Joel Pohjanpalo neuvotteli lainasopimuksesta Kölnin, Feyenoordin ja Rangersin kanssa, mutta päätyi sattumien kautta Turkkiin. Nyt hän hakee uutta" /> Joel Pohjanpalo neuvotteli lainasopimuksesta Kölnin, Feyenoordin ja Rangersin kanssa, mutta päätyi sattumien kautta Turkkiin. Nyt hän hakee uutta" />

YLE


Kansojen liigan lohkoarvonta torstaina suorana Yle Areenassa klo 19. Voit seurata lähetystä suorana tästä.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen hyökkääjä Joel Pohjanpalo oli kesän jälkeen hankalan valinnan edessä. Takana olivat onnistuneet EM-kisat, joissa hän oli puskenut Huuhkajille arvokisahistorian ensimmäisen maalin ja esiintynyt itsevarmana edukseen kentällä. Edessä oli kuitenkin valinta peliajan ja vastuun sekä mahdollisuuden odottamisen välillä. Taas kerran.

Pohjanpalo on ollut vuoden 2014 heinäkuun alusta alkaen Bayer Leverkusenin sopimuspelaaja. Suomalaisen räjähtävä alku Saksassa on vaihtunut vuosien varrella pettymyksiin erityisesti loukkaantumisten takia. Näytönpaikat "Die Werkselfissa" ovat jääneet niukoiksi.

Lainakausia muualla oli ennen vuoden 2021 kesän loppua yhteensä kolme, kaikki Saksassa. Pohjanpalo esiintyi Fortuna Düsseldorfissa, Hamburger SV:ssä ja Union Berlinissä edukseen, mutta silti läpimurto Leverkuseniin on odottanut aikaansa.

Menneen kesän jälkeen tilanne oli hieman erilainen kuin aiemmin. Leverkusen halusi Pohjanpalon jäävän seuraan syksyksi.

- Kaikki lähti siitä, että keskustelimme yhdessä seuran kanssa. Tiesin heidän toiveestaan huolimatta, että peliaika olisi kortilla ja saisin taistella vain kakkoshyökkääjän paikasta. Vaikka futiksessa ei kaikkea voi ennustaa, oli se alkusuunnitelma, Pohjanpalo avaa Yle Sportenin haastattelussa.

Oli siis taas uuden lainasiirron aika. Pohjanpalo ja hänen agenttinsa Tuomas Talvitie tähtäsivät ensin Euroopan jalkapalloliigojen siirtoikkunaan. Mukana pyöri suomalaisille jalkapallonseuraajille erittäin tuttuja eurooppalaisia seuroja.

- Mukana oli monta omalla tavallaan hyvää vaihtoehtoa. Neuvottelimme jonkin verran FC Kölnin, Feyenoordin ja Glasgow Rangersin kanssa. Koronan jälkeen seurojen taloustilanteet olivat kuitenkin mitä olivat, minkä vuoksi asiat vaikeutuivat suhteellisen paljon. Matkalle sattui muitakin epäonnisia sattumia. Sitten ikkuna menikin kiinni, suomalainen kertaa.

Joel Pohjanpalo Bayer Leverkusenin paidassa.
Pohjanpalo siirtyi ensimmäisen kerran Leverkuseniin lainalla HJK:sta syksyllä 2013. Kahdeksan vuotta Saksassa ovat olleet vaiherikkaat.All Over Press

Pohjanpalo sanoo viihtyvänsä Leverkusenissa erityisen hyvin, mutta olleensa hieman pettynyt jouduttuaan hetkeksi tyytymään ajatukseen kakkoshyökkääjäkamppailusta.

Vaihtoehto löytyi kuitenkin hetkessä. Turkissa siirtoikkuna säilyy viikon pidempään auki kuin muualla Euroopassa.

"Kerran ehdin kieltäytyä"

Turkkilaisseurat olivat olleet Pohjanpalon perässä alusta saakka.

- Sieltä useampi seura tuli kyselemään. Caykur Rizespor oli kuitenkin ollut alusta asti mukana, kerran ehdin kieltäytymään heidän tarjouksestaan.

- Siirtoikkunaa oli enää jäljellä kolme päivää. Olin maajoukkueen mukana, kun he kertoivat minulle, että haluavat minut ykköshyökkääjäksi pelaamaan lähes kaikki pelit Turkin kovassa pääsarjassa. En voi myöskään sitä kieltää, että Rizespor tuplasi palkkani, mikä minulla oli Leverkusenissa. Ja vielä korona-aikana, Pohjanpalo avaa tapahtunutta siirtoa.

Joel Pohjanpalo bredvid Rizespors klubbemblem.
Pohjanpalo poseeraa nykyisen seuransa tiloissa Rizessä.Bubi Asplund / Yle

Pohjanpalo teki ensin vuoden jatkosopimuksen Leverkuseniin ja sitten lainasopimuksen Rizesporiin. Nyt Pohjanpalo on pelannut Turkin pääsarjassa, Süper Ligissä, 11 ottelua ja tehnyt niissä neljä maalia.

Pohjanpalon uuden seuran kotikaupunki Rize sijaitsee Mustanmeren rannalla, Turkin koillisosassa. Matkaa esimerkiksi Georgian rajalle on reilut 100 kilometriä. Saksalaisten suurkaupunkien, lukuunottamatta Leverkusenia, jälkeen hieman yli 100 000 asukkaan Rize on erilainen jalkapallokaupunki Pohjanpalolle.

Suomalaishyökkääjä kertoo, ettei koe itseään erikoiseksi tai erilaiseksi sen suhteen, että on päätynyt suomalaisena pelaamaan ammatikseen Turkkiin. Jalkapalloilullisesti Rize on hänen mukaansa hyvä ja toimiva paikka, mutta sosiaalisesta näkökulmasta hänen mukaansa kaupunki ei tarjoa paljon. Puolentoista tunnin lento Istanbuliin auttaa siihen tarpeen vaatiessa, mutta Pohjanpalo haluaa keskittyä pelaamiseen.

- Jos tässä sarjassa onnistuu ja tekee maaleja, on se näyttö Eurooppaan, hän kuvailee.

Taidon osalta rikkautta, taktiikan suhteen köyhää

Turkin pääsarja on Pohjanpalon sanoin täynnä taitavia pelaajia. Hänen mukaansa taitotasoltaan sarja nousee likelle 1. Bundesliigaa ja on selvästi 2. Bundesliigaa parempi. Taktisen osaamisen suhteen pelaajat ovat köyhempiä.

- Turkin jalkapallossa taktiikalla ei oikein niin sanotusti ole väliä. Olen jutellut esimerkiksi Besiktasin ja Fenerbachen pelaajien kanssa ja he puhuvat tismalleen samoin. Treeneissä ei treenata paljoa taktista puolta, vaan luotetaan pelaajien yksilötaitoon. Meidän materiaalimme ei kuitenkaan ole kuin noilla Istanbulin suurseuroilla, hän avaa.

Porträttbild på Joel Pohjanpalo.
Pohjanpalon mukaan turkkilaisjoukkueissa yksilötaito menee usein taktiikan edelle.Caykur Rizespor

Pohjanpalo kehuukin erityisesti suurseuroista Galatasarayta ja Trabzonsporia parhaiksi joukkueiksi pääsarjassa. Hänen mielestään ei olekaan yllätys, että Galatasaray voitti Eurooppa-liigan lohkonsa.

- Se on hyvä vertailukohta, että Besiktas puolestaan on sarjan paras joukkue yksilötaidollisesti ja he ovat saaneet Euroopassa aika pahastikin selkään, Pohjanpalo heittää.

Rizespor on kuitenkin tällä hetkellä sarjassa viimeistä edellisenä. Se on hävinnyt 16 ottelustaan 11. Huuhkajat-kärki on kuitenkin vakaa uskossaan, että seura nousee vaikeasta paikasta.

- Olemme parantaneet peliämme viime aikoina selvästi. Seuralla on ollut vaikea jakso pelillisesti. Minulla on kuitenkin vahva luotto siihen, ettemme putoa tästä sarjasta.

Pohjanpalolla ei ole muutenkaan antaa moitteita Rizesporista seurana. Puitteet harjoittelulle ja pelaamiselle ovat kunnossa ja kaikki urheilijoiden asiat hoidetaan kunnolla.

- Silti olen muuallakin sanonut, että tänne saapuessa meillä oli joukkueessa aika kaaos. Päävalmentaja sai aika nopeasti kenkää. Uuden päävalmentajan alaisuudessa olemme parantaneet peliämme, voittaneet muun muassa neljä viimeistä kotipeliämme, hän kertoo.

Viimeisimmässä niistä kotipeleistä Pohjanpalo tinttasi itse kaksi osumaa.

- Oma pelinikin on parantunut samalla. Hyökkääjän näkökulmasta on helpottavaa, että tilanteita alkaa viimein syntyä ja tulla itsellenikin asti, siten pääsen tekemään tulosta. Meidän pitääkin panostaa muuhun kuin vain siihen yksilötaitoon.

Missä ensi kaudella?

Pelikokemuksien lisäksi Pohjanpalo on saanut silmiä avartavaa näkemystä turkkilaisesta jalkapallokannattajakulttuurista. Hän ynnää sen yhteen sanaan: fanaattinen.

- Joka peli on "kuolemanpeli" kaikille. Olet kannattajien silmissä aina niin hyvä kuin se edellinen ottelusi. Esimerkiksi viime viikolla kaikki vihasivat minua, nyt kahden maalin jälkeen kaikki rakastavat minua tällä viikolla, hän naurahtaa.

- Pelaajana pitää keskittyä omaan tekemiseen. Ettet jää pilvilinnojen vangiksi tai sitten sukella masennukseen, sillä täällä kumpikin onnistuu tuon kannattajien mentaliteetin vuoksi nopeammin.

Joel Pohjanpalo 9.10.2021
Joel Pohjanpalon uralla pysyvintä on ollut pelaaminen Suomen maajoukkueessa.Tomi Hänninen

Hän on myös kokenut fanaattisuuden ympäri laajaa maata. Turkissa tähtipelaajat ja seurojen isot hankinnat tunnistetaan kaikkialla, eikä vain omassa kaupungissa.

Aiemmat lainasiirtokokemukset ovat saaneet Pohjanpalon ajattelemaan hieman jo tulevaa. Hän ei poissulje ajatusta Turkissa jatkamisesta. Esimerkiksi jossain suuremmassa seurassa kuin Rizesporissa.

- Tänne ei tietenkään ole helppo päästä, maajoukkueessa kun olen puhunut jätkien kanssa, niin moni olisi halukas tulemaan tänne pelaamaan. Tämä ratkaisu sopi nyt urasuunnitelmaani hyvin.

- Kun katsotaan koko maailman tilannetta, olen onnellinen siitä, että minulla on jatkosopimus Leverkusenin kanssa ensi kaudesta. Se on tae työpaikasta ja antaa mahdollisuuden rauhassa katsoa sitä, mikä on omalle uralleni paras ratkaisu seuraavaksi, hän sanoo.

HJK kutsuu uran lopussa

Suomessa Pohjanpaloa ei nähdä kuin maajoukkueessa tulevina vuosina, mutta hän kertoo lupauksesta, minkä on antanut HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahdelle.

- Olen käytännössä luvannut, että päätän urani siellä. Tietysti pitää katsoa, mahdunko enää HJK:n mukaan, kun katsotaan, kuinka hyvin he seuraavina vuosina pelaavat. Sain itse pelata urani ensimmäiset vuodet Jari Litmasen, Mikael Forssellin, Mika Väyrysen ja Teemu Tainion kanssa sekä heitä seuraten. Haluan itse tuoda samanlaisen esimerkin nuorille, hän selittää.

- Jos kroppa kestää, pidän mieluusti sen lupaukseni "Ägälle". Vaikkapa sen 7-10 vuoden päästä esimerkiksi.

Pysyvintä Pohjanpalon uralla on kuitenkin ollut maajoukkue. Pohjanpalo on seuraavan kerran Huuhkajien käytettävissä maaliskuussa harjoitusmaaotteluissa. Hän odottaa erityisesti kesällä alkavia Kansojen liigan pelejä. Suomen lohko maajoukkuekilpailuun arvotaan torstaina.

- Kaikki, jotka ovat nähneet pelejämme, tietävät, että olemme varteenotettava vastus kenelle tahansa. On muutenkin ylipäänsä hienoa seurata ja olla osana suomifutiksen nousua.

Uefan järjestämän Kansojen liigan lohkoarvonta näytetään torstaina suorana Yle Areenassa kello 19 alkaen. Voit seurata lähetystä suorana tästä.

Joel Pohjanpaloa haastatteli Bubi Asplund.

Lue myös:

Sensaatiomaisen kauden Ruotsissa pelannut Carljohan Eriksson etsii seuraavaa askelta kohti unelmaa - "Tuijotin Valioliigaa kuusi tuntia päivässä"

Huuhkajat ei enää leireile Qatarissa, kertoo Tim Sparv - ihmisoikeuksista puhuva maajoukkuekapteeni vetoaa vaikutusvaltaisiin supertähtiin

Huuhkajista ulos pudonnut Jasin Assehnoun mättää nyt maaleja perinteikkäässä hollantilaisseurassa - "Rive ei ole ollut yhteydessä"

mercredi 15 décembre 2021 14:47:08 Categories: YLE jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.