Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti tiistaina esittää lisärahoitusta varhaiskasvatuksen työvoimapulan helpottamiseksi. Varhaiskasvat" /> Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti tiistaina esittää lisärahoitusta varhaiskasvatuksen työvoimapulan helpottamiseksi. Varhaiskasvat" />

YLE


Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti tiistaina esittää lisärahoitusta varhaiskasvatuksen työvoimapulan helpottamiseksi.

Koko kasvatuksen ja koulutuksen toimialan budjettia ollaan kasvattamassa ensi vuodelle 65 miljoonaan euroon eli noin 5,5 prosenttia. Varhaiskasvatuksen rahoitukseen tehdään 5,5 miljoonan tasokorotus kuluvaan vuoteen verrattuna.

Helsingissä on viime vuosina ollut kymmeniä avoimia varhaiskasvatuksen työpaikkoja, joihin ei ole löytynyt tekijää. Syksyllä varhaiskasvatuksen opettajien paikoista viidennestä hoiti muodollisesti epäpätevä henkilö.

Kasvatuksesta ja koulutuksesta vastaava apulaispormestari Nasima Razmyar (sd.) sanoo , että resurssipulasta ja sen korjaamisesta on puhuttu paljon, ja nyt olisi tekojen paikka.

Kaupunki panostaa tasokorotuksen lisäksi miljoona euroa toimenpiteisiin, joilla pyritään saamaan paiväkotien sijaisuuksista nykyistä pysyvämpiä.

- Jokaiseen yksikköön pyritään saamaan ryhmissä kiertävä vakituinen sijainen. Nyt tähän varhaiskasvatuksen tilanteeseen pitää pyrkiä kaikin keinoin puuttumaan ja korjaamaan sitä, Razmyar sanoo.

Hän muistuttaa, että kaupungin strategia lähtee siitä, että yhä suurempi osa lapsista osallistuisi varhaiskasvatukseen.

Varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamisen taustalla on muun muassa ajatus maahanmuuttajien sujuvammasta integroitumisesta yhteiskuntaan ja työelämään.

Yksityisen hoidon tuen kuntalisän korottamiseen 1.6.2022 alkaen on varattu miljoona euroa. Vuonna 2023 korotus kertaantuu kahdeksi miljoonaksi.

Ensi vuonna lasten määrän ennakoidaan kasvavan kaupungin omissa päiväkodeissa 150:llä.

Koululaisten väliset erot oppimisessa kasvaneet

Razmyar on huolissaan siitä, että pääkaupunkiseudun koululaisten väliset erot oppimisessa ovat kasvaneet enemmän kuin muualla Suomessa. Razmyar viittaa matematiikan taitoja selvittäneeseen kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) raporttiin.

- Kertoo siitä, ettemme ole onnistuneet riittävästi puuttumaan alueiden eriytymiseen, Razmyar sanoo.

Hänen mukaansa kasvatuksen ja koulutuksen toimialabudjetin rahaa on tarkoitus jakaa painotetusti kehitettäville alueille.

Razmyarin mukaan heikoimmin voivia alueita painotetaan myös pandemian tuhojen korjaamiseen tarkoitettuja miljoonia jaettaessa.

Kaupunki on varannut koronasta elpymistä edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2022-2023 erillismäärärahaa, josta yhteensä 17 miljoonaa euroa on varattu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön.

Razmyarin mukaan käytännön toimet ovat esimerkiksi erityisopettajien ja koulunkäynti­avustajien palkkaamista.

Rahaa käytetään myös opettajien hyvinvoinnin lisäämiseen kuten täydennyskoulutukseen ja työnohjaukseen.

Kaupunginvaltuusto on jo aiemmin päättänyt jatkaa palkkaohjelmaa, jolla voidaan korottaa palkkoja aloilla, joilla on ollut rekrytointivaikeuksia.

Toimialan tulosbudjetissa on myös erillinen 200 000 euron potti. Sitä käytetään valtuustoaloitteiden toteuttamiseen kuten kiusaamisvilkkuun eli hälytysnappiin, jolla voi ilmoittaa kiusaamisesta välitunnin aikana.

Oppilasta kohden 550 euroa enemmän rahaa

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan budjetti on kokonaisuudessaan ensi vuonna 1,34 miljardia euroa. Rahaa on oppilasta kohden 550 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna.

Tuottavuutta haetaan hallinnon kuluista sekä kilpailuttamalla aiempaa suurempi osa ruoka- ja siivouspalveluista.

Toimialan päättämät lisäpanostukset siis ylittävät määrärahojen kokonaislisäyksen. Tämän mahdollistaa toimenpiteet, jotka vähentävät jo olemassa olevan toiminnan menojen kasvua.

Tuottavuustoimenpiteillä varaudutaan kaupunkistrategian periaatteiden mukaisesti hillitsemään menojen kasvua tulevina vuosina.

Hallinnon toimintaa tehostetaan uudelleenjärjestelemällä tehtäviä, tilojen käyttöä tehostamalla ja lisäämällä digitalisaatiota.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 16.12.2021 kello 23 saakka.

Lue myös:

Varhaiskasvatuksen tilanne Helsingissä on niin huono, että sen pelätään romahtavan - Kysyimme, miten kaupungin päättäjät aikovat ratkoa asiaa

Varhaiskasvatuksen työvoimapula syvenee - opettaja: "Kuka tätä työtä tekisi, jos minä kävelen ulos päiväkodista?"

Vantaan kaupunki paikkaa lastenhoitajapulaa oppisopimuskoulutuksella - jo opiskeluajalta maksetaan palkkaa 2 044 euroa kuussa

mercredi 15 décembre 2021 14:08:12 Categories: YLE varhaiskasvatus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.