Ilta Sanoma

Ydinreaktio voidaan nyt käynnistää Olkiluodon ydinvoimalan kolmannessa reaktorissa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä. Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

Säteilyturvakeskus (STUK) on tänään antanut Teollisuuden Voimalle kriittisyys- ja pientehokoeluvan. Tämän seurauksena yhtiö voi käynnistää ydinreaktion ensimmäistä kertaa Olkiluodon ydinvoimalaitoksen kolmannen yksikön (OL3) reaktorissa.

-?Olemme nyt lähellä hetkeä, jolloin OL3 alkaa tuottaa runsaasti sähköistyvän yhteiskunnan kipeästi tarvitsemaa päästötöntä kotimaista sähköä, elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) sanoo työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.

-?OL3 nostaa kotimaisen sähkön vuosituotannon lähes 80 terawattituntiin eli omavaraisuuden reilusti yli 90 prosentin, Lintilä laskee.

Laitoksen käyttö alkaa pientehokokeilla, joiden jälkeen tehoa nostetaan asteittain. Tehonnostot vaativat STUK:lta erillisen luvan.

Pientehokokeiden aikana laitosyksikköä ei vielä tahdisteta valtakunnan sähköverkkoon. TVO:n mukaan sähkön tuotanto liitetään valtakunnan verkkoon ensimmäisen kerran tammikuussa. Säännöllinen kaupallinen täyden tehon tuotanto alkaisi kesäkuussa.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 16:09:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.