Ilta Sanoma

Remi Lindholm tankkasi lenkin päälle maksalaatikkoa.

Remi Lindholm on tunnettu hurjista harjoituksistaan.

Remi Lindholm on tunnettu hurjista harjoituksistaan. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva, Remi Lindholm

Suomalaishiihtäjä Remi Lindholm, 23, julkaisi Instagramin tarinoissaan kuvan hurjalta aamulenkiltä tiistaina.

Lindholmin urheilukello pysähtyi näyttämään 90,30:tä hiihdettyä kilometriä lenkin jälkeen. Aikaa urakkaan kului 5 tuntia ja 47 minuuttia. Hän oli lähtenyt lenkille joskus kello kahdeksan jälkeen.

- Suurin osa baanasta oli ajamatta. Kaloreita meni 4?500 ja nousumetrejä tuli reilu 1?800. Keskisyke oli 136, Lindholm lisäsi Ilta-Sanomille.

- Lenkin päälle söin maksalaatikon ja kaksi karjalanpiirakkaa.

Lindholm jakoi todistusaineisto Instagramissa.

Lindholm jakoi todistusaineisto Instagramissa. Kuva: Remi Lindholm

Linhdolmin vastaus kysymykseen, mikä hänet sai moiseen treeniin, on yksinkertainen.

- Tein, koska voin. 100 kilometriä olisi mennyt, mutta tyttöystävä odotteli kämpillä ja pitäähän hänetkin pitää tyytyväisenä, Lindholm sanoo.

Lenkkiä edeltänyt päivä oli mennyt matkustaessa pois Davosin maailmancupista, jossa suomalainen hiihti jälleen pisteille. Lindholm istui lentokoneessa, -kentällä tai autossa kello 5.30-22.30 reitillä Davos-Zürich-Helsinki-Kajaani-Vuokatti.

- Koin, että piti saada vähän liikuntaa, hän kertoo.

Lindholm on tullut tunnetuksi hurjana harjoittelijana, jonka treenit kestävät päivittäin tuntitolkulla. Hänen mukaansa 90 kilometrin pätkä on normaalia pidempi lenkki, muttei "mikään extreme".

- Teen kisojen jälkeen pitkän rauhallisen lenkin. Yleensä on tukkoista lenkin alussa kisasta johtuen ja hiihdän niin kauan kunnes alkaa tuntua hyvältä. Maanantaina siihen meni vajaa kuusi tuntia. Tässä on muutenkin nyt tarkoitus pitää treenijakso, kun en lähde Dresdeniin maailmancupiin, Lindholm kommentoi.

Lue lisää: Remi Lindholm, 23, paljasti järjettömät treenimääränsä - näin paljon Suomen hiihtopersoona juoksee Cooperin testissä

Hänellä oli lenkillä 12-vuotias pikkuveli Kent, josta saattaa varttua Lindholmin suvun seuraava hiihtotykki. Kent oli tullut Etelä-Suomesta treenileirille Remi-veljen luo Vuokattiin. Kent kisaa Ristijärvellä viikonloppuna.

- Pikkubroidi oli mukana 1,5 tuntia lenkin alusta. Hänen ei tarvitse vetää itseään piippuun ennen kisoja, Lindholm kertoi.

Remi ja Kent ovat entisten huippuhiihtäjien, Glenn ja Johanna Lindholmin, lapsia. Perheessä on yhteensä viisi lasta, joista Remi on vanhin ja Kent nuorin.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 13:42:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.