valion Oddlygoodin ensimmäinen rahoituskierros on päättynyt.

Kesäistä kauraa.

Kesäistä kauraa. Kuva: Outi M. Kättö

Elintarvikeyhtiö Valio on saanut uuden sijoittajan Oddlygood-kauratuoteyhtiölleen. Sampo-konserniin kuuluva varainhoitoyhtiö Mandatum on sijoittanut Oddlygoodiin 25 miljoonaa euroa, Oddlygood kertoo tiedotteessaan.

Oddlygood valmistaa muun muassa kaurajuomia ja muita kasvipohjaisia, maitotuotteiden tapaan käytettäviä elintarvikkeita.

Valio yhtiöitti Oddlygood-liiketoiminnan kuluvan vuoden toukokuussa. Tuolloin Valio kertoi hakevansa Oddlygoodille yhtä tai useampaa kumppania, jotka tuovat mukanaan jakelu- ja myyntiverkostoa sekä resursseja kansainvälisen kasvun nopeuttamiseksi eri markkinoilla.

Nyt Oddlygoodin ensimmäinen rahoituskierros on päättynyt ja Mandatum on päättänyt sijoittaa yhtiöön 25 miljoonaa euroa. Valio pysyy Oddlygoodin pääomistajana ja Mandatumista tulee yhtiön merkittävä vähemmistöomistaja.

-?Yhdessä Mandatumin kanssa otamme uuden askeleen kasvupolullamme nykyisillä ja uusilla markkinoilla, Oddlygoodin toimitusjohtaja Niko Vuorenmaa sanoo tiedotteessa.

Oddlygoodin tuotteita myydään Suomessa ja Ruotsissa sekä Britanniassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Baltian maissa. Yhtiö hakee kasvua sekä näillä markkinoilla että laajentumista uusille alueille.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 19:45:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.