Ilta Sanoma

Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan lokakuussa murhatun Einárin, 19, murhasta luvattiin tekijälle miljoona kruunua eli lähes 100?000 euroa.

Rapartisti Einár murhattiin kylmäverisesti lokakuussa Tukholmassa.

Rapartisti Einár murhattiin kylmäverisesti lokakuussa Tukholmassa. Kuva: TT News Agency / Reuters

Lokakuussa murhatun 19-vuotiaan ruotsalaisräppäri Einárin (oikealta nimeltään Nils Kurt Erik Einár Grönberg) kuolemasta tihkuu lisätietoja. Ruotsalaislehti Aftonbladetin tietojen mukaan Einárista oli maksettu miljoonan kruunun (noin 97?500 euron) tapporaha.

Poliisi on tiedottanut tapauksesta niukasti, mutta Aftonbladet on aiemmin omiin lähteisiinsä vedoten kertonut muun muassa, että poliisi on erityisen kiinnostunut kahdesta henkilöstä, jotka tunsivat räppärin. Lähteiden mukaan poliisi on tehnyt kotietsintöjä ja henkilöiden vaatteita on lähetetty tekniseen analyysiin. Tämä analyysi voi muun muassa kertoa, onko vaatteissa jälkiä verestä tai ruudista.

Lue lisää: Aftonbladet: Räppäri Einárin murhan tutkinta etenee - poliisi kiinnostunut kahdesta henkilöstä

Einár eli Aftonbladetin mukaan uhan alla ennen kuolemaansa. Hän yritti elää elämäänsä salattujen henkilötietojen turvin. Vain muutama päivää ennen kuolemaansa hän sai sosiaalisen median välityksellä tappouhkauksia.

-?Einárista oli annettu tapporaha, lähde kertoi Aftonbladetille aiemmin.

Aftonbladetin tietojen mukaan Eináriin kohdistunut uhka oli sekä räppärin itsensä että hänen lähipiirinsä tiedossa. Einár ei kuitenkaan ilmeisesti tiennyt, että hänen hengestään oli luvattu maksaa palkkio.

Lue lisää: Aftonbladet: Poliisi epäilee, että Einárin murha kuvattiin Facetimessa

EINÁR oli mediatietojen mukaan liikkeellä kahden muun rap-muusikon kanssa, kun asemiehet yllättivät heidät. He yrittivät paeta ampujia siinä onnistumatta.

Medioiden mukaan Einária ammuttiin lähietäisyydeltä useita kertoja. Laukauksista ainakin kaksi osui, toinen rintaan ja toinen päähän. Elvytysyrityksistä huolimatta hän kuoli tapahtumapaikalle.

Lue lisää: Einár pakeni murhaajiaan luotisateessa - uutta tietoa räppärin viimeisistä hetkistä

Lähteiden mukaan Einár oli sekaantunut 9. lokakuuta tapahtuneeseen jengipuukotukseen. Tukholman keskustassa sijaitsevassa aasialaisessa luksusravintolassa puukotettiin 25-vuotiasta henkilöä.

Einár ammuttiin kuoliaaksi Tukholman Hammarby Sjostadin kaupunginosassa.

Einár ammuttiin kuoliaaksi Tukholman Hammarby Sjostadin kaupunginosassa. Kuva: IS/Antti Hämäläinen

Aftonbladetin mukaan Einár kidnapattiin ja ryöstettiin väkivaltaisesti huhtikuussa 2020. Tämän jälkeen häntä on lehtitietojen mukaan uhkailtu muun muassa pommilla. Poliisi sai tuolloin epäillyt kiinni, ja he joutuivat oikeuden eteen viime keväänä. Einár itse ei halunnut osallistua kuulusteluihin tai oikeudenkäyntiin.

Expressenin mukaan Einár on aiemmin käyttänyt luotiliiviä, mutta nyt hänellä ei ollut sellaista yllään. Hän on perustellut luotiliivin käyttöä poliisikuulustelussa.

- Olen Ruotsin striimatuin artisti. Saan päivittäin uhkauksia Instagramissa ja Spotifyssa, Einár on sanonut poliisille Expressenin mukaan.

EINÁR oli Ruotsissa suosittu nuori artisti. Hänen ensimmäinen hitiksi noussut kappaleensa Gucci / Duckar Popo julkaistiin kolme vuotta sitten. Einár oli silloin 16-vuotias. Gucci / Duckar Popo striimasi Spotify-musiikkipalvelussa yli miljoona kuuntelukertaa.

Räppäri ehti julkaista kolme albumia. Niistä viimeisin, Welcome to Sweden (2020) ylsi Ruotsin albumilistan kärkeen.

Einár on voittanut Grammis-musiikkigaalassa Ruotsissa jo kolme palkintoa. Se on Ruotsin suurin musiikkialan palkintogaala. Hän oli 17-vuotias, kun hänet palkittiin Breakthrough of the Year -palkinnolla.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 14:11:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.