Ilta Sanoma

Kaikki suurimmat työmarkkinakeskusjärjestöt haluaisivat työterveyshuollon yhdeksi rokotuskanavaksi.

Rokotusten kolmas kierros on pääsemässä vauhtiin.

Rokotusten kolmas kierros on pääsemässä vauhtiin. Kuva: Kalle Parkkinen/Lehtikuva

TyömarkkinaJärjestöt EK, SAK, Akava ja STTK vetoavat kuntiin, jotta nämä ottaisivat työterveyshuollon mukaan koronarokotuksiin.

-?Maamme nopeasti huonontuvan koronatilanteen ratkaiseminen vaatii hyvin nopeaa kolmansien rokotteiden antamista, tiedotteessa todetaan.

Rokottamisen kustannuksista vastaisivat työnantajayritykset. Osassa Suomen kunnissa työterveyshuolto on jo otettu mukaan rokotteiden jakeluun.

Esimerkiksi Uudenmaan kunnat tekivät tällä viikolla tästä yhteisen päätöksen. Rokotteet luovutetaan keskitetysti HUS-apteekista ja työterveyshuollon palveluntuottajat tekevät sopimuksensa HUS:n kanssa.

-?Uudellamaalla toteutettava järjestely on työterveyshuollon toimivuuden kannalta hyvä. Sopimuksia ei tehdä yksittäisten kuntien kanssa, vaan keskitetysti HUS:n kanssa.

Tämän lisäksi on linjattu, että rokotettaessa työterveyshuollossa mukaan pääsevät myös ne uusmaalaisyritysten työntekijät, jotka asuvat muualla kuin Uudellamaalla.

Päivittäiset koronan ilmaantuvuusluvut ovat korkealla ja tällä hetkellä tehdään yli 2?000 koronatartunnan päivittäisiä ennätyksiä.

Aiemmin myös hyvinvointiala HALI on vedonnut työterveysrokotusten puolesta, jotta kolmas rokotuskierros saataisiin sujumaan mahdollisimman hyvin.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 15:53:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.