Ilta Sanoma

Winnipeg Jets törmäsi Ukko-Pekka Luukkoseen.

Ukko-Pekka Luukkonen on napannut Buffalon ykkösvahdin viitan harteilleen.

Ukko-Pekka Luukkonen on napannut Buffalon ykkösvahdin viitan harteilleen. Kuva: Timothy T. Ludwig / Reuters

Buffalo Sabres nosti viime viikolla maalivahtilupauksensa Ukko-Pekka Luukkosen NHL-joukkueen matkaan, ja 22-vuotias suomalaisvahti on tullut todellisella ryminällä kirkkaisiin valoihin.

Tiistain kierroksella Luukkonen aloitti jo neljännen ottelun putkeen Sabresin maalilla. Hän oli myös voiton takuumies, kun Buffalo yllätti vieraskaukalossa Winnipegin maalein 4-2.

34 kertaa torjunut Luukkonen valittiin ottelun kakkostähdeksi heti kaksi maalia viimeistelleen Rasmus Dahlinin jälkeen.

Voitto oli Luukkoselle kauden ensimmäinen, mutta jo edellispelissä hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi, kun Buffalo kärsi 1-2-jatkoaikatappion.

Luukkosen neljän ottelun tilastorivi on huima: torjuntaprosentti 93,9 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,98. Lukemien arvoa korostaa, että ne ovat tulleet NHL:n heikoimpiin lukeutuvan joukkueen maalilla.

- Hän on uskomaton. Kun tarvitsemme häntä, hän venyy huimiin torjuntoihin. Hän on todella rauhallinen maalillaan, Dahlin suitsutti Winnipeg-ottelun jälkeen.

Valmentaja Don Granato ylisti Luukkosta vuolaasti jo edellispelin jälkeen ja kehui tämän ottaneen ison askeleen eteenpäin. Sävelet olivat samat myös Winnipegissä.

Luukkonen venyi Winnipegissä myös muutamiin huipputorjuntoihin.

Luukkonen venyi Winnipegissä myös muutamiin huipputorjuntoihin. Kuva: Fred Greenslade / ZUMA

Viime pelien otteillaan 193-senttinen suomalaisveskari on toistaiseksi lunastanut ykkösvahdin viitan harteilleen. Vastuuta on varmasti luvassa myös jatkossa.

Sabresilla ei oikeastaan ole alkukaudella edes ollut ykkösvahtia. Suurimman torjuntavastuun on kantanut 32-vuotias AHL-konkari Dustin Tokarski, jonka suhteen Buffalossa tuskin on minkäänlaisia tulevaisuuden suunnitelmia.

Luukkonen debytoi NHL:ssä jo viime keväänä. Tuolloin hän pääsi pelaamaan neljä ottelua.

Granato kehui myös Buffalon toista suomalaispelaajaa Henri Jokiharjua. Valmentajan mukaan Jokiharjun ja Dahlinin muodostama ykköspakkipari pelasi loistavasti.

Siitä kertoi myös ottelussa yhden syöttöpisteen napanneen Jokiharjun saama vastuu: jääaikaa kertyi 24.54 minuuttia. Edellispelissä Jokiharju uurasti yli 26 minuuttia.

Tiistain voitto oli Buffalolle vasta toinen edellisten 13 ottelun ajalta. Se majailee itäisessä konferenssissa 13. sijalla, ja toiveet pudotuspelipaikasta ovat jo liki olemattomat.

Pittsburgh Penguins-Montreal Canadiens 5-2 (1-0, 2-2, 2-0) P: Kasperi Kapanen 1+0, M: Jesse Ylönen 1+0

Boston Bruins-Vegas Golden Knights 1-4 (0-3, 0-1, 1-0)

Tampa Bay Lightning-Los Angeles Kings 3-2 ja. (1-1, 1-1, 0-0, 1-0)

Florida Panthers-Ottawa Senators 2-8 (1-1, 1-3, 0-4) F: Anton Lundell 0+1

Philadelphia Flyers-New Jersey Devils 6-1 (2-0, 3-1, 1-0) P: Rasmus Ristolainen 0+2

Detroit Red Wings-New York Islanders 2-1 (0-0, 1-0, 1-1)

Winnipeg Jets-Buffalo Sabres 2-4 (1-1, 1-2, 0-1) B: Henri Jokiharju 0+1, Ukko-Pekka Luukkonen 34/36 torj.

Dallas Stars-St. Louis Blues 1-4 (0-0, 1-1, 0-3)

Colorado Avalanche-New York Rangers x-x (2-0, 1-1, x-x) C: Mikko Rantanen 1+0

Edmonton Oilers-Toronto Maple Leafs x-x (0-1, 0-2, x-x) E: Mikko Koskinen xx/xx torj.

Vancouver Canucks-Columbus Blue Jackets x-x (0-3, x-x, x-x)

San Jose Sharks-Seattle Kraken x-x (0-0, x-x, x-x)

Minnesota Wild-Carolina Hurricanes peruttu

Nashville Predators-Calgary Flames peruttu

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 08:29:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.