Ilta Sanoma

Yhdysvaltain edustajainhuoneen tutkintakomitea julkaisi maanantaina tukun tekstiviestejä, joissa ex-presidentti Donald Trumpia vaadittiin pysäyttämään mellakointi Capitolilla loppiaisena. Viestejä lähettivät Trumpin kansliapäällikölle presidentin oma poika sekä joukko Fox Newsin juontajia, kongressiedustajia ja neuvonantajia.

Mark Meadows kuvattiin yhdessä entisen pomonsa kanssa Valkoisessa talossa lokakuussa 2019.

Mark Meadows kuvattiin yhdessä entisen pomonsa kanssa Valkoisessa talossa lokakuussa 2019. Kuva: Alex Edelman / ZUMA / MVPhotos

Yhdysvaltain kongressiin viime loppiaisena kohdistunutta hyökkäystä tutkiva edustajainhuoneen komitea päätti maanantaina yksimielisesti suositella syytteiden nostamista ex-presidentti Donald Trumpin entistä kansliapäällikköä Mark Meadowsia vastaan. Meadowsille haetaan syytteitä kongressin halventamisesta.

Reutersin mukaan edustajainhuone saattaa äänestää syytteiden nostamisesta jo tiistaina.

Maanantaina ennen äänestystä tutkintakomitea julkaisi loppiaisen tapahtumista hätkähdyttäviä uusia yksityiskohtia, jotka käyvät ilmi Trumpin sisäpiirin kesken tuolloin lähetetyistä tekstiviesteistä. Niistä uutisoivat muun muassa Politico ja CNN.

Lue lisää: Näin vaalit hävinnyt Trump olisi voinut pysyä vallassa - entisen kansliapäällikön tiedostoista löytynyt PowerPoint-esitys herättää kysymyksiä

Kun Trumpia kannattaneet mellakoitsijat jo kuhisivat Capitolilla pyrkien estämään Joe Bidenin vaalivoiton vahvistamisen, yrittivät Trumpin poika Donald Trump Jr, Fox News -kanavan juontajat, poliittiset avustajat sekä kongressiedustajat anella Meadowsilta, että Trump tekisi enemmän väkijoukon pysäyttämiseksi.

-?Hänen on tuomittava tämä paska niin pian kuin mahdollista. Capitolin poliisin twiitti ei riitä, Trump Jr. kirjoitti Meadowsille lähettämässään viestissä.

Trumpia yrittivät taivutella puuttumaan asiaan myös tätä tukeneen konservatiivisen Fox News -uutiskanavan juontajat.

-?Hei Mark, presidentin on sanottava Capitolilla oleville ihmisille, että he menisivät kotiinsa. Tämä vahingoittaa meitä kaikkia... hän tuhoaa oman perintönsä, kirjoitti Meadowsille Fox Newsin juontaja Laura Ingraham.

Capitolin mellakoinnissa sai surmansa viisi ihmistä.

Capitolin mellakoinnissa sai surmansa viisi ihmistä. Kuva: Leah Millis / Reuters

-?Olkaa kilttejä, yrittäkää saada hänet televisioon. Tämä tuhoaa kaikki saavutukset, tekstasi puolestaan Ingrahamin kollega Brian Kilmeade.

-?Voiko hän antaa lausunnon? Pyytää ihmisiä lähtemään Capitolilta, vetosi kansliapäällikköön myös kolmas Fox-juontaja Sean Hannity.

Tutkintakomitean jäsenten mukaan olennaista on se, kuinka Meadows reagoi saamiinsa tekstiviesteihin, kenelle hän kertoi niistä sekä se, mitä Trump teki saadessaan kuulla hänelle osoitetuista pyynnöistä.

-?Ponnistelen sen eteen kovasti. Olen samaa mieltä, Meadows vastasi komitean republikaanijäsenen Liz Cheneyn mukaan Trump Jr:n lähettämään viestiin, jossa tämä vaati isäänsä tuomitsemaan käynnissä olleen hyökkäyksen.

-?Tarvitsemme puheen Ovaalihuoneesta. Hänen on nyt johdettava. Tämä on mennyt liian pitkälle ja karannut käsistämme, Trump Jr. vastasi Meadowsille.

Komitea julkaisi myös viestejä, joissa jotkut kongressiedustajista osoittivat myötämielisyyttään Trumpin pyrkimyksille häiritä presidentinvaalien tuloksen vahvistamista.

-?Tammikuun 6. päivänä 2021 varapresidentti Mike Pencen on senaatin johtajana haastettava kaikki äänet, joiden hän uskoo oleva perustuslain vastaisia eikä siis ääniä lainkaan, tekstasi eräs nimeämätön kongressiedustaja Meadowsille.

-?Eilinen oli karmea päivä. Yritimme kaikkemme vastalauseissamme kuudelle osavaltiolle. Olen pahoillani siitä, että mikään ei toiminut, viestitti puolestaan toinen kongressiedustaja hyökkäyksen jälkeisenä päivänä.

Ainakin yksi kongressiedustaja vaati Meadowsille loppiaisena lähettämässään viestissä Trumpia "lopettamaan tämän heti".

Trumpin kannattajia kongressin sisätiloissa 6. tammikuuta 2021.

Trumpin kannattajia kongressin sisätiloissa 6. tammikuuta 2021. Kuva: Saul Loeb / AFP / Lehtikuva

Capitolilla käynnissä ollut tilanne ei jäänyt kansliapäällikölle epäselväksi, sillä Meadows vastaanotti mellakan aikana myös seuraavanlaiset viestit, joiden lähettäjien henkilöllisyys ei ole tiedossa:

-?Olemme piiritettyinä täällä Capitolilla.

-?He ovat tunkeutuneet Capitolille.

-?Mark, mielenosoittajat kirjaimellisesti rynnäköivät Capitolille. Rikkovat ikkunoita ja ovia. Ryntäävät sisälle. Aikooko Trump sanoa jotain?

-?Edustajainhuoneen istuntosalin ovella on käynnissä aseellinen pattitilanne.

-?Olemme avuttomia.

-?Presidentin on astuttava esiin lujasti ja käskettävä mielenosoittajia hajaantumaan. Joku pääsee hengestään.

-?Mark, hänen on pysäytettävä tämä. Nyt.

-?KÄSKEKÄÄ HEIDÄN MENNÄ KOTIIN.

-?Presidentin on rauhoiteltava tätä paskaa.

Loppiaispäivänä Trump piti Washingtonissa kannattajilleen puheen, jonka jälkeen nämä marssivat Capitol-kukkulalle ja tunkeutuivat kongressin rakennukseen.

Loppiaispäivänä Trump piti Washingtonissa kannattajilleen puheen, jonka jälkeen nämä marssivat Capitol-kukkulalle ja tunkeutuivat kongressin rakennukseen. Kuva: Mandel Ngan / AFP / Lehtikuva

Toistuvista aneluista huolimatta meni tunteja, ennen kuin Trump julkaisi ennalta nauhoitetun videon. Videolla puhuessaan hän kehotti Capitolin mellakoitsijoita lähtemään kotiinsa, mutta samalla hän ilmaisi ymmärrystään kannattajilleen, joita sapetti "vaalien varastaminen" häneltä.

Komitean varapuheenjohtajana toimivan Cheneyn mukaan viestit kuvastavat Trumpin sisäpiirin tyrmistystä mellakan edetessä. Hän sanoi viestien toimivan myös todistusaineistona Trumpin "suvereenista velvollisuuksien laiminlyönnistä".

Tekstiviestit ovat osa yli 6?000 dokumentin aineistoa, jonka Meadows luovutti tutkintakomitealle ennen kuin hänen yhteistyönsä sen kanssa päättyi. Viime viikolla Meadows kieltäytyi jatkamasta yhteistyötä eikä saapunut komitean eteen todistamaan.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 14:49:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.