Vuonna 2018 tehty yllätystarkastus iittiläiseen lastensuojelulaitokseen paljasti toiminnan, josta aloitettiin rikostutkinta. Aluesyyttäjä ei nosta syyttei" /> Vuonna 2018 tehty yllätystarkastus iittiläiseen lastensuojelulaitokseen paljasti toiminnan, josta aloitettiin rikostutkinta. Aluesyyttäjä ei nosta syyttei" />

YLE


Aluesyyttäjä ei nosta syytteitä Loikalan kartanon erityislastensuojelulaitoksen työntekijöitä ja johtoa vastaan.

Nyt jo suljettu Iitin Mankalassa sijaitseva Loikalan kartano oli 13-18-vuotiaille huostaanotetuille nuorille tarkoitettu lastensuojelulaitos. Laitoksen omisti yksityinen Pro Manors oy.

Poliisi epäili laitoksen henkilöstöä virkavelvollisuuden rikkomisesta, pakottamisesta ja vapaudenriistosta. Asiassa oli yhteensä 24 epäiltyä.

Epäily laitoksen työntekijöiden toiminnan lainvastaisuudesta heräsi syksyllä 2018, kun laitokseen tehtiin tarkastus ennalta ilmoittamatta eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin määräyksestä.

Tarkastuksesta tehdyn pöytäkirjan mukaan osa laitoksen käytännöistä oli mielivaltaisia, alistavia ja lasten perusoikeuksiin puuttuvia.

Laitoksessa asuneiden nuorten haastattelujen perusteella heitä muun muassa riisutettiin alasti, käskettiin pyytämään lupa omasta huoneesta poistumiseen, heidän pukeutumiseensa ja muuhun ulkonäköön puututtiin, heitä eristettiin eri tavoin sosiaalisista suhteista ja pakotettiin syömään ruokaa eristämisen uhalla.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki uuden yllätyskäynnin laitokseen kesällä 2019. Kaakkois-Suomen poliisi aloitti laitoksen toiminnasta rikostutkinnan saman vuoden syksynä, ja avi määräsi laitoksen toiminnan keskeytettäväksi marraskuun alusta alkaen. Seuraavana vuonna laitos hakeutui konkurssiin.

Päätös nojaa tahattomuuteen

Aluesyyttäjä Marko Happosen tekemissä päätöksissä kerrotaan, että esitutkinnassa ei löydetty merkkejä tahallisesta lakia rikkovasta toiminnasta minkään rikosnimikkeen kohdalla.

Vapaudenriistoa koskevissa epäilyissä todettiin, että eristämispäätöksiä oli tehty kahdeksan kappaletta, ja ne olivat lastensuojelulain mukaisia ja kestivät alle vuorokauden. Yksi liikkumisvapauden rajoittamista koskeneen päätöksen maksimiaika oli ylittynyt 10 tunnilla. Ylittymistä ei pidetä tahallisena, ja esitutkinnassa nousi esiin myös kirjausvirheen mahdollisuus. Maksimiaika on seitsemän vuorokautta.

Pakottamisrikoksen kohdalla rikoksen tunnusmerkit eivät täyttyneet. Esitutkinnassa todettiin, että nuorten sosiaalisia suhteita ei rajoitettu uhkailemalla tai väkivallalla. Lisäksi Loikalan kartanon toteutetut käytännöt perustuivat laitoksen sääntöihin, joihin valvovat viranomaiset eivät olleet puuttuneet.

Myöskään virkavelvollisuuden rikkomista ei katsota tapahtuneen. Esitutkinnan tietojen mukaan sosiaaliviranomaiset eivät reagoineet laitoksen rajoituspäätöksiin millään lailla. Henkilökunta on päätöksen mukaan voinut perustellusti uskoa, että toiminta on asianmukaista.

Koska tutkitut rikokset ovat rangaistavia vain tahallisina tekoina, tahallisuuden puuttumisen vuoksi rikostunnusmerkistöt eivät täyty, vaikka osa laitoksen toimintatavoista arvioitaisiin lastensuojelulain vastaisiksi.

Haastattelut tehtiin uudelleen esitutkinnassa

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian tarkastuspöytäkirjalla ei ollut poliisin esitutkinnassa suurta arvoa, sillä siinä mainitut lausumat on jätetty yksilöimättä. Poliisi kuitenkin suuntasi pöytäkirjan sisällön perusteella esitutkintaa niihin laitoksen käytäntöihin, joiden kohdalla oli syytä epäillä rikosta.

Asianomaisten ja rikoksesta epäiltyjen kuuleminen tehtiin esitutkinnassa uudelleen niin, että kaikki lausumat saatiin kirjatuiksi kuultavan omalla nimellä. Yksi asianomaisista nuorista jäi kuulematta, sillä häntä ei tavoitettu etsintäkuulutuksesta huolimatta.

Poliisin esitutkinnassa laitoksessa asuneiden nuorten kertomukset laitoksen toiminnasta olivat ristiriidassa keskenään.

Aluesyyttäjän päätökseen on koostettu nuorten lausumia esitutkinnasta, ja vastoin yllätystarkastuksen pöytäkirjan välittämää viestiä osa koki laitoksen hyödyllisenä.

- Alkuun sinne joutuminen oli shokki. Näin jälkeenpäin olen kokenut, että siitä oli minulle pelkkää hyötyä. Mitään traumoja siitä ei ole jäänyt. Olen saanut elämäni nyt järjestykseen. Olen ollut päihteettömänäkin yli vuoden, kertoi yksi nuorista.

Osa nuorista oli ymmärtänyt laitoksen säännöt ja seuraukset, jos sääntöjä ei noudatettu. Esimerkiksi eräs laitoksesta karannut nuori tiesi, mitä karkaamisesta seuraa:

- Sen tiesin, että aina hatkamatkan jälkeen saisin liikkumavapauden rajoituksen ja se olisi tietyn pituinen. Eihän ne rajoitukset koskaan tuntuneet mukavilta, mutta ymmärsin, miksi niitä käytettiin.

Tapaukseen liittyvät myös erilliset tutkinnat pahoinpitelyepäilyistä. Työntekijöiden epäiltiin käyttäneen väkivaltaa muutamissa kiinnipitotilanteissa, mutta asiassa ei saatu nuorten kertomusten lisäksi muuta näyttöä. Osassa tapauksista kiinnipitotilanteet pystyi katsomaan uudelleen nauhalta, ja ne osoittautuivat työntekijöiden lausuntojen mukaisiksi.

Tarkastuksissa kukaan ei puuttunut

Vuonna 2010 eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin antoi Loikalan kartanon johtajalle Heidi Rauhalle vakavan huomautuksen lainvastaisesta liikkumisvapauden rajoittamisesta ja eristämisestä turvahuoneeseen sijoituksen alkuvaiheessa. Sakslin ei pitänyt mielestään laitonta toimintaa tahallisena.

Loikalan kartanoon tehtiin vuosien varrella useita eri valvontaviranomaisten tarkastuskäyntejä, mutta työntekijöiden mukaan laitoksen käytäntöihin tai päätöksiin ei vuoden 2010 jälkeen puututtu ennen lokakuussa 2018 tehtyä tarkastusta, joka johti rikostutkintaan.

Aluesyyttäjä otti päätöksessään myös huomioon Loikalan kartanon asukkaiden sijoituspäätökset. Sosiaaliviranomaisilla oli vakiintunut tapa sijoittaa moniongelmaiset ja muihin laitoksiin sopeutumattomat nuoret Loikalaan. Laitosta pidettiin yleisesti hyvänä paikkana nuorille, jotka tarvitsevat tiukempia sääntöjä.

Oikeusasiamiehen tarkastuspöytäkirjan mukaan nuoria Loikalaan sijoittivat useat kunnat.

Lisää aiheesta

Nuoria riisutettiin alasti ja pakotettiin syömään hiljaisuudessa laitoksessa Iitissä: "En ole koskaan törmännyt tällaiseen"

Jo toisessa lastenkodissa rikostutkinta: Loikalan kartanon johtoa epäillään vapaudenriistosta, pakottamisesta ja pahoinpitelystä

Nuoria riisutettu alasti, eristetty ja pakotettu syömään hiljaisuudessa - viranomaiset keskeyttävät lastensuojelulaitos Loikalan kartanon toiminnan

Erikoisista kasvatustavoista tunnettu Loikalan kartano hakeutuu konkurssiin - viranomaiset keskeyttivät lastensuojelulaitoksen toiminnan viime syksynä

"Meitä kiellettiin puhumasta" - Heli Toivonen asui Loikalan kartanossa ja kertoo, kuinka laitoksen nuoria nöyryytettiin jo 16 vuotta sitten

Mirosta, 21, tuli lastenkodissa narkomaani - Joka kymmenes lastenkoti on rikkonut lakia, katso millaisia pulmia laitoksista on löytynyt

Väärä lääke vei pojan vuosiksi psykiatriseen hoitoon - 16-vuotiaana hän onnistui paljastamaan, kuinka lapsia alistetaan ja nöyryytetään laitoksissa ympäri maata

Korjattu kello 14.51: Heidi Rauha, ei Maria Rauha.

jeudi 16 décembre 2021 16:43:49 Categories: YLE lastensuojelulaitokset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.