Ilta Sanoma

Britannian kuninkaalliset eivät pääse tänäkään vuonna kokoontumaan saman pöydän ääreen.

Kuningatar Elisabet joutui tekemään vaikean päätöksen vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi.

Kuningatar Elisabet joutui tekemään vaikean päätöksen vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Kuva: Jonathan Brady-PA / Newspix / MVPhotos

Britannian kuningasperheen perinteinen joululounas on peruttu maan koronavirustilanteen vuoksi. Asiasta uutisoivat muun muassa Telegraph ja CNN.

Kuninkaallisten oli määrä kokoontua saman pöydän ääreen tiistaina 21. joulukuuta. Kuningatar Elisabetin, 95, emännöimään tilaisuuteen kutsutaan tavallisesti kaikki hallitsijan läheisimmät sukulaiset. Lisäksi lounaan valmisteluissa on mukana kymmeniä hovin työntekijöitä.

Koska Britannian koronavirustilanne on pahentunut viime viikkoina uuden omikron-variantin vuoksi, kuningatar päätti perua lounaan viime hetkellä. Telegraphin lähteen mukaan kuningatar perusteli päätöstään sillä, ettei hän halua riskeerata läheistensä terveyttä.

Tilaisuus on perinteisesti järjestetty Buckinghamin palatsissa, mutta tänä vuonna se oli tarkoitus pitää Windsorin linnassa.

Juttua täydennetään.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 17:03:00 Categories: Ilta Sanoma Kuninkaalliset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.