Ilta Sanoma

Yksikään ohikulkija ei pysähtynyt auttamaan pulaan joutunutta Hayekia.

Salma Hayekin ura ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.

Salma Hayekin ura ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Kuva: Zuma/MVPhotos

Näyttelijä Salma Hayek, 55, sai marraskuun lopulla oman tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Palkitsemispuheessaan hän kertoi joutuneensa samalla kävelykadulla hirvittävään tilanteeseen vuosikymmeniä aiemmin. Asiasta uutisoi Entertainment Weekly.

Hayek muutti 1990-luvun alkupuolella kotimaastaan Meksikosta Yhdysvaltoihin luodakseen uraa näyttelijänä. Noihin aikoihin pari Hayekin ystävää tuli vierailemaan naisen luona Hollywoodissa, ja joukkio suuntasi shoppailemaan matkamuistoja kaupungin tunnetulle kävelykadulle.

Naisjoukon kävellessä pitkin katua eräs tien syrjässä maannut, koditon mies kiinnitti huomionsa heihin.

- Hän sanoi minulle jotakin sellaista, jota en kehtaa edes toistaa. Jätin hänet huomiotta ja jatkoin kävelemistä, Hayek muisteli palkitsemispuheessaan.

Salma Hayekin pitkäaikainen unelma toteutui marraskuussa, kun hän sai oman tähtensa Hollywoodin Walk of Famelle.

Salma Hayekin pitkäaikainen unelma toteutui marraskuussa, kun hän sai oman tähtensa Hollywoodin Walk of Famelle. Kuva: Zuma/MVPhotos

Hayekin laimeasta reaktiosta loukkaantuneena mies nousi ylös, veti esiin puukon ja suuntasi naisjoukkion perään.

- Hän yritti puukottaa minua. Otin jalat alleni ja juoksin niin kovaa kuin vain jaloistani pääsin.

- Yritin huutaa apua ja pyysin, voisiko joku ohikulkijoista soittaa poliisille. Yksikään ei auttanut.

Lopulta Hayek ystävineen onnistui pääsemään sisään lähellä sijainneeseen kauppaan. Vaikka mies seurasi heitä sinne, he onnistuivat suojelemaan itseään kaupan hyllyltä nappaamiensa keppien avulla.

- Hän sai lopulta kiinni kepistä, ja jouduimme käsirysyyn. Kukaan ei vielä silloinkaan tullut avuksemme.

Salma Hayekin ura lähti lentoon 1990-luvun puolivälissä. Kuva on vuodelta 1995 Desperado-elokuvan ensi-illasta.

Salma Hayekin ura lähti lentoon 1990-luvun puolivälissä. Kuva on vuodelta 1995 Desperado-elokuvan ensi-illasta. Kuva: Zuma/MVPhotos

Loppujen lopuksi naiset saivat apua yllättävältä taholta, kun kaksi uhkaavan näköistä miestä asteli sisään kauppaan. Pahamaineisen moottoripyöräjengin liiveihin pukeutunut kaksikko suuntasi välittömästi hyökkääjän luokse ja nappasi aseen pois tämän käsistä.

- Sen jälkeen he kysyivät, missä automme on ja voisivatko he saattaa meidät takaisin se luokse. Vastustelimme aluksi, sillä minua oli varoitettu tuollaisista miehistä useaan otteeseen, Hayek kertoi puheessaan.

- He olivat kuitenkin herrasmiehiä. He pelastivat meidät ja saattoivat meidät autollemme. Heidän ansiostaan pääsimme pakoon, hän jatkoi.

Salma Hayekin palkitsemistilaisuudessa oli mukana useita Hollywood-tähtiä.

Salma Hayekin palkitsemistilaisuudessa oli mukana useita Hollywood-tähtiä. Kuva: Zuma/MVPhotos

Hayek kertoi halunneensa jakaa kyseisen tarinan, sillä se kuvastaa hyvin hänen uransa varrella kohtaamaa rasismia.

- Kun pääsin sinä iltana takaisin kotiin, mietin, mitä ihmettä oikein teen täällä. Kukaan ei tahdo minua tänne, meksikolaissyntyinen näyttelijä muisteli.

Lukemattomista vastoinkäymisestä huolimatta Hayek on onnistunut luomaan itselleen Hollywoodissa varsin menestyksekkään uran. Hän on tähdittänyt vuosien varrella kymmeniä elokuvia ja saanut parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Frida (2002).

Hayek muistetaan erityisesti elokuvista Desperado (1995), Hämärästä aamunkoittoon (1996) ja Wild Wild West (1999) sekä Ruma Betty -televisiosarjasta.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 00:20:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.