Tutkinta liittyy Oulun Kaukovainiolla 4. joulukuuta tapahtuneeseen välikohtaukseen. Poliisi käytti ampuma-asetta hyökkääjän pysäyttämiseksi. Syyt" /> Tutkinta liittyy Oulun Kaukovainiolla 4. joulukuuta tapahtuneeseen välikohtaukseen. Poliisi käytti ampuma-asetta hyökkääjän pysäyttämiseksi. Syyt" />

YLE


Lapin poliisi tiedottaa aloittaneensa tutkinnan kahdesta murhan yrityksestä. Tutkinta liittyy Oulun Kaukovainiolla 4. joulukuuta tapahtuneeseen välikohtaukseen, joka päättyi poliisin aseenkäyttöön.

Poliisin aseenkäytöstä tilanteessa on tehty esiselvitys ja syyttäjä päättänyt, ettei asiasta aloiteta esitutkintaa.

Poliisipartio oli menossa suorittamaan tehtävää, jonka mukaan joku oli murtautunut tyhjänä olevaan asuntoon. Partio havaitsi pihalla henkilön, joka kävi partion päälle teräaseen kanssa. Tapaukseen liittyen Lapin poliisilaitos tutkii kahta murhan yritystä.

Poliisi käytti ampuma-asetta hyökkääjän pysäyttämiseksi. Henkilö sai tilanteessa ampumahaavan alaraajaansa, eikä hänellä ole hengenvaaraa.

Esiselvityksen aikana on hankittu selvitykset tilanteessa voimakeinoja käyttäneiltä poliiseilta. Lisäksi tutkinnanjohtajan käytössä ovat olleet partioauton tallenne, poliisin tapahtumapaikkatutkinnassa laatima piirrosluonnos ja voimankäytön kohteena olleen henkilön videolle annettu lausuma.

Kyseessä on ollut poliisilaissa tarkoitetulla tavalla välitöntä vaaraa toisen hengelle tai terveydelle aiheuttavan henkilön toiminnan pysäyttäminen.

Poliisi joutui käyttämään aseenkäytön jälkeen vielä etälamautinta henkilön taltuttamiseksi. Esiselvityksen perusteella asiassa ei ole poliisin voimankäytön osalta syytä epäillä rikosta.

Lue lisää:

Oulun Kaukovainiolla tapahtuneesta poliisin aseenkäytöstä ei aloiteta esitutkintaa

Poliisi ampui teräaseella aseistautunutta ihmistä kiinniottotilanteessa Oulussa

mercredi 15 décembre 2021 18:34:08 Categories: YLE esitutkinta

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.