Portion Boysista on tullut yksi Suomen suosituimmista tanssibändeistä, jonka Vauhti kiihtyy -biisi on keikkunut kotimaisten listojen kärjessä jo " /> Portion Boysista on tullut yksi Suomen suosituimmista tanssibändeistä, jonka Vauhti kiihtyy -biisi on keikkunut kotimaisten listojen kärjessä jo " />

YLE


Kenraali Vahva on sananmuunnosten monitaituri. JaloTiina tanssii biisien tahdissa kuin huomista ei olisikaan. Taiteilija Nieminen on varsinainen mieskarkki, El Meissel ikuinen jojoilija ja A.P. Vuori taas vatsalihasrivistönsä takia nykyajan Herkules.

Näin värikkäin ja vauhdikkan sanankääntein kuvaillaan Portion Boys -yhtyeen jäseniä bändin nettisivustolla. Vuonna 2010 perustettu Portion Boys on vuosikymmenen aikana noussut ilmiöksi ja kiilannut kotimaisten bilebändien kärkeen. Esimerkiksi Spotifyssa yhtyeen kymmentä suosituinta biisiä on kuunneltu yli 60 miljoonaa kertaa.

Suuri striimisuosio näkyy myös keikoilla. Portion Boys on viihdyttänyt viime viikkoina pikkujoulujuhlijoita eri puolilla Suomea yhdessä esimerkiksi Petri Nygårdin ja Teflon Brothersin kanssa. Haastatteluiltana bändi esiintyy Järvenpään Aino Areenalla, joka pullistelee yleisöä.

- Ihan uran alussa meillä ei ollut minkäänlaista hajua siitä, mitä oikeastaan olemme tekemässä. Jos kuitenkin ajatellaan tätä suurempaa kaarta, mahtuu taustalle valtava määrä pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä, yhtyeen toinen perustajajäsen ja tuottaja, El Meissel eli Mikael Forsby toteaa.

Portion Boys, Järvenpään Aino Areena, A.P. Vuori, El Meissel eli Mikael Forsby, JaloTiina eli Tiina Forsby ja Kenraali Vahva eli Raimo Paavola
Portion Boys -yhtye 10.12. Järvenpään Aino Areenalla hieman ennen illan keikkaa: A.P. Vuori, El Meissel eli Mikael Forsby, JaloTiina eli Tiina Forsby ja Kenraali Vahva eli Raimo Paavola. Yhtyeen viides vakijäsen, Taiteilija Nieminen eli Roope Nieminen on jonkin aikaa poissa kuvioista. Jussi Mankkinen / Yle

Määrätietoisuudesta kertoo esimerkiksi se, että Portion Boysilla on ollut musiikkinsa teemojen suhteen selkeitä, ajankohtaisuuteen liittyviä suunnitelmia: kappaleiden aihiot eivät ole syntyneet ihan sattumalta.

- Olemme pyrkineet iskemään ajan hermoon ja käsittelemään näkökulmia, jotka kolahtavat suomalaisiin. Olemme myös onnistuneet saavuttamaan nimenomaan sellaisia kohderyhmiä, joita olemme alun perin tavoitelleetkin, JaloTiina eli Tiina Forsby kertoo.

Niinpä esimerkiksi Intti-kappale on suunnattu loogisesti armeijajengille, kun taas Sierralla Nevadaan -biisin kohderyhmänä ovat autoporukat.

- Miesflunssastahan kärsivät kaikki miehet jossakin vaiheessa, ja Pokemoneja-biisin teimme silloin, kun Pokèmon-villitys löi itsensä läpi niin maailmalla kuin Suomessa. Ja kun jossakin vaiheessa sanottiin, että Suomi on täynnä mielensäpahoittajia, teimme tietysti siitäkin biisin, Mikael Forsby jatkaa.

Portion Boys, Mikael Forsby
El Meissel eli Mikael Forsby, joka toimii myös Portion Boysin tuottajana. Jussi Mankkinen / Yle
Portion Boys, Aino Areena
Aino Areenan yleisöpaljoutta. Jussi Mankkinen / Yle
Portion Boys, Kenraali Vahva, Raimo Paavola
Kenraali Vahva eli Raimo Paavola on ollut perustamassa Portion Boysia Mikael Forsbyn kanssa. Jussi Mankkinen / Yle

Kivikauden maisemista Mattiin ja Teppoon

Vetävän, ysäridanceen kallistuvan soundimaailman lisäksi Portion Boysin tuotannosta löytyy runsaasti ideoita, joita voisi sanoa enemmän tai vähemmän älyvapaiksi. Lauhanvuoren kansallispuistossa kuvatussa Luolamies-kappaleessa esimerkiksi heilutetaan "nuijaa" ja tverkataan kivikautisissa maisemissa. Esihistoriallisina viitelehyksinä toimivat muun muassa leopardikuvioiset vetimet, prinsessa Xena -tyylinen kitsch-vaatetus ja muovimiekat, joita huidotaan innostuneesti ilmaan.

Loma-musiikkivideossa taas biletetään perinnemaisemissa kulkevan traktorin avolavalla hyytävän kylmässä talvisäässä ja kailotetaan samalla bailandoa.

Kaiken tämän perusteella Portion Boysiin voisi lätkäistä yksioikoisen huumoribändin leiman, mutta Mikael Forsby ei tällaisesta oikein innostu.

- Emme itse käytä kovin mielellämme kyseistä määritelmää, koska se antaa tekemisistämme vähättelevän kuvan. Haluamme kylläkin tuottaa ihmisille hyvää mieltä huumorin kautta, mutta emme missään nimessä tee tätä huumorilla, vaan äärimmäisen tosissamme. Alkutaipaleen biiseistä varmaan tulee sellainen fiilis, että mitä hittoa nuo oikein yrittävät, mutta pikku hiljaa ollaan päästy nykyiseen formaattiin.

Portion Boys, A.P. Vuori, Aino Areena
A.P. Vuori kohtaa eturivin fanit. Vuori on Portion Boysissa varsin tuore jäsen, joka pestattiin yhtyeeseen tänä vuonna. Jussi Mankkinen / Yle
Portion Boys, Aino Areena, Tiina Forsby
Tiina Forsbyn energistä esiintymistyyliä. Jussi Mankkinen / Yle
Portion Boys, Aino Areena
Järvenpään Aino Areenan yleisömerta. Portion Boysin keikka on osa meneillään olevaa Pelti Auki! -kiertuetta, jossa ovat mukana myös Petri Nygård, Teflon Brothers sekä Pasi ja Anssi. Kiertueen loppuunmyyty päätöskonsertti on lauantaina Himoksella. Jussi Mankkinen / Yle

Nykyformaatista käy hyvänä esimerkkinä legendaarisen Matti ja Teppo -kaksikon kanssa yhteistyönä tehty Vauhti kiihtyy -kappale, joka on keikkunut peräti 26 viikkoa Suomen virallisen listan kärkisijoilla. Kuuntelukertoja kappaleella on Spotifyssa jo liki yhdeksän miljoonaa, ja se valittiin myös Emma-ehdokkaaksi Vuoden biisi -kategoriassa.

- Totta kai näin valtava suosio on ollut yllätys: eihän meistä kukaan voinut kuvitellakaan, että alle puolessa vuodessa tipahtaa tuplaplatinoita, yhtyeen toinen perustajajäsen ja rap-osuuksista vastaava Kenraali Vahva eli Raimo Paavola toteaa.

- Kappaleessa risteytyvät uusi ja vanha koulukunta, luulisin että siinä piilee sen suosion salaisuus - klassikkobiisistä on saatu sovitettua juuri oikeanlaisella tavalla päivitetty versio. Arvostamme myös Matin ja Tepon rohkeutta lähteä mukaan tämänkaltaiseen projektiin, Mikael Forsby jatkaa.

Portion Boys -yhtyeen faneja.
Hannes Myyrä, Elias Tamminen ja Kimi Laine. - Portion Boysin meninki on vähän samanlaista kuin meidän poikaporukalla. Tekisi itsekin mieli tehdä juuri tuollaisia biisejäm, Hannes Myyrä toteaa. Jussi Mankkinen / Yle
Portion Boys -yhtyeen faneja.
Sofia Vilja, Sara Laaksonen, Sara Tuominen ja Emilia Laiti kertovat viihtyvänsä juuri tällaisen musiikin parissa. - Vauhti kiihtyy -kappaleessa on tempon lisäksi hyvää se, että se on bilebiisi, Sofia Vilja toteaa. Jussi Mankkinen / Yle
Portion Boys, Samuli Auvinen, Niina Laakso
- Tultiin katsomaan lähinnä Petri Nygårdia, mutta onhan Portion Boyskin loistavaa kamaa. Ja Matti ja Teppo on ihan paras, Samuli Auvinen ja Niina Laakso toteavat. Jussi Mankkinen / Yle
Portion Boys -yhtyeen faneja.
Santeri Somby, Jere Partanen (edessä), Jasper Sepänmaa, Niko Hämäläinen, Samu Timonen ja Jesse Kivistö. - Vauhti kiihtyy! Portion Boysilla on oikeasti todella hyviä biisejä ja myös sanoitukset ovat loistavia, Partanen hehkuttaa. Jussi Mankkinen / Yle

Itselle pitää osata nauraa

Ihan pelkkää biletystä ja hauskanpitoa Portion Boysin musiikki ei kuitenkaan ole. Lihamafia-biisi on varsin avoin puolustuspuheenvuoro kotimaiselle lihantuotannolle. Kaksimielisyyksillekin löytyy luonnollisesti tilaa, ja kappaleessa laatulihan kuluttaminen linkitetään oman ranteen säästämiseen. Vertauskuvia on ammennettu marinadeista ja kinkuista.

Tänä vuonna Portion Boys on esiintynyt muun muassa Hirvensalmen, Kiteen ja Kiuruveden kaltaisilla paikkakunnilla, ja ympäri Suomea jo vuosikausia tiuhaan tahtiin kiertäneen yhtyeen tuoreessa Kyläbaari -laulussa kaukana Kehä Kolmosen toisella puolen sijaitsevat paikallisbaarit nostetaankin arvoon arvaamattomaan.

- Kyläbaari ei ole missään nimessä huumoribiisi. Se on täydestä sydämestä tehty kunnianosoitus kaikkia Suomen mahtavia pitäjiä ja pieniä paikkakuntia kohtaan, A.P. Vuori korjaa mahdollisia vääränlaisia tulkintoja.

Portion Boys, Aino Areena
Nelly Sofia ja Ida Eveliina eli Jyket pääsivät yhteiskuvaan JaloTiinan kanssa.Jussi Mankkinen / Yle

Karjala Takas -biisin nimessä - mutta ei välttämättä sisällössä - yhdistyvät Suomea jo vuosikymmeniä vaivannut, itänaapuriimme liittyvä poliittinen kysymys ja alkoholi. Railakas musiikkivideo sai ainakin yhden sponsorin perääntymään: syynä oli kohtaus, jossa Tiina Forsby makaa selällään pöydällä, melkein alasti. Kriittiset paikat on peitetty keltamustalla ilmastointiteipillä vähän samaan tapaan kuin Lady Gagalla Telephone-videolla, ympärillä läträtään kaljalla ja Forsbyn vartalo toimii tarjottimena tyhjille tölkeille.

- Kyseinen sponsori ilmoitti, että kohtaus sotii heidän arvomaailmaansa vastaan. Olemme kuitenkin tehneet videon ihan pilke silmäkulmassa, eikä sen tarkoituksena ole loukata ketään, Tiina Forsby tarkentaa.

Karjala Takas -videon lopussa sovinistimiekkoset sitä paitsi saavat ansionsa mukaan, kun kyykyttämiseen kyllästynyt nainen näyttää heille kaapin paikan. Tiina Forsby ei yleensäkään pelkää pistää itseään likoon, oli kyse sitten musiikkivideosta tai keikasta.

- Luulen, että suomalaisten perusluonteeseen kuuluu se, ettei itselle oikein osata nauraa. Olen kuitenkin vuosien varrella oppinut, ettei se haittaa, vaikka lavalla tai esiintyessä joskus näyttäisikin vähän hölmöltä. Kaiken edelle menee se, että sekä meillä että yleisöllä on hauskaa.

Portion Boys, JaloTiina, Tiina Forsby, Aino Areena
Vauhti kiihtyy sekä esiintymislavalla että sen ulkopuolellakin. Jussi Mankkinen / Yle
Portion Boys, Mikael Forsby, Aino Areena
El Meissel eli Mikael Forsby villitsee yleisöä. Jussi Mankkinen / Yle
Portion Boysin rumpali soittamassa.
Myös rumpupatterin takana meno oli railakasta: Jimi Hautamäki. Jussi Mankkinen / Yle
Portion Boys, Aino Areena
Energinen keikka alkaa olla jo lopuillaan. Jussi Mankkinen / Yle

Hevimiehen uudet kuviot

Tänä vuonna Portion Boysia tuli täydentämään uusi vokalisti, aiemmin metalliympyröissä vaikuttanut, kovaa ja korkealta laulava A.P. Vuori.

- Hevimiehenä tällaiseen remmiin astuminen on ollut ennen kaikkea antoisaa, mielenkiintoista ja hauskaa. Olen lähtenyt liikkeelle siitä, että pärjään samoilla vahvuuksilla, energialla ja asenteella kuin metallimaailmassakin.

A.P. Vuori Portion Boysista esiintymässä.
A.P. Vuori irrottelee lavalla. Jussi Mankkinen / Yle

Portion Boysin lavameininki onkin sellaista, ettei siellä vetelävartaloinen puuskuttaja pärjää. Yhtyeen jäsenet kuntoilevat ja pitävät itsestään hyvää huolta, ja liki tunnin mittainen esiintymissessio käy rankasta liikunnasta sekin.

- Hyvä keikka tuntuu kropassa: sen jälkeen jalat eivät enää kanna kirjaimellisestikaan, Mikael Forsby luonnehtii.

- Ja joka ainoa kerta yleisölle pitää antaa sadan prosentin sijasta 120 prosenttia. Ja jokainen keikka pitää tehdä, siten, että se on paras keikka ikinä. Tämän lauseen ovat lanseeranneet ystäväni Lost Society -bändistä, A.P. Vuori summaa.

mercredi 15 décembre 2021 20:33:12 Categories: YLE musiikki

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.