Ilta Sanoma

Kesko perustaa kodin, muodin ja kauneuden verkkokaupan.

Verkkotilausten kerääjiä Espoon Ison Omenan Citymarketissa.

Verkkotilausten kerääjiä Espoon Ison Omenan Citymarketissa. Kuva: Sami Kero / HS

Kaupparyhmä Kesko rakentaa kokoaan uutta käyttötavaran verkkokauppaa. Kesko kertoi asiasta rekrytointi-ilmoituksessa, jossa haetaan tiimiä verkkokaupan perustamiseen.

Verkkokauppa keskittyy kodin, muodin ja kauneuden koti- ja ulkomaisiin brändeihin, mutta myös muita tuoteryhmiä tulee myyntiin.

Aikataulut täsmentyvät sitä mukaa kun tiimi saadaan kasaan ja suunnittelemaan projektia, Hannele Åberg, Keskon käyttötavarasta vastaava osto-ja myyntijohtaja kertoo.

Jos hanke etenee ilman viivästyksiä, verkkokauppa voisi mahdollisesti avautua asiakkaille ensi vuoden loppupuolella.

-?Käyttötavarassa varsinkin tärkeää on saumattomuus kivijalassa ja verkossa. Meillä on K-Ruoka.fi, joka on osa kauppakohtaisuutta ja tästä tulee ehkä vähän laajempi kokonaisuus verkkoon.

Åberg viittaa monikanavaisuuteen ja sen tärkeyteen syynä sille, että myös käyttötavarapuoli tarvitsi oman verkkokaupan.

Erityisesti viime vuonna Keskon ruuan verkkokauppa kasvoi kovaa.

Myös kuluvan vuoden kolmannen vuosineljänneksen tulos oli Keskolle kaikkien aikojen ennätys. Myynti K-ruokakauppa-ketjuissa kasvoi 2,2 prosenttia, K-Citymarketin käyttötavarakaupan liikevaihto 6,4 prosenttia.

Kilpailu kovenee verkkokaupassa silti koko ajan. S-ryhmä on kirinyt Keskon verkkoruokakaupan markkinajohtajuuden kiinni käytön määrässä mitattuna Kaupan liiton tietojen mukaan.

Kesko hakee hankkeeseen parhaillaan myynnin kehityspäällikköä ja operatiivista kehityspäällikköä, ja töitä on tarjolla myös it:hen, logistiikkaan, myyntiin ja digikehitystehtäviin, kaikkiaan kymmenille työntekijöille talon sisältä ja ulkoa.

-?Kyseessä on meille yksi päivittäistavarakaupan keskeisistä hankkeista ja uskoisin, että tämä on varsin mielenkiintoinen tilaisuus verkkokaupan osaajille, sillä rakennustyö tehdään aivan alusta - aloittaa saa siis puhtaalta pöydältä ja lähtökohdat ovat kunnossa, Åberg sanoo.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 20:47:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.