Ilta Sanoma

Kela lähetti tänä vuonna liian vähän opintopisteitä saaneille korkeakouluopiskelijoille enemmän selvityspyyntöjä kuin viime vuonna.

Kela lähettää selvityspyyntöjä viime vuotta enemmän.

Kela lähettää selvityspyyntöjä viime vuotta enemmän. Kuva: Lehtikuva

Noin 3000 korkeakouluopiskelijan opintotuki lakkautetaan tammikuusta alkaen, selviää Kelan tiistaina julkaisemasta tiedotteesta.

Syynä lopetukseen on, ettei opiskelija ole suorittanut riittävästi opintopisteitä. Kela seuraa vuosittain korkeakouluopiskelijoiden opintojen etenemistä.

Opintotuen saamiseksi on suoritettava vähintään 5 opintopistettä tukikuukautta kohti ja vähintään 20 opintopistettä vuodessa. Seuranta tehdään vuosittain syksyllä.

Opiskelijoille, jotka eivät suorita tarpeeksi opintopisteitä, lähetetään selvityspyyntö.

Tänä syksynä selvityspyyntöjä lähetettiin enemmän kuin viime vuonna. Tähän voi vaikuttaa se, ettei lukuvuoden 2020-2021 opintosuoritusvaatimusta lievennetty, toisin kuin aiempana lukuvuonna. Syynä lyhentämiseen oli koronapandemian vaikutukset.

Lakkautuspäätöksen saaneista opiskelijoista noin 1700 ei vastannut Kelalta saamaansa selvityspyyntöön. Heillä on yhä mahdollisuus pyytää lakkautuspäätöksen oikaisua.

Opiskelija voi saada opintotukea siitä huolimatta, ettei ole suorittanut vaadittavaa määrää opintopisteitä, jos siihen on hyvä syy. Tällainen voi olla esimerkiksi sairaus tai muu vaikea elämäntilanne.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 12:58:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.