Ilta Sanoma

Sanna Stellanin ja tuottajapuolison suurperhe muutti hiljattain Sipooseen vanhaan kansakouluun.

Sanna Stellan näyttelee Syke-sarjassa psykiatri Ellaa. -?Hassuttelen mielelläni kuvauksissa, mutta sitten pitää koota itsensä, koska teemme vaativia draamakohtauksia nopealla tempolla.

Sanna Stellan näyttelee Syke-sarjassa psykiatri Ellaa. -?Hassuttelen mielelläni kuvauksissa, mutta sitten pitää koota itsensä, koska teemme vaativia draamakohtauksia nopealla tempolla. Kuva: Jonna Öhrnberg

Näyttelijä Sanna Stellan, 47, ja hänen tuottajapuolisonsa Timo Suomi pyörittävät joka toinen viikko kymmenhenkistä uusperhettä. Sannalla on kolme lasta edellisestä liitostaan ja yksi yhteinen 2,5 -vuotias poika Timon kanssa. Tällä on edellisestä suhteestaan neljä lasta, joista nuorin asuu puolet ajasta äidillään. Kaksi vanhinta ovat jo omillaan.

- Onhan se aikamoinen sirkus. Olemme joka toinen viikko ihan ihmeissämme, kun meillä on kotona vain yksi lapsi. Lapsilukumme on nyt kyllä täynnä, Sanna nauraa.

Pesue muutti hiljattain Sipooseen vanhaan kansakouluun. Muuttopäätös tehtiin tunteella.

- Olimme jo pitkään halunneet pois Helsingistä, mutta loppujen lopuksi kaikki tapahtui aika rytinällä. Maanantai-aamuna kävimme taloa katsomassa ja keskiviikkona ostotarjouksemme oli hyväksytty, Sanna kertoo.

Neliöitä remontoidussa talossa riittää ja uutta irtaimistoakin on pitänyt hankkia aina vaatekaapeista lähtien. Sanna kävi viisi vuotta sitten läpi hometalohelvetin, jonka jälkeen hän ajatteli, ettei enää halua asumaan omakotitaloon.

- Olimme molemmat ajatelleet, ettei enää ikinä isoa taloa ja pihaa, ja kuinkas sitten kävikään. Rakastan sitä taloa ja sen ympäristöä, hän sanoo.

Sannalla on työn alla kirja synnytyksistä.

Kun Sanna aikoinaan kolmekymppisenä odotti esikoistaan, hän pelkäsi synnytystä ja luki siksi aiheesta kaiken mitä käsiinsä sai.

- Huomasin, ettei synnytyksen tarvitse mennä kuten yleisimmin kerrotuissa kauhutarinoissa tai televisiossa, jossa epiduraali menee pieleen ja paikat repeävät. Toisenlaisille tarinoille oli selkeästi tarvetta.

Kirjassa on oikeiden ihmisten synnytystarinoita, joista suurin osa on luomusynnytyksiä. Lisäksi siinä kerrataan synnytyksen historiaa, luonnollista kulkua ja kivunlievityskeinoja. Sanna sanoo, että tarkoitus ei ole polarisoida aihetta puolesta tai vastaan, vaan kertoa yksinkertaisesti hyviä synnytystarinoita.

- Meillä on sisällämme miljoonien vuosien tieto, mutta olemme sen jotenkin kadottaneet. Mitä, jos kaikki menisikin hyvin ja nainen löytäisi synnyttäessään oman voimansa, hän kysyy.

Sanna on itse synnyttänyt kaikki neljä lastaan luomuna. Kaikki synnytykset ovat olleet ihania kokemuksia.

- Ensimmäiseen synnytykseen tosin valmistauduin kuin urheilusuoritukseen. Tein hulluna henkisiä harjoitteita ja homma meni vähän överiksi. En ole sen jälkeen jännittänyt tai pelännyt, mutta ollut nöyränä jokaisen synnytyksen edessä, hän kertoi Me Naisille Syke-sarjan 11.kauden pressitilaisuudessa.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 17:00:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.