Ilta Sanoma

Keskustan, kokoomuksen, Sdp:n ja vihreiden puheenjohtajat osallistuivat Keskuskauppakamarin tenttiin.

Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) on saanut eilisen A-Studion jälkeen kilpailijapuolueiden liki varauksettoman tuen uusille koronatoimilleen.

Kauppakamarin puheenjohtajatenttiin osallistuneet opposition puoluejohtajat Riikka Purra (ps) ja Petteri Orpo (kok) kehuivat Kiurun jämäkkää otetta tiistai-illan A-Studiossa.

Omikronmuunnos on valtaamassa Suomea, päivittäiset tartuntaluvut ovat ennätyksellisiä, mutta hallitus ei ole tehnyt pääministeri Sanna Marinin (sd) johdolla mitään uusia koronalinjauksia.

Kiuru kertoi A-Studiossa muun muassa, että koronarokotuksia aiotaan vauhdittaa, rokotukset eivät voi joululomien ajaksi hiipua, ja apuun otetaan työterveys, armeija ja koulutetaan vaikka uusia rokottajia ja otetaan entisiä rokottajia tilapäishommiin.

Perussuomalaisten Purra piikitteli koronatoimien johtamisesta taka-alalle jäänyttä Marinia ja antoi tunnustusta Kiurulle, joka on jaksanut sinnikkäästi taistella koronaa vastaan ja jättää juhlimisen vähemmälle

- On mukavaa, että Krista Kiuru on ottanut vetovastuun, hän ei ole bailaamassa. Pääministeriä ei ole näkynyt pitkään aikaan. Olen oikein tyytyväinen, että hallitus ottaa tämän vakavan tilanteen vakavasti, Purra heitti.

Kokoomuksen Orpo kehui Kiurua jo eilisiltana Twitterissä.

- Ensimmäisen kerran oikeasti ymmärsin mitä hän sanoi. Tuli niin selkeää tekstiä, mitä tässä vakavassa tilanteessa pitää tehdä. Kokoomus on esittänyt työterveyshuollon mukaanottoa jo kahden vuoden ajan, kiitos siitä.

- Samoin rokotekattavuuden nopeuden tehostaminen erilaisilla keinoilla oli sellaista puhetta, mitä hallitukselta on odotettu, määrätietoisia toimia. Nyt vaan sitten tuumasta toimeen. Tämä eilinen oli piristävä ja toivoa antava, Orpo sanoi Kauppakamarin tentissä.

Puoluejohtajat väittelivät pitkästä aikaa keskenään. Vaalitenttejä alkaa taas olla, koska aluevaalit pidetään runsaan kuukauden kuluttua, tammikuun 23. päivä.

Puoluejohtajat väittelivät pitkästä aikaa keskenään. Vaalitenttejä alkaa taas olla, koska aluevaalit pidetään runsaan kuukauden kuluttua, tammikuun 23. päivä. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Ainoana ministerinä tentissä oli puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko (vihr), joka oli tyytyväinen Kiurun aikaansaavuuteen koronanvastaisessa kamppailussa.

- Kyllä kolmansiin rokotteisiin pitää saada vauhtia. Olen erittäin tyytyväinen, että hallituksessa on nyt yhteisymmärrys siitä, että työterveyshuolto otetaan tähän tiiviimmin mukaan. Ei se keskustasta ole ollut kiinni.

- Tilanne on huolestuttava ja vaikea. Emme tiedä omikronista vielä tarpeeksi, tehohoito on jo pitkään ollut kovalla käytöllä ja päivittäinen tapausmäärä on ennätyksellisen korkea. Silloin paras vastaus Suomen auki pitämiseen on koronapassin yhä laajennettava käyttö ja ennen kaikkea - kolmas rokote vauhdilla ihmisille, Saarikko sanoi.

Saarikko toivoi työterveyden mukaan ottamista rokotuksiin jo tammikuussa.

Saarikko ei halunnut osoittaa syyttävää sormea, mutta asia on tyssännyt sosiaali- ja terveysministeriön Sdp:n ja vasemmistoliiton ministereihin ja virkamiehiin.

Pientä piikkiä Marinille, sekä myös perussuomalaisille tarjosi puheenjohtaja Maria Ohisaloa (vihr) tuuraava Iiris Suomela (vihr).

- Baarissa käyminen jos jokin on vapaaehtoista, eikä pakollinen elämän perusedellytys. Silloin se koronapassin vaatiminen on ihan oikein. Olemme huomanneet, että kun koronapassin käyttöä on laajennettu Suomessa, yhä useampi haluaa rokotteen. Ainakin Tampereella walk in -rokotepisteet ovat jonoja täynnä, Suomela totesi.

Perussuomalaiset vastustaa koronapassia.

Peruspalveluministeri Kiuru kertoi eilen myös, että kaikilta Schengen-alueen ulkopuolelta tulevilta matkustajilta aletaan etukäteen vaatia etukäteen tehtyä koronatestiä. Hallitus päätti tänään siitä, että ensi tiistaista lähtien Schengenin ulkopuolelta Suomeen ei ole asiaa ilman koronatestiä ja testi saa olla enintään 48 tuntia vanha.

Pääministeri, puheenjohtaja Marin ei tenttiin osallistunut, koska hän on Brysselissä EU:n huippukokouksessa.

Puheenjohtajatentin järjestänyt Keskuskauppakamari ei kelpuuttanut Sdp:n varapuheenjohtajaa tuuraamaan Marinia, koska kyseessä oli puheenjohtajatentti.

Keskuskauppakamarin tentissä puheenjohtajia tenttasi IS:n politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

Keskuskauppakamarin tentissä puheenjohtajia tenttasi IS:n politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 19:34:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.