Ilta Sanoma

Yhdysvalloissa Elon Muskia on arvosteltu muun muassa siitä, kuinka vähän hän on maksanut veroja.

Elon Musk riemuitsemassa SpaceX-raketin onnistunutta laukaisua viime vuonna.

Elon Musk riemuitsemassa SpaceX-raketin onnistunutta laukaisua viime vuonna. Kuva: Joe Raedle/AFP/Lehtikuva

Yhdysvaltalaisen Time-lehden päätöstä valita kohumiljardööri Elon Musk Vuoden henkilöksi arvostellaan kovasti, koska hänen suhtautumistaan veroihin ja ammatilliseen järjestäytymiseen ja vieläpä koronaviruspandemiaan pidetään moitittavana, muun muassa brittilehti The Guardian kertoo.

Muskin omaisuuden arvo on kohonnut noin 300 miljardiin dollariin samalla, kun hänen perustamansa ja suuromistamansa sähköautonvalmistaja Teslan osakkeen kurssi on noussut. Musk on siten ohittanut verkkokauppajätti Amazonin perustajan Jeff Bezosin maailman varakkaimpana henkilönä.

Time korostaa, että sen vuotuinen tunnustus ei ole palkinto, vaan pikemmin "nostaa esiin henkilön, jolla on ollut suuri vaikutus vuoteen - hyvässä tai pahassa". Aiempia Vuoden henkilöitä ovat muun muassa eräät paavit, Ebola-viruksen kanssa työskennelleet terveydenhoitohenkilöt ja ympäristöaktivisti Greta Thunberg, mutta myös hirmuhallitsijat Adolf Hitler ja Josef Stalin. Vuonna 1982 nimetyksi tuli "tietokone".

Yhdysvalloissa Muskia on arvosteltu muun muassa siitä, että hän on vastustanut siellä kaavailtua "miljardööriveroa" ja ylipäätään maksanut vain vähän veroja suhteessa siihen, kuinka paljon hänen varallisuutensa on kasvanut. Muskin todelliseksi veroasteeksi on laskettu alle 3,3 prosenttia.

Musk on myös vastustanut yritystensä työntekijöiden järjestäytymispyrkimyksiä ja vähätellyt koronaviruspandemiaa. Viime vuonna hän piti tehtaansa Kaliforniassa käynnissä ja edellytti työntekijöiden tulevan töihin siitä huolimatta, että osavaltiossa oli kehotettu ihmisiä pysymään kodeissaan ja jättämään kaikki ei-välttämätön liikkuminen tekemättä.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 03:55:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.