Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan nainen jätti yli 600 000 euron tulot ilmoittamatta verottajalle. Hän sai tuotot miehensä lahjaksi antamasta" /> Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan nainen jätti yli 600 000 euron tulot ilmoittamatta verottajalle. Hän sai tuotot miehensä lahjaksi antamasta" />

YLE


Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 62-vuotiaan naisen törkeästä veropetoksesta kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Oikeuden mukaan nainen oli salannut verottajalta yhteensä noin 607 000 euron tulot. Teon vuoksi hänen veronsa oli määrätty noin 83 000 euroa liian alhaisiksi.

Rikos tapahtui vuosien 2008-2015 välisenä aikana Kauniaisissa. Tuomion mukaan veropetoksella oli tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä.

Nainen odotti turhaan varainhoitajan neuvoja

Nainen oli tehnyt vuonna 1999 yhdessä miehensä kanssa henkivakuutussopimuksen luxemburgilaisen vakuutusyhtiön kanssa. Vakuutukseen oli tuolloin sijoitettu yli kaksi miljoonaa euroa pääomaa.

Vuonna 2006 nainen sai puolet säästöhenkivakuutuksesta lahjana puolisoltaan. Lahjan arvo oli noin 1,2 miljoonaa euroa. Siitä maksettiin aikanaan lahjavero.

Naisen mukaan miehen tarkoituksena oli turvata vakuutuksella hänen loppuelämänsä. Oikeuden mukaan pariskunta oli nostanut vakuutukseen sijoitetun pääoman jo miehen elinaikana. Mies menehtyi vuonna 2007.

Nainen oli vuosina 2007 ja 2008 nostanut vakuutuksesta noin 1 400 000 euroa. Oikeuden mukaan noin 1,2 miljoonan euron osalta ei voitu osoittaa, että nainen olisi tahallisesti välttänyt veroja. Osan nostetuista rahoista nainen jakoi miehen rintaperillisille.

Tahallisuus koski vakuutuksesta vuosina 2008, 2010 ja 2012-2014 saatuja tuottoja, jotka ovat veronalaista pääomatuloa.

Nainen kiisti syytteen törkeästä veropetoksesta. Hänen mukaansa toiminta ei ollut tahallista. Hän sanoi luulleensa, että nostetut rahat olivat vakuutukseen sijoitettua pääomaa, eivätkä sijoituksesta syntynyttä veronalaista tuottoa.

Naisen mukaan hän oli odottanut toimintaohjeita varainhoitajaltaan, mutta varainhoitajan mukaan veroneuvonta ei kuulunut palveluun.

Lisää aiheesta:

Talousrikosten tutkinta ruuhkautui Helsingissä - poliisi nostaa yhdeksi syyksi kryptohuijaukset, joihin langetaan liian helposti

Suomalaiset veronkiertäjät alkoivat jäädä toden teolla kiinni, kun kolme asiaa muuttui - teollisuusneuvosta voi nyt odottaa ehdoton vankeus

Verohallinto: "Panostaminen harmaan talouden torjuntaan on kannattanut" - talousrikollisilta saatiin pois 27 miljoonaa euroa

mardi 14 décembre 2021 17:10:11 Categories: YLE verorikokset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.