Ilta Sanoma

Ulkomaalaisten kiinteistökauppojen luvanvaraisuus on osoittautunut tarpeelliseksi, sanoo puolustusministeriö.

Laki ulkomaalaisten kiinteistökauppojen luvanvaraisuudesta on ollut voimassa kaksi vuotta.

Laki ulkomaalaisten kiinteistökauppojen luvanvaraisuudesta on ollut voimassa kaksi vuotta. Kuva: Tuomas Selänne

Laki EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten toimijoiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta on ollut voimassa nyt kaksi vuotta.

Marraskuun loppuun mennessä puolustusministeriö on vastaanottanut lupahakemuksia kiinteistön ostamiseksi 1?101 kappaletta, ministeriö kertoo tiedotteessaan.

Viidesti puolustusministeriö on harkinnut etuosto-oikeuden käyttämistä, mutta näissäkin tapauksissa on päädytty vapaaehtoisiin kauppoihin eli valtio on ostanut kiinteistön joutumatta turvautumaan etuostoon pakkokeinona.

Ministeriö kertoo, että kaupat ovat olleet suomalaisten toimijoiden välisiä ja etuostoa on harkittu Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen toiminnan turvaamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi. Mukana ei ole ollut suoria kansallisen turvallisuuden elementtejä.

-?Emme valitettavasti voi avata tapauksia yksityiskohtaisesti, puolustusministeriön neuvotteleva virkamies Anu Sallinen sanoo Taloussanomille.

Lupapäätöksiä on marraskuun loppuun mennessä tehty 1?059. Näistä yksityishenkilöitä koski 888 päätöstä ja yrityksiä tai yhteisöitä 171 päätöstä.

Kansallisuuksittain tarkasteltuna suurimmat hakijaryhmät ovat olleet Venäjän, Ukrainan, Kiinan, Yhdysvaltojen, Sveitsin, Britannian ja Intian kansalaiset. Maantieteellisesti myönnetyt luvat jakautuvat ministeriön mukaan varsin tasaisesti maakuntien välillä.

Puolustusministeriön selvityksen mukaan lupalaeilla on ollut väärinkäytöksiä ennaltaehkäisevää vaikutusta. Lisäksi ministeriön tilannekuva kiinteistöjen omistuksesta on parantunut merkittävästi.

Ministeriö kuitenkin kaipaa vielä tarkennuksia muun muassa tiedonsaantiin, asiakkaiden tunnistamiseen, kiinteistökaupan rahoituksen lähteisiin ja kansalliseen turvallisuuteen liittyviin asioihin.

Ilta Sanoma
tiistai 14. joulukuuta 2021 18.06.00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.