Mitä enemmän huonetilassa on viruksia, sitä suurempi on riski taudin leviämisestä. Tuulettamalla viruspitoisuudet tippuvat tutkijoiden mukaan jop" /> Mitä enemmän huonetilassa on viruksia, sitä suurempi on riski taudin leviämisestä. Tuulettamalla viruspitoisuudet tippuvat tutkijoiden mukaan jop" />

YLE


Koronan leviämistä voidaan estää luultua enemmän tuuletuksella, kertoo viruksen liikkeitä sisätiloissa tutkinut VTT.

- Tarkkoja turva-aikoja on hyvin vaikea sanoa, mutta tuulettamallaviruspitoisuudet tippuvat helposti jopa 90 prosenttia, VTT:n Akatemian Citizen Shield -hanketta johtava tutkimusprofessori Ali Harlin sanoo.

Tutkimuskeskuksen tuoreiden laskelmien mukaan virusta kannattaisi torjua tuulettamalla ja ilmanvaihtoa lisäämällä. Asia olisi VTT:n mukaan syytä huomioida välittömästi laajasti kouluissa, työpaikkoilla, kaupoissa ja harrastustiloissa.

- Jos esimerkiksi jouluna on koolla suuri porukka, kannattaa kahden tunnin välein avata parvekkeen ovi kymmeneksi minuutiksi, neuvoo Harlin.

Tuuletuksen jälkeen huoneessa voidaan olla turvallisesti tunnista kahteen tuntia, hän jatkaa. Huonosti tuuletetussa huoneessa, jossa on oleskellut taudin levittäjä, puolestaan saattaa Harlinin mukaan saada vaarallisen annoksen virusta minuuteissa.

- Kun ihminen hengittää, laulaa tai puhuu, suusta ja nenästä tulee ulos hyvin pieniä partikkeleita, jotka jäävät leijailemaan ilmaan. Pienemmät partikkelit eivät laskeudu lattialle, kuten isoimmat pisarat. Käytännössä ne poistuvat ainoastaan vaihtamalla tai puhdistamalla ilma, kertoo laskelmia tehnyt Aku Karvinen VTT:ltä.

Tartuttaja ikään kuin pumppaa viruksia huonetilaan ja näin viruspitoisuus kasvaa.

- Mitä enemmän huonetilassa on viruksia, sitä suurempi on riski taudin leviämisestä. Eli yksi virus tai partikkeli ei tartuta, vaan infektioon tarvitaan niitä muutamia satoja. Mitä isomman annoksen viruksia saa, sitä vakavampi tauti on, sanoo Harlin.

- Ne pystyvät olemaan ilmassa kymmeniä minuutteja, jopa tunteja, koska pienet partikkelit ovat erittäin kevyitä. Ilma kantaa niitä kuin purjekonetta yläilmoissa, hän sanoo.

Uuden tiedon valossa esimerkiksi kouluissa, joissa ei ole koneellista ilmanvaihtoa, ikkunat kannattaisi avata välitunneiksi, kuten ennen vanhaan tehtiinkin.

- Aikaisemmin käytetty 45 minuutin oppitunti ja 15 minuutin tuuletus oli oikein hyvä nyrkkisääntö. Jos ajatellaan sitten opiskelija-asuntoa ja parveketuuletusta kotona niin selvästi lyhyempikin aika, esimerkiksi noin 5 minuuttia riittää talvella, Karvinen kertoo.

Tuulettamisen lisäksi viruksen esiintyvyyttä huoneilmassa voidaan vähentää useissa kiinteistöissä koneellista ilmanvaihtoa säätämällä.

- Kaksinkertaistamalla ilmanvaihdon teho, mahdollinen virusten esiintyvyys lähes puolittuu. Jos ilmanvaihtoa ei pystytä lisäämään, voidaan sama vaikutus aikaansaada ilmanpuhdistimen avulla, jatkaa Karvinen.

Turvaväli ei aina suojaa tartunnalta

VTT:n laskelmat perustuvat tietoon siitä kuinka paljon ihminen tuottaa partikkeleita, joissa voi olla virusta, ja siihen paljonko kyseisiä hiukkasia poistuu ilmanvaihdon ja tuuletuksen kautta.

- Näitä tietoja hyödyntämällä pystymme laskemaan, kuinka paljon virusta huoneeseen kulloisessakin tilanteessa jää, kertoo erikoistutkija Aku Karvinen VTT:stä.

Tutkimusprofessori Harlin pitää todennäköisenä, että esimerkiksi kauppakeskuksissa on tiloja, joissa on ajoittain vaarallisia määriä virusta ja sen vuoksi paremmin suojaavien FFP2- tai FFP3-maskien käyttö olisi tarpeellista aina julkisissa tiloissa.

- Tiettyjen hyllyjen välissä, saattaa olla pilvi, joka on muodostunut sinne siitä, että joku on aivastanut. Partikkelipilven pois kuljettamiseen menee ilmastoinnilla 10-20 minuuttia, hän arvioi.

Viruspilvi voi olla jopa useamman metrin levyinen ja kymmenen metriä pitkä eli vaara-alue voi olla huomattavasti suurempi kuin sopivaksi turvaväliksi määritelty metri tai kaksi, Harlin korostaa.

Lue myös:

Korona herätti ilmanvaihdon puutteisiin - "hengitystiesairauksien torjunta unohdettu"

Koronavirus saattaa tarttua ilmateitse sisätiloissa, mutta julkisten tilojen ilmanvaihdosta tai tuuletuksesta ei ole virallista ohjeistusta

Suomalaistutkijat mallinsivat koronatartunnan mahdollisuutta kauppareissulla - kaupan hyllyjen välissä yskäisty virus voi leijua ilmassa minuutteja

Miten korona leviää ilmassa? Suomalaistutkijat yhdistivät voimansa selvittääkseen asian

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 17.12.2021 kello 23 saakka.

jeudi 16 décembre 2021 12:48:09 Categories: YLE ilmanvaihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.