Ilta Sanoma

Konsta Kapanen, 18, jatkoi Kapasten kiekkosuvun komeita perinteitä keskiviikon kierroksella.

Konsta Kapanen oli iskussa keskiviikkona.

Konsta Kapanen oli iskussa keskiviikkona. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Omena ei ole pudonnut kauas Kapasten kiekkosukupuusta. Tämä tuli mieleen, kun seurasi Konsta Kapasen tikkaavaa luistelua Nordenskiöldinkadun kirkkaissa valoissa keskiviikkoiltana.

Kolmeen eri sukupolveen ulottuvaan pääsarjakiekkoilijoiden sukukirjaan kirjoitettiin uusi luku samana iltana, kun 18-vuotias Kapanen avasi maalitilinsä SM-liigassa.

Kapasen ohjauksella KalPa haki harvinaisen 3-2-vierasvoiton Helsingin IFK:n kotiluolasta.

Neljännen liigaottelunsa pelannut nuorukainen nautti silminnähden onnistumisesta.

- Paljon oli näyttöhaluja. Sain hyvän pumpin ja fiiliksen päälle, niin peli kulki. Ensimmäinen maali on aina ensimmäinen. Ei ole parempaa fiilistä, Kapanen tunnelmoi ottelun jälkeen.

Kapasesta tuli perheensä kolmas SM-liigassa maalinteossa onnistunut hyökkääjä. Konsta Kapasen isä Sami Kapanen tuskin kaipaa esittelyjä. Hän teki 402 liigaottelussa 120 maalia ja pitkällä NHL-urallaan 831 ottelussa 189 maalia.

Isoveli Kasperi Kapanen, 25, pelaa ammatikseen NHL:ssä Pittsburgh Penguinsissa. Kasperi Kapanen näytti ohjurimaalin mallia keskiviikon vastaisena yönä. Keskiviikkona oli pikkuveljen vuoro Nordiksella.

- Veljellä taisi olla vähän hienompi. Yritin ohjata kiekkoa, mutta jostain kohti kroppaa kiekko kimposi sisään. Se oli semmoinen työntekijän maali, Kapanen virnisti.

Konsta Kapasen esikuvat löytyvät läheltä.

- Seurasin pienenä paljon isän ja isoveljen pelejä. Olen yrittänyt ottaa heistä niin paljon esimerkkiä kuin vain pystyn.

Näin upposi Konsta Kapasen uran ensimmäinen liigamaali.

Näin upposi Konsta Kapasen uran ensimmäinen liigamaali. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kasperi Kapanen tunnetaan NHL:ssä salamannopeana laiturina, joka pystyy iskemään maaleja nopeista vastaiskuista. Millainen peluri on Konsta Kapanen?

- Me kaikki, isäni, veljeni ja minä, pidämme toisiamme nopeina ja luisteluvoimaisina pelaajina. Tykkäämme olla kiekossa ja rakentaa paikkoja. Isoveli on enemmän maalintekijä. Minä tykkään enemmän luoda paikkoja, Konsta Kapanen vertasi.

Hyvistä vinkeistä ei ole ainakaan pulaa Kapasen perheessä. Isän ja isoveljen lisäksi Konsta Kapanen voi kääntyä myös isoisä Hannu Kapasen puoleen.

- "Hannes" antaa paljon neuvoja, mutta isän kanssa käydään pelejä enemmän läpi. Kasperin kanssa myös välillä soitellaan ja jutellaan, miten ovat pelit menneet. Hän on aina sanonut, että jos pelissä on joku tilanne, johon haluan vinkkejä, niin saa kysyä.

Aiemmin kaudella KalPan hyökkäyksessä on viilettänyt toinenkin Kapanen, kun Kimmo Kapasen poika Oliver Kapanen nähtiin syyskaudella 11 liigaottelussa.

Oliver Kapanen, 18, suuntasi keskiviikkona Nuorten Leijonien mukana kohti Edmontonia valmistautumaan tapaninpäivänä alkaviin nuorten MM-kisoihin. Serkkupojan maajoukkuekutsu sytytti.

- Olemme pelanneet Oliverin kanssa samassa joukkueessa melkein kaikki nämä vuodet. Pienenä olimme suurimman osan samassa ketjussa. Meidän välillämme on hyvää kilpailua. Siitä saa lisää boostia, kun näkee toisen menestyvän. Saan itsekin lisää virtaa siitä, kun Oliver pääsi kisoihin, Kapanen ilmoitti.

Jos otteet jatkuvat keskiviikon kaltaisina, Konsta Kapasen nimi löytynee KalPan pelaavasta kokoonpanosta myöhemminkin tällä kaudella.

- Tuntuu, että pärjään liigassa vauhdilla, ja jopa fysiikalla. Kyse ei ole siitä. Pitää vain yrittää tuoda omia vahvuuksiani eli kiekossa pysymistä vielä enemmän esille, ja rakentaa sitä kautta paikkoja hyökkäyspäädyssä, Kapanen ruoti.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 00:18:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.