Ilta Sanoma

Victor Hedman ei ole lainkaan varma, onko NHL-kiekkoilijoiden viisasta matkustaa Pekingin olympialaisiin.

Victor Hedman empii NHL-kiekkoilijoiden olympiamatkan mielekkyyttä.

Victor Hedman empii NHL-kiekkoilijoiden olympiamatkan mielekkyyttä. Kuva: Dirk Shadd / Zuma

Synkät pilvet ovat leijailleet NHL-pelaajien olympiamatkan yllä viime viikkoina ja etenkin viime päivinä. Pohjois-Amerikan heikentynyt koronatilanne pakottaa sarjan jatkuvasti uusiin ottelusiirtoihin, mikä saattaa tehdä kolmen viikon olympiatauosta mahdottoman.

Nyt myös Ruotsin tähtipuolustaja Victor Hedman ilmoitti Aftonbladetille, ettei ole varma Pekingiin matkaamisen mielekkyydestä. Halusta se ei jää kiinni, sillä nämä kisat saattavat olla vuoden 2014 kisoista yllättäen rannalle jätetyn Hedmanin viimeinen mahdollisuus pelata olympiajääkiekkoa.

Otteluohjelmaan aiheutuvien hankaluuksien lisäksi pelaajia arveluttaa myös se virallisesti vahvistamaton tieto, että Kiinassa positiivisen testituloksen saanut urheilija asetettaisiin kolmen viikon karanteenin, eikä tällä olisi oikeutta poistua maasta tuona aikana.

Tampa Bayn pakkijärkäle Hedman kertoo aikovansa keskustella asiasta tällä viikolla muiden pelaajayhdistysaktiivien kanssa.

-?Me kaikki haluamme pelata olympialaisissa, siitä ei ole kysymystäkään. Mutta juuri nyt on paljon epäselvyyksiä ja kysymyksiä, jotka pitää selvittää ennen kuin nousemme Pekingin koneeseen. Tietysti tämä karanteeniasia herättää ajatuksia, mutta päätöksiä ei tehdä ennen kuin tiedämme enemmän, Hedman sanoi lehdelle.

Hedman on yksi niistä kolmesta pelaajasta, jotka on jo nimetty Ruotsin olympiajoukkueeseen.

Kaikki joukkueet valitsivat ensimmäiset kolme pelaajaa jo lokakuussa. Suomen ryhmään nimettiin tuolloin Aleksander Barkov, Mikko Rantanen ja Sebastian Aho. Ruotsin valinnat olivat Hedman, Mika Zibanejad ja Gabriel Landeskog.

NHL-pelaajien osallistuminen Pekingin jääkiekkoturnaukseen näytti vielä pari kuukautta sitten lähes varmalta, mutta nyt tilanne on toinen.

Olympiakiekkoon osallistuminen oli ennen kaikkea pelaajien toive, mutta osa heistä on jo ilmoittanut, etteivät lähde Kiinaan vallitsevan tilanteen takia. Ruotsalaiskiekkoilijoista Vegasin maalivahti Robin Lehner on kertonut jäävänsä sivuun kisoista.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 10:54:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.