Tällä hetkellä ei ole olemassa yksittäistä menetelmää, jonka avulla voisi navigoida sekä veden että maan alla. Nyt ratkaisua etsitään teknologias" /> Tällä hetkellä ei ole olemassa yksittäistä menetelmää, jonka avulla voisi navigoida sekä veden että maan alla. Nyt ratkaisua etsitään teknologias" />

YLE


Startup-yritys Muon Solutions on kutsuttu kansainväliseen yhteistyöprojektiin, jonka tavoitteena on kehittää vedenalainen langaton paikannusjärjestelmä.

Paikannusjärjestelmä perustuu ulkoavaruudesta tulevan kosmisen säteilyn synnyttämiin myoni-hiukkasiin. Ne etenevät väliaineessa valonnopeudella, ja niillä on poikkeuksellinen läpäisykyky. Myonien vakiintuneen nopeuden ja liikkeen avulla paikka voidaan laskea tarkasti hiukkasten aikaerojen perusteella.

Muon Solutions -yrityksen toimitusjohtaja Marko Holman mukaan hankkeen tärkein tavoite on todentaa teknologian toimivuus laajemmassa mittakaavassa ja käytännön olosuhteissa.

- Tätä on jo pilotoitu onnistuneesti Japanissa laboratorio-oloissa, mutta nyt teknologiaa laajennetaan myös luonnon olosuhteisiin.

Uusi menetelmä on saanut nimekseen myonimetriikka, ja Holma odottaa, että se voisi olla jollain tavalla käytössä jo viiden vuoden kuluttua.

Myonit auttavat myös malminetsinnässä

Suomessa myoni-tutkimusta on tehty Oulun yliopistossa ja Pyhäsalmen kaivoksessa.

Tutkimustyöstä syntyi startup Muon Solutions, joka on hyödyntänyt mittaus- ja laskentateknologiaa muun muassa geologisissa kallioperätutkimuksissa ja malminetsinnässä.

Muon Solutions on erikoistunut myonigrafiaan (Oulun yliopisto) eli kuvantamaan kallioperän ominaisuuksia, mutta nyt kansainvälisessä yhteistyössä myoneja käytetään paikannukseen.

- Käytännössä hankkeessa kehitetään vedenalaista GPS-järjestelmää, vaikka sitä ei sillä nimellä kutsutakaan. Se toimii myös maanalaisessa paikannuksessa, mutta nyt keskitymme vedenalaiseen tutkimukseen, Holma avaa tutkimuksen taustoja.

Tutkimusta rahoittaa Yhdysvaltain laivasto

Pyhäjärvelle rekisteröidyn Muon Solutionsin rooli kansainvälisessä hankkeessa on vedenalaisten kenttäkokeiden suorittaminen arktisessa ympäristössä. Kenttäkokeet on tarkoitus tehdä Lapissa vuoden 2022 aikana.

Yhtiön toimitusjohtajan Marko Holman mukaan yritys pääsi mukaan tunnettuna myonigrafian kehittäjänä ja osaajana sekä kansainvälisten kontaktien ansiosta.

- Olemme tehneet yhteistyötä jo useamman vuoden Tokion yliopiston kanssa, ja sitä kautta paikannusteknologian kehittänyt professori Hiroyuki Tanaka otti meihin yhteyttä ja kutsui mukaan.

Langatonta myonimetristä paikkannusjärjestelmää kehittävää hanketta rahoittaa Yhdysvaltain laivaston tutkimusvirasto US Office for Naval Research Global. Tässä vaiheessa kustannukset liikkuvat vasta sadoissa tuhansissa dollareissa, mutta tulevaisuudessa teknologiassa on laajat mahdollisuudet, Marko Holma arvioi.

- GPS-järjestelmäkin lähti alun perin liikkeelle sotilaallisena hankkeena, mutta laajeni sitten siviilipuolelle, ja nyt me kaikki hyödymme siitä. Näen tässä samankaltaisia mahdollisuuksia, Holma toteaa.

Suomalaisyhtiön lisäksi mukana on alan yrityksiä ja tutkimuslaitoksia Isosta-Britanniasta, Japanista ja Yhdysvalloista.

Vedenalaista navigointia on kehittänyt myös suomalainen Ariadna Tech, joka on valmistanut GPS-pohjaisen ratkaisun sukeltajille (Scubaworld).

jeudi 16 décembre 2021 15:25:18 Categories: Paikannus- ja navigointiteknologia YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.