Ilta Sanoma

Suomessa verotus kiristyy tulojen noustessa nopeammin kuin monissa muissa maissa, Veronmaksajien selvitys paljastaa. Toisaalta esimerkiksi työnantajien sosiaaliturvamaksuissa sijoitus on keskitasoa.

Kuva: Lehtikuva

Tuloverotuksessa Suomi sijoittuu varsinkin isoissa tuloissa kovimmin verottavien maiden joukkoon, Veronmaksajien selvitys osoittaa.

Selvityksessä verrattiin 18 eri maan palkkatulojen verotusta. Mukaan otettiin 15 Euroopan maata sekä Australia, Kanada ja Yhdysvallat.

Vertailu tehtiin neljällä eri tulotasolla. Vertailua mutkistaa se, että monissa maissa perheellisten palkkaverotus poikkeaa perheettömien verotuksesta toisin kuin esimerkiksi Suomessa.

Perheettömän palkansaajan 29?900 euron vuosituloja verottavat Suomea keveämmin EU-maista Irlanti, Alankomaat, Viro, Ruotsi ja Espanja.

Ruotsissa pienipalkkaisten veroprosentti laski juuri tänä vuonna kevyemmäksi kuin Suomessa.

Veronmaksajien selvityksessä huomautetaan, että esimerkiksi Norjassa ja Sveitsissä palkkataso on selvästi korkeampi kuin Suomessa, ja Virossa taas keskipalkka alle 60 prosenttia vertailun pienimmästä esimerkkipalkasta.

Perheettömän pienipalkkaisen verotus on kireintä Tanskassa ja Saksassa. Siellä pienipalkkaisen veroprosentti on Suomen keskipalkkaisen luokkaa tai korkeampi.

Vertailusta käy ilmi, että Suomessa verotus kiristyy tulojen noustessa nopeammin kuin monissa muissa maissa.

Esimerkiksi Ruotsissa progressio kiristyy korkeammilla tuloilla kuin Suomessa.

Keskituloisen, 46?000 euroa vuodessa tienaavan verottajana Suomi on vertailun kuudenneksi kirein.

Ruotsissa tällaista palkkaa verotetaan 5,6 prosenttia keveämmin kuin Suomessa, mikä tarkoittaa 46?000 euron vuosituloilla jopa 2?500 euron etua vuodessa.

149?500 euron tuloilla Suomi on vertailumaiden kolmanneksi kirein verottaja, ja taakse jäävät muut Pohjoismaat.

Saksassa matalia tuloja verotetaan ankarasti, mutta suurituloisten verotus on löyhempää kuin Suomessa. Syynä on se, että työntekijän sosiaalivakuutusmaksuille on asetettu katto.

Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.

Perheellisiä vertailtaessa tilanne muuttuu, sillä puolisoiden tuloja verotetaan yhdessä esimerkiksi Sveitsissä ja Ranskassa. Saksassa, Yhdysvalloissa, Irlannissa ja Espanjassa puolisot voivat puolestaan valita, verotetaanko heitä yhdessä vai erikseen.

Järjestelmien yksityiskohdat vaihtelevat, ja esimerkiksi Espanjassa vain erittäin pienituloisille yhteisverotus on edullisempi kuin erillinen verotus.

Suomen lisäksi puolisoita verottavat erikseen esimerkiksi Ruotsi, Britannia, Itävalta, Italia, Tanska, Alankomaat ja Viro.

Perheiden verottajana Suomi on suhteessa ankarampi kuin perheettömien palkansaajien verottajana.

Kun verrataan kahden huoltajan mutta yhden tulonsaajan kaksilapsista perhettä, Suomi on keskimmäisillä tulotasoilla vertailun toiseksi kirein verottaja.

Työnantajien palkkaan sidotut, pakolliset ja veronluonteiset sosiaalivakuutusmaksut ovat puolestaan tänä vuonna Suomessa alle Euroopan vertailumaiden keskiarvon, lukuun ottamatta korkeinta esimerkkipalkkaa.

Palkkaverokiilalla tarkoitetaan sitä, kuinka paljon palkkakuluista menee tuloveroihin tai veronluonteisiin maksuihin.

Suurin palkkaverokiila on Italiassa, jossa se on peräti 51,9 prosenttia. Yli puolet palkkakuluista kuluu näihin maksuihin myös Ranskassa ja Belgiassa.

Suomi sijoittuu palkkakiilassa vertailun keskivaiheille. Keskipalkkaisen työntekijän työvoimakustannuksista menee veroihin ja veronluonteisiin maksuihin 43,2 prosenttia.

Suomen palkkaverokiilaa ovat pienentäneet kilpailukykysopimukseen liittyneet maksumuutokset sekä vuoden 2017 tuloveronkevennys.

Keskituloisella palkkaverokiila on hieman matalampi kuin Ruotsissa. Myös Viro osoittautuu kireämmäksi verottajaksi kuin pelkästään henkilön tuloveroja tarkasteltaessa voisi kuvitella.

Kireästi tuloja verottavassa Tanskassa puolestaan palkkaverokiila on Suomea kapeampi, koska työnantajamaksut ovat erittäin matalat.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 05:00:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.