Ilta Sanoma

Autoilu ja muu liikkuminen on hallituksen käyttöön laaditun tuoreen selvityksen mukaan sukupuolittunutta. Eniten yksityisautoilun kustannusten noususta kärsivät kaupunkien ydinalueiden ulkopuolella asuvat - ja siellä etenkin naiset.

Tuoreen selvityksen mukaan hallituksen esittämät liikenteen politiikkatoimenpiteet korostavat enemmän miesten osallisuutta ilmastopolitiikassa. Keinot suuntautuvat siis pääasiassa miesvaltaisille aloille ja vaikuttavat varsinkin miesten kulutustottumuksiin.

Tuoreen selvityksen mukaan hallituksen esittämät liikenteen politiikkatoimenpiteet korostavat enemmän miesten osallisuutta ilmastopolitiikassa. Keinot suuntautuvat siis pääasiassa miesvaltaisille aloille ja vaikuttavat varsinkin miesten kulutustottumuksiin. Kuva: Hanna Pihlajamäki

Naisten liikenteeseen liittyvät kasvihuonepäästöt ovat pienemmät kuin miesten. Asia selviää tuoreesta työ- ja elinkeinoministeriön selvityksestä.

Naisilla on selvityksen mukaan myös suurempi valmius muuttaa toimintaansa tavalla, joka vähentää päästöjä.

"Ilmasto- ja energiastrategian sukupuolivaikutusten arviointi" -nimisessä selvityksessä todetaan, että hallituksen jo toteuttamat sekä suunnitelmissa olevat "yksityisautoilun käyttövoimien muuttamiseen liittyvät toimenpiteet" kohdistuvat varsinkin hyvätuloisiin miehiin.

Lue lisää: Tuore turvallisuusselvitys nostaa esiin uhkakuvan: Bensiinin ja dieselin hinnannousu voi herättää kansalaisissa vakavaa tyytymättömyyttä

Käytännössä naiset esimerkiksi luopuvat ajokortistaan miehiä helpommin ja pyöräilevät useammin.

Miehet myös ajavat naisia enemmän autolla.

Selvityksen mukaan "sukupuolieroja ei kuitenkaan usein huomioida liikenteeseen liittyvässä politiikassa", tai jos huomioidaan, niin "miesten tyypillinen käyttäytyminen nostetaan tavoitelluksi normiksi":

Lue lisää: Uusien bensiini- ja dieselautojen myynti päättyy Suomessa 2035

"Tutkijat toteavat tämän olevan erittäin huono strategia liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Naistapaista liikkumista ja vihreitä liikkumisen muotoja tulisi tukea ja kannustaa ja motiiveja esimerkiksi julkisen liikenteen käyttöön ja pyöräilyyn tulisi selvittää, eikä otaksua niiden johtuvan liikkumisköyhyydestä".

Selvityksen mukaan myös Suomen liikenteeseen ja liikenneinfrastruktuuriin liittyvät alat ovat hyvin miesvoittoisia. Koko liikennealaan ja myös jakeluinfran rakentamiseen liittyvät työllisyyden muutokset kohdistuvatkin sitä myöten enemmän miehiin kuin naisiin.

Lue lisää: Ministeri Harakka kertoi, miksi tankkaajan pankkitilille ei nyt ilmesty A-Studiossa väläyteltyä rahaa

Vaikka naiset pyöräilevätkin miehiä useammin, miehet käyttävät selvityksen mukaan useammin henkilöautoa ja silloin kun pyöräilevät, kulkevat pyörällään myös pidempiä matkoja.

"Niinpä miehillä voi katsoa olevan suurempi potentiaali vaihtaa henkilöauto pyörään pidemmillä matkoilla, kun taas naiset korvaavat pyöräilyllä useammin joukkoliikenteellä tehtyjä matkoja."

Helpointa ja neutraaleinta tasa-arvon näkökulmasta olisi selvityksen mukaan ylipäätään lisätä päästösyistä sekä kansalaisten pyöräilyä että etätöitä.

Selvityksessä tosin todetaan, että esimerkiksi yksityisautoilun kustannuksia nostavista toimenpiteistä kärsivät eniten sisempien kaupunkialueiden ulkopuolella asuvat "ja etenkin naiset".

Lue lisää: VATT: Bensiinin ja dieselin kohoavat hinnat pitäisi kompensoida korkeintaan osalle kansaa?-?ja kerralla maksettavana könttäsummana

Naisten suurempi kärsimys kaupunkien ydinalueiden ulkopuolella johtuu siitä, että he ovat tutkimuksen mukaan keskimäärin pienempituloisia ja ajavat miehiä useammin vanhemmilla bensiini- ja dieselautoilla tai esimerkiksi kotitalouden kakkosautoilla.

"Naisilla onkin usein pidempi matka päivittää autonsa uusilla käyttövoimilla toimiviin tai tehdä konversioita ja näin hyötyä näihin kohdennetuista tuista".

Miehille ensirekisteröidyissä autoissa oli vuonna 2020 noin viidesosassa käyttövoiman joku muu kuin bensiini tai diesel, kun taas naisten kohdalla alle kymmenesosa oli muita kuin bensiini tai dieselautoja.

Jos liikennepolttoaineiden hinta nousee esimerkiksi erilaisten ilmastotoimenpiteiden myötä, hinnannousu vaikuttaisi selvityksen mukaan suhteessa eniten pienituloisiin, mutta määrällisesti eniten hyvätuloisiin.

Lue lisää: Autoliitto varoittaa bensiinin ja dieselin litra­hinnan kohoamisesta vielä tuntuvasti -?"Todellista vaikutusta ei tiedä kukaan"

Hallitus onkin selvityksen ulkopuolella väläyttänyt jo esimerkiksi verotukseen liitettävää rahallista kompensaatiota, jolla tasattaisiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien yksityisautoilijoiden asemaa, mikäli esimerkiksi bensiinin ja dieselin hintaa jouduttaisiin ilmastosyistä nostamaan mahdollisesti rajustikin.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 14:34:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.