Ilta Sanoma

FHI:n johtajan Frode Forlandin mukaan koronaviruksen omikronvariantti tulee vielä valloittamaan kaikki Euroopan maat.

Kasvomaskein varustautuneet oslolaiset matkustivat jouluvaloilla koristellulla raitiovaunulla viime torstaina.

Kasvomaskein varustautuneet oslolaiset matkustivat jouluvaloilla koristellulla raitiovaunulla viime torstaina. Kuva: Odd Andersen / AFP / Lehtikuva

Norjan kansanterveyslaitoksen FHI:n johtaja Frode Forland on kommentoinut ruotsalaislehti Aftonbladetin haastattelussa laitoksen maanantaina antamaa arviota, jonka mukaan Norjassa saattaa ilmetä tammikuun alussa jopa 90?000-300?000 koronatartuntaa päivässä, mikäli tehotoimiin ei ryhdytä.

Koronatartuntojen määrä kasvaa Euroopan maista tällä hetkellä vauhdikkaimmin Norjassa, jossa myös sairaalahoitoa tarvitsevia koronapotilaita on jatkuvasti enemmän. Osasyynä tilanteeseen pidetään koronaviruksen hiljattain tunnistettua omikronvarianttia, joka näyttää leviävän huomattavasti muita muunnoksia tehokkaammin.

Lue lisää: Norjassa hurja koronavaroitus: Tammikuussa jopa 300?000 tartuntaa päivässä jos toimiin ei ryhdytä

FHI:n arvio herätti kuitenkin huomiota, sillä Norjassa on vain 5,4 miljoonaa asukasta eli likipitäen saman verran kuin Suomessa.

-?Sitä ei tulisi ajatelleeksi, että Norjassa päädyttäisiin sellaiseen tilanteeseen, Forland sanoi FHI:n arvioon viitaten.

Forlandin mukaan laskelma ei ole realistinen, vaan se perustuu siihen, kuinka omikrontartunnat voisivat levitä Norjassa, ellei asian estämiseksi ryhdyttäisi minkäänlaisiin toimiin. Kyse on matemaattisesta mallista, jota käytetään tartuntojen leviämisvauhdin tarkasteluun sen perusteella, millä vauhdilla ne leviävät nyt.

-?Laskelma osoittaa, kuinka vakava tilanne on niin paljon tehokkaammin tarttuvan variantin kanssa, jos toimiin ei ryhdytä samalla tavalla kuin Norjassa nyt. Uskomme, että skenaario olisi voinut olla tällainen, Forland sanoi.

Aftonbladetin haastattelussa hän kuvaili Ruotsin koronatilannetta paremmaksi kuin Norjan, mutta varoitti tilanteen olevan muuttumassa.

-?Tartuntamäärien voidaan nähdä nousevan Ruotsissa jyrkästi. Omikron valtaa Norjan, Ruotsin ja kaikki Euroopan maat, Forland sanoi.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 19:04:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.