Korkeimman oikeuden mukaan yksilöllä on oikeus tuntea biologinen syntyperänsä. Haudan avaaminen isyystutkimusta varten on oikeusgeneettisestä isy" /> Korkeimman oikeuden mukaan yksilöllä on oikeus tuntea biologinen syntyperänsä. Haudan avaaminen isyystutkimusta varten on oikeusgeneettisestä isy" />

YLE


Korkein oikeus (KKO) on määrännyt avioliiton ulkopuolella syntyneen henkilön olettujen isovanhempien haudan avattavaksi oikeusgeneettistä isyystutkimusta varten.

Vuonna 1957 syntyneen henkilön isäksi oletettu mies on kuollut. Hänet tuhkattiin, joten hänestä ei ole saatavissa kudosnäytettä isyyden selvittämistä varten. Miehellä ei ollut sisaruksia. Hänen avioliitossa syntynyt lapsensa oli kuollut lapsettomana.

Miehen edesmenneiden vanhempien haudan avaaminen näytteiden ottamiseksi oli ainoa keino saada oikeusgeneettistä selvitystä henkilön biologisesta alkuperästä. Miehen vanhemmat olivat kuolleet vuosina 1967 ja 1984.

Oikeusgeneettisen tutkimuksen tekeminen jo haudatusta vainajasta on lain mukaan kiellettyä, mutta tässä asiassa korkein oikeus antoi etusijan perustuslaissa turvatulle yksityiselämän suojalle.

Korkeimman oikeuden mukaan yksityiselämän suojaan kuuluu olennaisesti se, että yksilöllä on oikeus tuntea biologinen syntyperänsä. Tämä oikeus voi jäädä toteutumatta, mikäli laki ei salli oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemistä riittävän laajasti.

Korkein oikeus katsoi, että näytteiden ottamista koskevan vaatimuksen hylkääminen olisi tässä asiassa ilmeisessä ristiriidassa perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun yksityiselämän suojan kanssa.

Korkein oikeus kumosi hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot sekä palautti isyyden vahvistamisasian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Lisää aiheesta:

Huonoja uutisia valehteleville äideille ja isille - lapsen isää syynätään pian entistä tarkemmin

DNA-testi karsii neljänneksen isäehdokkaista

TS: Äidiltä voi poistua oikeus estää isyyden selvittäminen

mercredi 15 décembre 2021 12:20:27 Categories: YLE korkein oikeus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.