Ilta Sanoma

Näyttelijä Krista Kosonen, 38, suhaa eri maiden välillä, kuvaa ja tavoittelee kansainvälisiä rooleja. Se onnistuu hyvien tukiverkkojen avulla. -Onneksi en joudu pyörittämään arkea yksin.

Krista Kosonen kilpailee kansainvälisistä rooleista.

Krista Kosonen kilpailee kansainvälisistä rooleista. "En pyri ulkomaille, koska se olisi ihmeellistä vaan kiinnostavien töiden takia. On myös kannustavaa saada rooli puhtaasti työnäytteellä, eikä valintaan ole vaikuttanut asema, tunnettuus tai mikään muu." Kuva: Jouni Harala

Krista Kosonen on taas tuoreeltaan palannut Oslosta, tällä kertaa Beforeigners-sarjan toisen kauden julkaisujuhlasta. Jos sarjan ensimmäistä kautta vielä markkinoitiin paikallisemmin Pohjoismaissa, nyt näkyvyys ulottuu laajemmalle. Punaisen maton tapahtumia seurattiin myös Yhdysvalloista ja Latinalaisen Amerikan maista, ja Krista jakeli haastatteluja muun muassa Australiaan, Brasiliaan, Meksikoon, Chileen ja Argentiinaan.

- Työn saama huomio tuntuu ihan kivalta, mutta ei se mitään muuta. Yksi rooli ei automaattisesti johda seuraavaan - voi olla, ettei se johda ikinä mihinkään, Krista jarruttelee.

Itse kuvausreissu kesti viisi kuukautta, viime vuoden lokakuusta tämän vuoden helmikuuhun. Kun Krista oli kuvauksissa, tytär Selma kävi norjalaista päiväkotia, ja välillä arjessa auttoi lastenhoitaja. Samaan aikaan puoliso, ohjaaja Antti J. Jokinen työskenteli vielä Suomessa ja Virossa oman elokuvansa kimpussa.

Myöhemmin Kristalle tärppäsi merkittävä rooli myös saksalais-amerikkalaisesta sarjasta The Swarm. Scifi-draama kuvattiin kesällä Roomassa, ja silloin mukaan lähti koko perhe.

Näyttelijäntöidensä lisäksi Krista on vetänyt kameranäyttelemisen mestarikursseja Teatterikorkeakoulussa, pyörittänyt lukupiiriään kirjakustantamo WSOY:lla ja istunut äänistudiossa lukemassa tuhansia sivuja romaaneja ja lastenkirjoja äänikirjoiksi. 2014 alkanut nuorisotyö Lasten ja nuorten säätiössä jatkuu sekin.

Ulkoapäin Kristan arjessa suhaaminen näyttää logistiselta mestarisuoritukselta. Sen vierellä on pyörinyt myräkkä, kuten Krista nimittää aviopuolisonsa työuupumuksen käsittelyä julkisuudessa.

Samalla arki on kuitenkin rullannut. Krista sanoo suoraan, ettei puolison tilanne ole esimerkiksi vaikuttanut hänen töihinsä tai valintoihinsa.

- Anttihan on ollut myös minun urani mahdollistaja. Se, että pystyn tekemään näin monipuolisesti juttuja, onnistuu siksi, että en joudu pyörittämään kaikkea yksin. Meillä on onneksi tukiverkkoja, isovanhempia ja lastenhoitajia, Krista huomauttaa.

Koekuvaustapaamisiin maailmalle matkustetaan enää harvoin. Töitä haetaan self-tapeilla, siis itse kuvatuilla koe-esiintymisvideoilla. Kristalla on apunaan halpa ring light -valo, hyväkamerainen iPhone, maskeeraajan vinkit tukan pöyhimiseen ja usein ystävänsä, näyttelijä Laura Birn. Ystävykset koekuvaavat yhdessä monesti samoihin rooleihin.

The Swarmiin Krista muistelee tehneensä hakuvideon huhtikuussa 2020. Tuotannosta soitettiin 11 kuukautta myöhemmin. Kristan mukaan "melkein-töitä ei lasketa" eikä hän siksi ole jaksanut niistä huudella.

- Työ on jatkuvaa yrittämistä ja torjuntaa, ja jos jokaisesta kerrasta musertuisi, homma söisi pian elävältä. Ohimenneet roolit ovat vettä hanhen selässä.

- Juju on siinä, lannistuuko epäonnistumisista vai nouseeko niistä. Huumori ja oivallus, ettei häpeään kuole, auttavat.

Miten Krista kokee kilpailun töistä ystävien kesken? Kun vain murto-osa työhakemuksista lopulta johtaa rooliin, miten hylkäyksiä oikein kestää? Miten Krista arvioi omaa jaksamistaan ja asemaansa puolison tukena? Miksi Beforeigners-sarjan ronski ja estoton Alfhildr oli Kristalle niin mieleinen roolihahmo? Lue koko haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 50/2021. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Krista esiintyi kansainväliselle lehdistölle Beforeigners-kollegansa Hedda Stiernstedtin kanssa.

Krista esiintyi kansainväliselle lehdistölle Beforeigners-kollegansa Hedda Stiernstedtin kanssa. Kuva: Skjalg Bøhmer Vold

38-vuotiaan näyttelijän perheeseen kuuluvat ohjaajapuoliso Antti J. Jokinen, tytär Selma, 6, ja koira Hilma.

Asuu Helsingissä, vapaa-ajankoti Nauvossa.

Beforeigners-sarjan 2. kausi alkoi juuri HBO Maxilla. Iso rooli ensi vuonna julkaistavassa The Swarm -sarjassa.

Krista vetää omaa lukupiiriä, mutta ei aio kirjailijaksi. "Ihailen kirjailijoita niin paljon, että jätän sen paremmille."

Lue lisää: Syksyn 25 parasta uutuuskirjaa! Viisi tunnettua suomalaista kertoo, mitä nyt kannattaa lukea

Lue lisää: Laura Birn kertoo näyttelijöiden äitikerhosta, jossa on seitsemän tunnettua naista - lapsetkin ovat kasvaneet ystäviksi keskenään

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 09:00:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.