Ilta Sanoma

Salmisaaren hiilivoimala on nykyisen suunnitelman mukaan ollut määrä toimia vuoteen 2029 saakka. Selvitys sulkemisen aikaistamisesta käynnisti yt-neuvottelut.

Salmisaaren voimalan piiput tupruttivat savua joulukuun alun pakkassäässä.

Salmisaaren voimalan piiput tupruttivat savua joulukuun alun pakkassäässä. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Helsingin kaupungin energiayhtiö Helen kertoo saaneensa yhtiön tuotannossa käydyt yhteistoimintaneuvottelut päätökseen. Yhtiön tiedotteen mukaan päätös Salmisaaren voimalaitoksen kivihiilituotannon tulevaisuudesta tehdään kuitenkin vasta joulu-tammikuussa. Mahdolliset henkilöstövaikutukset selviävät tämän jälkeen.

Helenin hallitus aloitti lokakuussa selvityksen, olisiko Salmisaaren kivihiilituotannon päättymistä mahdollista aikaistaa viidellä vuodella. Tuotanto päättyisi huhtikuun alussa 2024 aiemmin ilmoitetun vuoden 2029 sijasta.

Aikaistusselvitys käynnisti yt-neuvottelut Helenin Tuotanto ja omaisuus -liiketoiminnossa. Neuvottelut koskivat liiketoiminnon hieman yli 400 työntekijää. Selvityksen alkaessa työnantaja arvioi, että henkilöstön määrä saattaa sopeutustoimenpiteiden myötä vähentyä enintään 320 henkilöllä.

Helen kertoo nyt, että yhtiön hallitus tekee päätöksen Salmisaaren voimalaitoksen kivihiilituotannon päättymisen mahdollisesta aikaistamisesta joulu-tammikuussa, jonka jälkeen selviävät myös mahdolliset henkilöstövaikutukset. Helen tiedottaa asiasta hallituksen päätöksen jälkeen.

Lue lisää: Helen: Kaukolämmön hinnankorotukset jatkuvat - tältä näyttää tammikuun lasku omakoti-, rivi- ja kerrostalossa

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 12:57:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.