Ilta Sanoma

Pandakaksikko on ollut palautusuhan alla, sillä eläinpuiston rahat pandojen ylläpitämiseen ovat olleet lopussa.

Ähtärin eläinpuisto järjestää pandojen suojeluhanketta koskevan tilaisuuden tänään iltapäivällä Helsingissä. Kello 14 käynnistyvään kutsuvierastilaisuuteen osallistuu Kiinan Suomen suurlähettiläs Chen Li. ISTV näyttää tilaisuuden suorana.

Mukana on myös Suomessa toimivien kiinalaisten yritysten edustajia, jotka ovat jo halunneet lähteä tukemaan suojeluhankkeen toteutumista tai ovat kiinnostuneita tulemaan mukaan.

Ähtärin eläinpuisto tiedotti maanantaina saaneensa yhteistyökumppaneita pandojen kansainvälisen lajiensuojeluohjelman jatkumisen turvaamiseksi Suomessa. Tukea tarvitaan kuitenkin edelleen lisää.

Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevassa Ähtärissä on kaksi pandaa Lumi ja Pyry, jotka saapuivat Suomeen vuoden 2018 tammikuussa.

Viime kuussa kerrottiin, että eläinpuiston rahat isopandojen ylläpitämiseen ovat lopussa ja pandakaksikkoa uhkasi palautus Kiinaan, jos taloudellista tukea ei saada. Pandat olisivat voineet palata Kiinaan jo vuodenvaihteen jälkeen.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 10:17:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.