Ilta Sanoma

Rokotustahdin kiihdyttäminen on paikoin mahdoton tehtävä.

Monin paikoin tarvittaisiin lisää rokottajia.

Monin paikoin tarvittaisiin lisää rokottajia. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Tampereella hoitotyön päällikkö vetoaa ihmisiin, jotka vaativat kolmatta rokotetta, vaikkei kaikkia ikäihmisiä ja muita riskiryhmään kuuluvia ole ehditty rokottaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) hoputtaa rokottamaan kaikki yli 18-vuotiaat kolmannella rokoteannoksella 5-6 kuukauden kuluttua toisen annoksen jälkeen.

Monissa kaupungeissa, kunnissa ja kuntayhtymissä on huutava pula henkilökunnasta, minkä vuoksi rokotustahdin kiihdyttäminen on mahdoton tehtävä.

Esimerkiksi Tampereella yli 60-vuotiaiden ja riskiryhmäläisten rokotukset ovat vielä pahasti kesken, kun samaan aikaan nuoremmat jo vaativat kolmatta annosta THL:n suosituksen perusteella.

Hoitotyön päällikkö Birgit Aikio kertoo, että Tampereella kolmansia rokotusaikoja avataan sitä mukaa, kun saadaan rekrytoitua henkilökuntaa.

- Tavoitteena on rokottaa mahdollisimman nopeasti ikäihmiset, riskiryhmäläiset sekä ne, joilla toisesta rokotuksesta on kulunut kuusi kuukautta. Meillä ei ole vielä sellaisia resursseja, että rokotusväliä voitaisiin alkaa lyhentää.

Aikion mukaan rokotusvälin lyhentäminen vaatii kovan ponnistuksen, sillä työtä on muutenkin valtavasti.

- Meillä on koronapassiin liittyviä toimistotöitä ja paljon sairastuneiden tutkimiseen ja hoitoon liittyvää hoitotyötä. Lisäksi terveysasemilla on myös se perustyö, jota tehdään koronan varjossa jo toista vuotta. Näin haastavaa tilannetta ei ole ollut vielä koskaan pandemian aikana.

Toistaiseksi Tampereella ei ole jouduttu rajoittamaan kiireetöntä hoitoa, mutta nyt tilanne alkaa olla kriittinen. Aikio vetoaakin tamperelaisten malttiin.

- Ei voi kuin pyytää ymmärrystä: kunpa ihmiset ymmärtäisivät kokonaisuuden - sen, että ensin pitää rokottaa suuremmassa riskissä olevat, eikä vaatia kolmatta rokotetta sillä perusteella, että toisesta rokotteesta on kulunut viisi kuukautta ja on lähdössä jouluksi lomamatkalle.

- Meidän on pakko noudattaa nyt kuuden kuukauden annosväliä ja edetä hyvässä järjestyksessä, että saadaan iäkkäät ja riskiryhmäläiset turvaan vakavalta tautimuodolta.

Tampereella ennakoitiin rokotustahdin kiihtyminen, ja uusi rokotusyksikkö avattiin viime viikon perjantaina, jo kuukautta aiemmin kuin alun perin oli tarkoitus. Nyt tarvitaan lisää rokottajia.

Eläkeläisreservi on otettu käyttöön jo yli vuosi sitten.

- He ovat työskennelleet jo vuoden ajan ja tarvitsevat lomaa. Hoitaja- ja lääketieteen opiskelijoita rekrytoidaan, samoin eläkkeellä olevia lääkäreitä ja hammaslääkäreitä, ja me kaikki täällä teemme oman työmme lisäksi rokotustyötä.

Aikio on laskenut, että yli 60-vuotiaita rokotettavia on tulevien kymmenen päivän aikana 45?000. Kolmannen kierroksen rokotuksia odottaa kaikkiaan yli 188?000 tamperelaista.

Rokotteita Tampereella on riittänyt koko kuluvan vuoden ajan hyvin, eikä rokotustahdin kiihdyttäminen ole kiinni siitä.

Essoten alueella Etelä-Savossa tilanne on huomattavasti parempi. Rokotustahtia kiihdytetään vimmalla. Talkoolaisia alettiin rekrytoida rokotusasemille hyvissä ajoin - jo ennen kuin ministeri Kiuru vaati nopeampia rokotustoimia.

- Meillä ei ole mitään ikärajaa, ja aikoja on niin paljon, että kaikki varmasti pääsevät rokotukseen. Me rokotamme illat, viikonloput ja joulunpyhät. Vapaaehtoisia on tulossa valtava joukko, heitä oikein tulvii töihin, kertoo Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Hänen mukaansa tavoitteena on rokottaa tämän vuoden puolella kaikki, joilla viiden kuukauden rokoteväli tulee täyteen.

Keskiviikon tietojen mukaan tähän mennessä Essoten alueella 13?000 henkilöä on saanut kolmannen rokotteen. Vuoden loppuun mennessä heitä on noin 40?000.

Talkoolaisiksi on saatu eläkkeelle jääneitä lääkäreitä ja hoitajia. Palkan sijasta he saavat valita hyväntekeväisyyskohteen, johon Essote lahjoittaa rahaa tietyn summan jokaista annettua rokotetta kohti.

- Meillä oli jo keväällä vapaaehtoisia rokottamassa periaatteella "tule kolmeksi tunniksi auttamaan koronarokotuksissa". Vapaaehtoisissa on sekä ammattihenkilöstä että niitä, jotka ohjaavat ihmisiä rokotuspisteillä.

Rokotuksia annetaan rokotuspisteiden lisäksi myös hammashoitoloissa.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 12:53:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.