Ilta Sanoma

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen yli 11 vuoden vankeuteen.

Kuuteen teini-ikäiseen lapseen kohdistuneet seksuaalirikokset toivat 40-vuotiaalle miehelle kovan tuomion Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Rangaistus on asteikon yläpäästä, mutta teotkin olivat käräjäoikeuden julkisen selosteen perusteella tavallista törkeämpiä.

Käräjäoikeus tuomitsi Janne Valtteri Kujalan (entinen Hannu Kasper Kymén) yhdentoista vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen. Tuomio tuli muun muassa törkeästä lapsenraiskauksesta ja törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Uhreina oli kuusi 13-16-vuotiasta lasta, joista kaksi oli tekoaikaan sijoitettuina ja yksi on lievästi tai keskivaikeasti kehitysvammainen.

Kujala tutustui lapsiin sosiaalisessa mediassa. Hän houkutteli lapset lähettämään intiimejä kuvia tai videoita. Vastineeksi osa lapsista sai rahaa tai alkoholia. Hän myös lähetti lapsille seksivälineitä käytettäväksi kuvissa ja videoissa.

Neljä lasta Kujala sai houkuteltua tapaamisiin kanssaan. Hän oli näiden lasten kanssa sukupuoliyhteyksissä, joista osaan liittyi sadomasokistisia tekoja kuten alistamista, sitomista, piiskaamista ja pään peittämistä hupulla.

Osassa tapauksista Kujala kuvasi tekoja matkapuhelimellaan. Lapset eivät tienneet kuvaamisesta. Itse kuvaamansa ja lasten lähettämän kuva- ja videomateriaalin Kujala tallensi matkapuhelimeensa ja muistitikulle.

Tuomitun tietokoneelta löytyi myös suuria määriä muuta lasta esittävää seksuaalista kuvamateriaalia, joka sisältönsä puolesta kuuluu tuomioistuinten käyttämässä luokituksessa törkeimpään kategoriaan. Tähän kategoriaan luokitellaan aineisto, jossa lasta esimerkiksi raiskataan tai sidotaan, jossa lapsi sekaantuu eläimeen tai jossa lapsi vaikuttaa olevan alle 6-vuotias.

Kujalan matkapuhelin, muistitikku ja tietokone tuomittiin rikoksentekovälineinä valtiolle. Laitonta sisältöä ei ollut tallennettuna pilvipalveluihin, mutta sen sijaan sitä löytyi Kujalan sosiaalisen median tileiltä.

Sisällön poistaminen on siis kiinni ulkomaisesta palveluntarjoajasta. Käräjäoikeuden mukaan poliisi on tehnyt kansainvälisen oikeusapupyynnön aineiston poistamiseksi.

Kujala tuomittiin maksamaan uhreilleen henkisestä kärsimyksestä sekä kivusta, särystä, tilapäisestä haitasta ja asianosaiskuluista yhteensä 70?300 euroa. Uhrien oikeudenkäyntikuluja hän joutuu korvaamaan noin 23?200 euroa.

Lisäksi Kujala tuomittiin korvaamaan valtiolle oman puolustajansa palkkio noin 19?500 euroa.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 11:01:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.