Ilta Sanoma

THL olisi pääjohtaja Markku Tervahaudan mukaan toivonut tiukempia maahantulon rajoituksia: "Eihän se virus tiedä, onko se Schengen-alueella vai ei".

THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan mukaan Kiuru on syystä huolissaan.

THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan mukaan Kiuru on syystä huolissaan. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) jaetaan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) huoli koronatilanteen vakavuudesta. Kiuru varoitti tiistaina Ylen A-studiossa koronatapausten hyökyaallosta, jos Suomessa ei suojauduta koronalta riittävän tehokkaasti.

THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan mukaan Kiuru on syystä huolissaan.

-?Jos katsotaan kehityskuvaa muissa Pohjoismaissa, etenkin Norjassa ja Tanskassa, niin kyllä siellä on ollut aika nopea ylösrepäisy tautitapausten ilmaantumisessa. En näe mitään syytä enkä osaa esittää perustetta, miksi tämä sama ei voisi tapahtua myös meillä, Tervahauta sanoo STT:lle.

-?Meidän täytyy varautua merkittävään tapausmäärien kasvuun.

Tervahaudan mukaan Suomessa täytyy nyt seurata tiiviisti muiden maiden kokemuksia omikronvirusmuunnoksen kanssa ja sitä, miten muunnos vaikuttaa rokotettuihin ja rokottamattomiin.

Etenkin Tanskassa omikronvirusmuunnos näyttäisi Tervahaudan mukaan olevan nousemassa valtavirukseksi. Omikronmuunnokseen näyttää hänen mukaansa liittyvän viruksen nopea ja laaja leviäminen, minkä vuoksi sitä on syytä torjua, vaikka sen rokotetuille aiheuttama sairaus ei olisikaan vakava.

Lue lisää: Krista Kiuru kaavaili lähihoitajista rokotusapua "muutaman tunnin" koulutuksilla - ammattilaiset varautuneita: "Aika mahdoton ajatus"

Tervahauta muistuttaa, että myös se on iso yhteiskunnallinen uhka, että esimerkiksi laaja joukko terveydenhuollon tai poliisin työntekijöitä sairastuisi yhtä aikaa ylähengitystien infektioon, josta parantuminen edellyttäisi lepoa.

-?Tämä on tärkeä peruste hidastaa sairauden leviämistä, etteivät ihan kaikki sairastuisi yhdellä kertaa, kun se on noin nopeasti leviävä, Tervahauta sanoo.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (SDP) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 15. joulukuuta 2021.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (SDP) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 15. joulukuuta 2021. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Tervahauta suhtautuu myönteisesti yksityisen sektorin ja työterveyshuollon yritysten osallistumiseen rokotteiden antamiseen, mutta muistuttaa, että myös tällöin on pidettävä kiinni asetuksenmukaisesta rokotusjärjestyksestä eli siitä, että ikäihmiset ja riskiryhmät rokotetaan ensin.

-?Sen jälkeen voitaisiin edetä siihen, että työterveyshuolto voisi jatkaa esimerkiksi omien työterveyshuoltoasiakkaidensa rokottamisella, Tervahauta sanoo.

Lue lisää: Työterveyshuolto voisi aloittaa korona­rokotukset muutamassa viikossa: "Kunhan vaan saadaan lupa"

Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) kertoi keskiviikkona sisäministeriön esittävän valtioneuvostolle, että kaikilta EU- ja Schengen-alueen ulkopuolelta tulevilta matkustajilta vaaditaan 21. joulukuuta alkaen etukäteen annettu negatiivinen koronatestitulos.

Tervahaudan mukaan THL olisi tässä suhteessa toivonut tiukempaa linjaa, sillä laitoksen mukaan negatiivista ennakkotestitodistusta pitäisi vaatia kaikilta maahantulijoilta eli myös Schengen- ja EU-maista tulevilta.

- Eihän se virus tiedä sitä, onko se Schengen-alueella vai ei, Tervahauta sanoo.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 21:16:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.