Turkulaisessa Kurjenmäkikoti 2:ssa joutui syyskuun alussa väkivallan kohteeksi kaksi yksikön asiakasta, joista toinen menehtyi ja toinen loukkaan" /> Turkulaisessa Kurjenmäkikoti 2:ssa joutui syyskuun alussa väkivallan kohteeksi kaksi yksikön asiakasta, joista toinen menehtyi ja toinen loukkaan" />

YLE


Turkulaisen vanhusten palvelutalo Kurjenmäkikodin väkivaltatapauksen tutkinta on loppusuoralla, kertoo Lounais-Suomen poliisi Twitterissä.

Turkulaisessa Kurjenmäkikoti 2:ssa väkivallan kohteeksi joutui syyskuun alussa kaksi yksikön asiakasta, joista toinen menehtyi. Poliisi on tutkinut asiaa asiaa tappona ja törkeänä pahoinpitelynä.

Poliisi arvioi nyt, että esitutkinta saadaan valmiiksi ensi vuoden alussa, jos muiden viranomaisten tutkimuksissa ei tule lisätietoja.

- Poliisi odottaa nyt muiden viranomaisten lausuntoja, joiden perusteella se yhteistyössä syytäjän kanssa päättää esitutkinnan mahdollisista jatkotoimenpiteistä, poliisi kirjoittaa Twitterissä.

Jatkotoimenpiteillä poliisi tarkoittaa, esimerkiksi esitutkinnan laajentamista epäiltyjen tai kuulustelujen osalta.

- Mikäli lausuntojen perusteella esitutkintaa ei ole syytä laajentaa, esitutkinta valmistunee alkuvuodesta.

Turku on käynnistänyt myös oman selvityksensä tapahtumista, mutta ei ole tiedottanut siitä toistaiseksi julkisuuteen.

Lue lisää:

Poliisi edistynyt turkulaisen vanhusten palvelutalon väkivallantekojen tutkinnassa

Kurjenmäkikodin väkivallanteon vuoksi avattuun kriisipuhelimeen ei alun jälkeen ole tullut puheluita

Yksi kuoli ja toinen loukkaantui väkivallanteossa vanhuspalveluyksikössä Turussa - epäilty todennäköisesti yksikön asukas

mercredi 15 décembre 2021 13:02:16 Categories: Turku YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.